On tiettyjä asioita, joihin palaa käpy herkemmin kuin toisiin. Näitä on elämässä siis sen eri saroilla, aina työelämästä parisuhteeseen ja perhekuvioihin. Nyt ei tarkoitus ole kuitenkaan puhua asiasta yleensä, vaan keskittyä ennemmin niihin hermoja kärvistäviin asioihin, jotka liittyvät tähän vaativaan tehtävään nimeltä vanhemmuus.
Olen huomannut, että toleranssi sietää eri asioita todella eroaa ihmisten kesken. Siinä missä minua ei kauheasti hetkauta natusteleeko tuo nassikka hiekkaa, kiviä tai viherkasveja, riepoo niiden mutustelu miestä aivan eri volyymillä.
Mutta sitten... minulla hirttää kiinni aivan sekunnin sadasosissa välillä kun istun naperon vieressä ruokapöydässä ja katson kuinka se päättäväisesti tarttuu lautaseensa vain kääntääkseen sen 180 astetta ympäri. Niin että täysi lautasellinen ruokaa tulla lötjähtää ympäri keittiötä ja usein myös vieressä päivystävää äitiä.
Vastaavasti muistatte ehkä kuinka autuaan rauhallisena Nasu sai tehdä peruskeittiöinventaariotaan, ei niin kauheasti jaksanut tykyttää ne topsyt siinä lattialla.
Terve vaan kaikille, täällä taas Nasu ja päivän purkinlevitykset.
Mitähän sotkettavaa täältä tänään löytyy?
Jes, hiuspinni!
**********
Raidallinen body - Metsola
Kukkahaalarit - Metsola, ruskeat, ihan itse oransseiksi värjätty
Johtopäätös? Toiset sotkut riepovat ihan eri lailla kuin toiset. Mulla se liittynee noihin ruokiin ja niiden tahmaisuuteen. Ihan samalla tavalla mua ottaa aivoon, kun napero hieroo hedelmäsoossinsa rinnuksiinsa ja viimeistelee tuskani kuorruttamalla valkoisen (ei ehkä värinä pysty suositteleen) syöttötuolinsa pehmusteineen kaikkineen kukertavan kuningatarmönjäiseksi. Ruoalla sotkeminen, oli kohde sitten kämppä, Nasu itse tai minä, ketuttaa siis aivan infernaalisesti.
Hiuksien repiminen on toinen asia, palaa käämi saman tien. Jostain ihme syystä nassikka on innostunut meikäläisen hiuksista ja niitä on ainakin kerran päivässä päästävä kiskomaan. Mutta tämä ipanahan on ovela. Ei sieltä tulla selkeästi nyrkki tanassa niin että pystyisi pinkomaan pakoon ja suojaamaan tupeensa. Ehei, hyökkäys tulee aivan puskista, esimerkiksi kesken hellän halihetken. Ovelaa -ja niin raivostuttavaa.
Miksikö raivostuttavaa? No, ottakaahan aimo nyrkillinen tukkaa käsiinne, niin että niitä karvoja tulee oikein kunnolla sieltä sormien välistä, suorastaan tursuten. Sitten kiskaiskaa. Oikein kunnolla, älkää ujostelko. Idea on siinä, että jokaisen kiskaisun jälkeen nyrkistä pitää löytyä kunnon setti irtohiuksia. Sitten, näiden kiskaisujen (luulitteko niiden jäävän vain yhteen, voi kuulkaa ehei, buahahah) päälle nauraa hohottakaa niin mielipuolisesti kuin vain osaatte.
Kas näin, leikitte juuri hetken Nasua. Paitsi että se ei siis kisko omaa lettiään, vaan kaljuuntuvana osapuolena olen minä. Kutsukaa pinnalliseksi, mutta pitäisin tukkani tällaisena semipaksuna kiitos. Enkä nyt suoranaisesti nauti siitä kivustakaan.
Näitä riepovia asioita on paljon muitakin, mutta avataan nyt peli näillä muutamalla. Kertokaahan vuorostanne te, mikä teidät saa kiihtymään nollasta sataan? Vai saako mikään?
7 kommenttia:
voi mulla on niin paljon sanottavaa mutta niin vähän aikaa; oon ihan jääny tänne taustalle vaan lueskelemaan ja nyökyttelemään ja hymisteleen. mut nymmää äkkiä kirjotan: nää ihan samat helvetinperkeleet ärsyttää mua niin täysillä aaarghh!!! ja kolmantena, tissinpureminen. onneks kohta loppuu imetys murrrr! kaikista veemäisintä on näiden päälle se ainainen käkätys ja kikatus, voi venäjä. MITÄ SEN PÄÄSSÄ LIIKKUU?? o_O
Sama täällä, ruokatahman levittely rassaa, jostain syystä eniten aamiais- ja iltapalapöydässä. Ja maitomukin nakkailu pitkin lattioita... Hiusten kiskominen myös, kesken sylittelyn yhtäkkiä kirvelevän kipakasti nyhdetään niskahiuksia. Imetyksen yhteydessä navan, siis minun napani, kaivelu ja hypistely, vaikka tavallaan niin söpöä onkin, on oikeasti tooodella ärsyttävän tuntuista.
Hei, appropoo (vaimitensesanotaan), miten värjäsit noi haalarit ruskeista oransseiksi? Joku värinpoisto ennen varsinaista värjäystä?
t. pitkään jo taustaillut, blogistasi älyttömästi tykkäävä pian 1,5-vuotiaan nassikan äiti
No, siis ihan suunnattomasti ärsyttää meidän ipanan tapa kääntää kaikki ylösalaisin vain siksi että näkee mitä siellä pohjassa on. Tämä siis koskee tietysti etenkin niitä täpötäysiä ruokalautasia ja juomamukeja. Itse asiassa sillä on se lusikkakin kädessä aina väärin päin. Sillä on joku nurinkurinfetissi?
Niin ja sitten ärsyttää se kun lapsi mun neuloessa kiskaisee puikon irti työstä. Argh, se vasta on ärsyttävää, etenkin kun ei sitten hetkeen saa rauhaa että poimisi ne pudonneet silmukat takaisin ja siinä vaiheessa kun ehtii ne poimia niin ne on pudonneet jo muutaman kerroksen. Etenkin kirjoneuleessa niiden poimiminen on sitten vielä hermoja repivää sekin.
Tuossa nyt aluksi pari juttua mitkä tuli ihan lähimenneisyydestä mieleen. Ja myönnän huutaneeni lapselleni vaikka odotusajan seesteisyydessä vannoin etten ikinä huuda lapselleni ;D.
Ah kyllä tuo hiusten repiminen on ketutusaihe nro.1. Hyvänä kakkosena tulee pureminen, kymppikuisen pojankoltiaisen 8 pientä naskalia kun uppoutuu kesken hellän halin kaulaan/olkapäähän/poskeen/jalkaan niin kyllä siinä on tuskasta kiljaistava. Pirulauta ne hampaat on terävät.
Eeva
Kutsukaa vaan pyhäksi hengeksi, mutta päivisin mua ei TOISTAISEKSI ole saanut kiihtymään mikään, vaikka noita kaikkia mukavia ruoan kanssa sotkemisia, lautasen kääntämisiä, puikon ja hiusten vetämisiä ja puremisia onkin tullut koettua. Noh, olen muutenkin aika jähmeä tulistumaan, ettei sitä tapahdu juuri koskaan. Paitsi! YÖLLÄ jos tyttö huutaa/venkuroi/haluaa tissille/on muuten vaan hankala, niin kyllä käämi menee. Siinä tilanteessa huutaminen vaan ei sovi, vaikka mieli tekisikin, niin olen saanut kanavoitua sen raivoenergian käsiini, joita puristan tiukasti nyrkkiin ja sitten kuvittelen avaamalla käden sitten poistavani tuon raivon itsestäni. Yleensä toimii, tosin voi olla, että joutuu muutamaan otteeseen tekemään, mutta toimii! :)
Luulen kyllä, että kunhan tyyppi tuosta vielä kasvaa ja alkaa oikeasti tekemään ilkeyttään asioita, niin sitten ei kädenpuristelut enää auta.
Mulla ottaa aivoon niinkin arkinen asia kuin uloslähtö. Se, että kun minä puen toisesta päästä, juniori riisuu toisestä päästä. Samaan aikaan vanhempi naskali hyppii puolipukeissaan peilin edessä ja harjoittelee, mitä kauniimpia (joo juuri niitä...) ilmeitä. Kun herpaantuu hetki juniorista (kun hoputan isompaa), karkaa hän sylistä ja tyhjentää lipaston laatikot keskelle kulkuväylää. Ja sama jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Huoh, kuka lohduttaisi äitiä.
liiska. Hei, tuttu tunne! Nytkin piti kirjoittaa useammista asioista jotka kalvaa, mut aika yksinkertaisesti loppui kesken! Kiva et ehdit silti kommentoimaan :) Ja todellakin tissinpureminen on raivotus numero yksi, Nasu onneksi harrasti sitä suhteellisen vähän.
L-E: Joo, totta! Siis muutkin jutut kääntyy täälläkin päässä koko ajan ympäri, toi ruoka vaan on ehkä pahin. Ja voihan venäjä, voin kuvitella kuinka tuo puikon nyysiminen raivostuttaa, mä varmaan tikkaisin itseäni sillä puikolla silmään pelkästä ahdistuksesta, jos täytyis niitä silmukoita alkaa noukkimaan... Nimim. Sitä(kään) en koskaan koulussa oppinut
Eeva: Joo, kohta on pää pälvikaljuilla ja hermot riekaleina, taas tänään kiskottiin niin ettei skalpeeraus ollut kaukana. Eikös sitä jo voisi laskea kidutukseksi, ihan virallisestikin?
Tiina: Oi joi, nousit juuri idolikseni. Pääsispä itse joskus tohon tilaan, vaikka kuinka yritän mentaaliharjoituksia, niin ehdin reagoida jo ennen kun olen päässyt ajatusharjoituksessani orientoitumista pidemmälle. Huoh. Toivon todella, että ajan kanssa kehityn.
Katja: Ohhoh, mä en yksinkertaisesti varmaan selviytyisi tuosta! Eli todellinen respect sinnekin suuntaan!
Lähetä kommentti