Jatketaan sillä puuhailun ja omatoimisuuden linjoilla. Nasu on viime aikoina yhä hanakammin alkanut pukemaan itse. Usein yltä voi löytyä vähän yllättäviäkin vaatekappaleita, kuten vaikkapa äidin kirkkaan pinkit stringit kaulasta roikkumasta, mutta usein menee jo oikeinkin. Mitä nyt sukkaa kiskotaan välillä vimmoissaan käteen ja pipoa naaman päälle.
Löysyin Nasulle jokin aika sitten Traderasta pitkään metsästämäni Mini Rodinin Udine-haalarin suuremmassa koossa. Nasullahan on tuo jo mustana ja koska se on niin valtavan hyvä, himistelin sitä myös kevääksi. Tällöin kuitenkin musta ihanuus lienee liian pieni, joten oli lähdettävä metsälle.
Tää on mutsi mun lempihaalareitani.
Haalari on jo pitkään ollut loppuumyyty nettikaupoista, joten olen ahkerasti paukutellut erinäisiä huutiksia ja nettikirppiksiä. Vihdoin Traderasta onnisti, seuraavaa kokoa ja farkunvärisenä, mutta oli pannahinen vain ruotsalaisille auki oleva kohde. Ei muuta kuin kouluruotsilla mailia myyjälle ja kohde aukesi meille muillekin. Loppujen lopuksi voitin kaupan ja eilen haalari sitten rantautui uuteen kotiinsa.
Tästähän Nasu vimmastui, uusi vaate ja ihanan haastava puettava. On vetskaria, lahkeita, hihansuut, huppu ja kaikkea. Joten ei muuta kuin reenailemaan.
Hei, tänne meitsin vaatekaappiin on ilmestynyt jotain uutta sitten viime ratsian.
Ei kun testaamaan!
Tarttui varpaat kiinni, pannahiset.
Noh, tulkaas nyt sieltä.
Lääh lääh, hikistä hommaa tämä pukeminen. Kun on noita kaikkia ulokkeitakin, varpaita ja sen sellaista.
Mut älä vaan mutsi auta tai alan karjumaan!
Sitten kädet hihoihin, tai-dat-dai.
Kyllä sujuu kun sen osaa.
Ja sit vaan vetskari kiinni.
Vähän tämä on kyllä runsaan kokoinen, ootko sä nyt mutsi ihan järjissäs?
Niin sitä pitää monia asioita itsestäänselvyyksinä. Itsellä kun tuo lusikka menee suuhun, vaatteet päälle ja hampaat tulevat harjatuiksi, unohtuu välillä kuinka todellakin jokainen taito pitää nassikan itse opetella. Alusta saakka.
Äitini kertoi jokin aika sitten kuinka hoitajallani oli aikoinaan mennyt hermo kun olin opetellut voitelemaan voilepää, voitelemalla luonnollisesti koko pöydän. Asiasta marmattavalle hoitajalle äitini oli vastannut, että kuinka ihmeessä se lapsi nyt voitelemaan oppisi paitsi harjoittelemalla? Että niinkö se vaan herää yhtenä päivänä ja osaa voidella voileivän? Ei se niin mene, ehei. Ja nyt sen sitten huomaa konkreettisesti itsekin että eipä mene ei.
Joten jatkona eiliseen keskusteluun (jota muuten aion vielä jatkaa tulevaisuudessa): kaipa se on vaan annettava puuron mönjätä keittiötä, jotta nassikka oppii itse syömään. Kamalampi vaihtoehto se on silti viedä sellaista murkkuikäistä ravintolaan, jonka pitsa pitää edelleen pilkkoa pieniin palasiin ja tunkea suu auki odottavaan kitaan. Ja olisi se noloakin vielä.
7 kommenttia:
Oletteko saaneet meiltä s-postia...?
t. Tiina & A
Mahtava toi Nasun keskittynyt ilme ja kieli suusta pihalla! :D Meillä Typy on juuri oppinut läpsyttämään kädellä pöydän pintaa ja omaa reittä, vähänkö söpöä! Ja nyt vasta hoksasin, että niin, tuokin sen on täytynyt opettelemalla opetella, vaikka itse en aiemmin olisi pitänyt tuota kummoisenakaan taitona. Mutta nyt toki tuo on isokin taito, kun saa oman lapsen todistaa tuollaista oppivan! ;)
Tiina & A: Hyvä että vinkkasit, en pariin päivään ole ehtinyt mailille,mutta nyt asia on korjattu ;)
Äni: Joo, toi kieli on ehkä liikuttavinta mitä on. Onneksi nyt sain sen myös ikuistettua, niin usein Nasu ehtii sen imaista suuhunsa ennen ku saan kuvan napattua. Nyt oli niin täysi keskittyminen päällä, et mutsiakin onnisti, hehe. Mites, tuliko kisut jo uuteen kotiinsa ja onko mieluinen? ;)
Pakko oli vielä lisätä tämä: Tonttu, joka avasi joulupukille tulleita kirjeitä kertoi, että joulupukki oli saanut kirjeen napaiirille jostain ulkomailta, maata en muista. Kirjeessä oli postimerkin paikalla tarra. Eiköhän tämä kerro jotain joulun taiasta ja ihmisistä. :)
Tiina ja A.
siis vau, itekö nasu jo pukee noin hienosti! nostetaan hattua, niin upealle taidolle, siistille haalarille kuin keskittyneelle ilmeelle :D
Tiina ja A.: Ai että, tuo tarina kertoo kyllä juuri sen olennaisen. Tulipahan vaan hyvä mieli :)
liiska: Siis todellakin, lapseni on varsinainen motoriikka-Miikka :D
Ei ole vielä tullut kisuja. Tosin Kusti onkin polkenut vähän hitaaseen tahtiin tällä viikolla, torstain MeNaisiakin sai odottaa perjantaihin asti. ;D Maanantai on toivoa täynnä! :)
Lähetä kommentti