Elämme jännittäviä aikoja. Kuten taisin alkuviikosta kertoakin, tämä blogimietintäni ei ole se ainoa mielessäni jylläävä juttu. On se hassua miten elämässä aina välillä asiat tiivistyvät, ne ikään kuin kietoutuvat samaan hetkeen elämässä kuin magneetin vetäminä. Ja ennen kuin tajuatkaan löydät itsesi tilanteesta, jossa yhden muuttuvan tekijän sijaan onkin useita heiluvia palikoita. Oletteko huomanneet samaa?
Valitettavasti en voi nyt asiasta sen enempää kertoa kuin sen, että samaan aikaan mulla on tässä työn alla myös eräs toinen Suuri Päätös. Päätös, jonka vaikutukset leviävät elämäämme kuin renkaat veteen heitetyn kiven ympärille.
Hei, munkin päätösten seuraukset leviävät laajalle.
Älä tule siihen yhtään komentelemaan.
********
Ruskea froteebody - Metsola
Vihreät mopsibyysat - Me&I
Päätös tulee näköjään jo uniinkin, sillä eräänä yönä näin unta, jossa istuin Minin ratin takana ja ajelin töihin kaikessa rauhassa. Ajoin iloisena kaarteeseen, jossa auto yllättäen lähtikin sivulle luisumaan. Käänsin rattia, ei vaikutusta, auto jatkui luisuaan. Aloin pyöriä ja pyöriä ympäri ja mikä hulluinta, hidastumisen sijaan vauhti alkoi kiihtyä ikään kuin olisinkin istunut jossain kiihdyttimessä. Hiukkaskiihdyttimessä. Voi pienet hiukaset, nyt tiedän miltä teistä tuntuu! Ei kivalta.
Mutta minäpä olen siitä hassu tapaus, että aina kun mielessäni muhii jokin päätöstä vaativa asia, kaipaan konkreettista tekeistä. Tai en tiedä onko se mitään hassuutta vai ihan yleinen tapa reagoida, mutta itselläni meni vuosia paikallistaa tämä taipumukseni. Se siis toistuu näissä tilanteissa kuin ohimenneet lottonumerot. Joskus tekeminen voi olla jotain pientä ja hetkellistä, kuten vaikkapa juoksulenkki. Välillä kaivataan järeämpiä aseita ja silloin ympäristö saa kyytiä.
Nyt olemme tässä jälkimmäisessä tilanteessa. Niinpä olen tämän illan ruuvannut irti keittiökaappien ovia, huomenna ne lähtevät maalauspajalle. On aika saattaa loppuun pitkään mielessä muhinut projekti, onhan kohta jo joulukin. Ja koska tällä hetkellä se rakas & luotettu intuitioni on hipihiljaa tämän tekeillä olevan päätöksen suhteen, kaipaan ympärilleni konkreettista asiaa, joka etenee. Minä tyttö siis remppaan nyt keittiön.
Onneksi tunnen mieheni ja hän minut. Soitin päivällä hänelle ikään kuin varoituspuhelun tyyliin: "Hei, ajattelin jo nyt soitaa ja varoittaa, että kun viikosta väsyneenä tulet tänään kotiin, on mulla uusi isohko projekti päällä. Pistin keittiön remppaan. Mut nähdään sit illalla, ei tarvi käydä kaupassa. Moi!".
Joo-o, iskä. Me vähän mutsin kans suunniteltiin. Minä kirjasin ylös ja mutsi ideoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti