Yötä kylässä

Tähän vuoden loppuun on jälleen siunaantunut uusia asioita pikku-Nasun elämässä. Vaikkakin tämä uusi juttu voi ehkä muille ihmisille kuulostaa melko pieneltäkin, oli se meille iso juttu. Jaa mikäkö? No kuulkaas, kun nasukka oli tässä tapaninpäivänä mummilassa yökylässä!

Siis ihan ensimmäistä kertaa yökylässä, ilman vanhempia. Tietenkin, ei kait se nyt muuten yökyläilyä olisikaan. Nasuhan on kyllä kesämökillä nukkunut mummin ja ukin kanssa, mutta tällöin me olimme miehen kanssa viereisessä huoneessa. Tällä kertaa välissämme oli jo useita kilometrejä. Pauke vaan kävi kun napanuora venyi.

Katos mutsi mitä mä löysin sillä aikaa kun sä haikeana muistelit mun yökyläilyäni.

Aaah, nami nami. Löytäjä saa pitää.

Ai että, me pääsimme miehen kanssa piiiitkästä aikaa iltaa istumaan. Ensin pelailimme ystävien kanssa pokeria (otin turpaani, syytän ronttia parin vuoden pelitaukoa) ja sen jälkeen suuntasimme baariin. Kyllä, rehellisesti baariin oluen äärelle. Ja nämä vanhemmat eivät häpeä myöntää sitä kuinka huippua oli olla pitkästä aikaa kaksin baarissa!

Laskeskelimme, että viimeksi olemme olleet tuopposellisen ääressä melkein kaksi ja puoli vuotta sitten. Kelatkaa nyt! Joten kyllä, oli jo aikakin. Ja ei, niitä yksittäisiä oluita Turkissa ei nyt lasketa, sillä nyt puhutaan viihteellä olemisesta. Turkissa meillä oli saumat ainoastaan ruokaoluisiin, sillä illat vietimme kiltisti hotellihuoneemme parvekkeella niitä viihteellä olijoita uteliaasti kuikuillen. 

Mutta nyt! Ai että. Istuimme miehen kanssa herkkuoluilla hieman pidemmän kaavan kautta ja paransimme maailmaa. Jos emme muuta maailmaa, niin omaamme ainakin. Oli ihanaa istua tunnelmallisessa pubissa kiireettä, keskustella rauhassa ja maistella hyviä oluita. Sillä vaikka kuinka deekulta kuulostaisi voin kertoa, että pidän oluen mausta. Se on tosin vaatinut vuosien harjoittelun - kiitos siis niille ahkerille parikymppisyyden vuosille, hehe.

Nasulla oli reissu mennyt vähintäänkin yhtä putkeen kuin meillä. Ensin se oli leikkinyt mummin ja ukin kanssa kunnes silmät olivat alkaneet uhkaavasti lumpsua. Iltamaidon aikaan tyyppi oli melkein urvahtanut ukin syliin, mutta kerännyt itsensä ja virkistynyt uudessa huoneessaan. Siellä se oli terhakasti tutkinut ympäristöään kunnes mummi oli käynyt kertomassa, että saa alkaa jo nukkumaan. 

Puolisen tuntia huoneesta oli kuulunut vielä iloista juttelua ja naureskelua (Nasun suloinen iltarutiini - se viihdyttää itse itseään omilla jutuillaan kunnes nukahtaa), kunnes Nukkumatti oli napannut pienen stand up -koomikkomme mukaansa unimaahan. 

Yö oli sujunut ainoastaan yhdellä herätyksellä, oli meinaan kehnot livahtaneet vaippaan keskellä yötä. Mikä on nasukalle sangen harvinaista, mutta selittynee illan herkkuaterioinnilla. Aamulla huoneesta oli kuulunut iloista jutustelua siinä puoli yhdeksän aikaan ja kun mummi oli mennyt Nasua hakemaan, oli se makoillut sängyssä tyytyväisenä selällään jalat kohti kattoa osoittaen ja selittänyt vieressä nukkuneelle Barbapapalle syntyjä syviä.

Me miehen kanssa heräsimme kotona outoon oloon, kun Nasun huoneesta ei raikunutkaan iloinen pajatus. Suussa maistui etäisesti yöllä napsitut wingsit tulisella kastikkeella (aivan liian tulisella, toim. huom) ja jano oli ehkä normiaamua suurempi. Eipä siinä sitten muuta kuin vaateet niskaan ja töihin. 

Oikein nauratti kun muistelin kuinka aikoinaan tämä oli se normimeininki. Siis ei nämä krapula-aamut, vaan ainoastaan itsensä töihin huolehtiminen. Mutta kyllä se koti ilman Nasua tyhjältä tuntui, ei siitä mihinkään pääse. Ja oli ikäväkin jo kova kun töiden jälkeen nasukan luokse porhalsin. 

 No joo, voin mä tänne kotiinkin tulla kun täällä on nämä mun uudet joululahjakirjani.

Nasulla oli ollut nasta päivä eikä ikävästä juuri merkkejä näkynyt. Mutta niinhän sen kuuluukin mennä, äiti kaipaa ja lapsi pitää hauskaa.

Tai no, jos mä otan tän kirjan mukaani ja palataan sit sinne ihanaan mummilaan.