Monday bloody Monday

Vihaan maanantaita. Aivan kuten jotkut vihaavat loskaa, pimeyttä, aikaisia aamuja tai... hetkonen, vihaanhan minä niitakin. Mutta maanantait - augh! Karvinen on niin oikeassa, ne ovat persiistä. En oikein ymmärrä mistä inhoni maanantaita kohtaan juontuu, mutta sen tiedän että se kumpuaa pitkän ajan takaa. Ehkäpä jostain yläasteajoilta (onko tuo muuten yhdyssana?).

Voisin hypätä suoraan tiistaihin. Ylittää koko viheliäisen maanatain, jolloin sää tuntuu aina olevan muita päiviä kurjempi, ruoka pahempaa ja palaverit ankeampia. Älkääkä suotta sanoko että homma on arvostelijan itsensä päässä, kyllä kaikki on piirun verran huonommin maanantaisin. Se on selvä. 

Vaikka tähänkin maanantaihin sisältyi vallan kivoja hetkiä kollegoiden kanssa, naurua, kakkukaffeet ja onnistunut balettitunti, pysyi päivä silti noh, maanantaina. Ja silti, kaikesta huolimatta...

Mikä on kuitenkin ihaninta mitä päivässä nykyään on? No se on tämä tällainen näky kun ulko-oven avaa:

Tsihihi, mahtava Suuren Karvaturrin hyökkäys! Jännää!!!!

Minä sen nyljen karvoistaan ja tööttään sitä kuonoon, vieläpä tosi isoon sellaiseen.

Mitäs turri nyt haistelee?

Argh, ovela mokoma, haukkasi meitsin nakit kerrasta kitaansa.

Ja kas, sisään ovesta astuu Äiti, kaikkien pelastettavien pikku naperoiden kiistaton sankari! Eli mikä mahtava kotiintulo - keskelle leikkiä! Ei muuta kuin Karpo päähän ja mukaan geimeihin.

Nyt tää väijyis täällä hiljaa ja ovelana.

Pöööö! Se olin minä, Nasu!

Hihi, taisitte pelästyä?

Ihmekös se kun on puoli päätä tällaista rottaa täynnä.

Voin sanoa, että kaikessa melskeessä ja karvaturrin selätyspainissa unohtui totaalisesti, että tänään on maanatai. Siis se meikäläisen pyhä ällöpäivä. Innostuin niin totaalisesti että unohdin rajata itseni Nasun päivän asu -kuvistakin pois, joten seuraa railakkaan päivän kunniaksi tavoistamme poiketen asukuvia, joissa mukana häärää myös peilin kautta tavoitettu mutsi. Se amatööri sellainen.

 Moro mutsi, tervetuloa kotiin.

Me iskän kans vähän hassuteltiin täällä, pistänkin tän sukan 

nopeesti jalkaan ennen kun huomaat sen ees puuttuvan.

Jabadabaduu! Pakko hihkua kun sä mutsi oot taas kotona!

Sukka jalassa - done. Seuraavaksi ehkä tuo turri takaisin päähän...

Mutsi hei, nyt sä näytät kyl dorkalta.

Joo-o. Kyllä se tämäkin loppupäivä todisti sen, että lapset kotona tekevät vetoisesta eteisestä ja keinokuituisesta karvareuhkastakin yhtälön, joka saa täysin unohtamaan että tänään on inhokkipäiväni. Ja se on jo aikas plajon se. 

Joten hyväksytään ne ällön hajuiset kakkavaipat, hermoja raatelevan sotkuiset ruokailuhetket ja unettomat yöt. Plussan puolella ollaan ja vahvasti.

Nasulla ja isillä on ihat oma juttunsa.

Ps. Silläkin uhalla että Bono kierii rahapinoissaan tuskasta, nimesin päivän höpinäni härskisti heidän yhteiskuntakriittisen biisinsä mukaan. Sorry Bono, eip voi mittään!