Nasun silmin

Tänään aamulla mies ja Nasu nukkuivat yhä kun tein lähtöä töihin. Olin itsekin hieman myöhässä liikkeellä, kello oli jo vartin yli yhdeksän, kun Nasun huoneesta alkoi kuulua ähinää. Olin sitä ennen tehnyt aamiaisen, syönyt, pukenut ja meikannut täydessä rauhassa ja hiljaisuudessa, mitä nyt Riki pateenhimoissaan kurnutti taustalla.

Olisi pitänyt lähteä kotoa heti kun äänet alkoivat kuulua. Livahtaa ulko-ovesta ja säilyttää harmonisen aamun muisto pitkälle työpäivään. En malttanut. Minun oli yksinkertaisesti pakko saada halia Nasuani, minkä seurauksena sain lähteä kotoa sydäntäsärkevän huudon saattelemana. Autohallille marssiessani päätin, että huomenna sitten paremmin - katoan kuin salarakas yöhön enkä päästä pihaustakaan.

Huuto oli tietenkin loppunut heti kun naamani oli ovesta kadonnut. Tosi kiva. Äiti saa mukaansa alakuloisen fiiliksen, joka pohjaa reaktioon, jota ei enää äidin poistuttua ole olemassakaan. Paitsi tietenkin äidin mielessä, siellä se painaa koko pitkän työpäivän. Kuiskuttelee taustalta ja ruokkii sitä pientä jyrsijää sydämen päällä, jonka nimi on Ikävä.

Siis mitä? Meillä on täällä iskän kanssa ollu tosi hyvät fiilikset. Koko päivän.

Toisaalta on hauskaa tulla kotiin ja huomata mitä mies on nasukalle päälle pukenut. Näihin tämän päivän pupuhaalareihin mies on erityisen ihastunut koska ne ovat kuulemma ihanan pehmoiset ja kivan tuntuiset nasukan päällä. Niissä on Nasun kiva kölliä.

Mutsi hei, olis sen D-vitamiinin aika, taas sä unohdat sen.

Täytyy tunnustaa, etten itse ole juuri tuon haptisen tuntuman perusteella asuja valinnut. Se on ulkonäkö, jonka mukaan mennään. En kait muuten olisi itsekään ahtautunut pillifarkkuihin vielä raskauden puolivälin tienoilla. Paino sanalla ahtautunut.

 Mulle tärkeintä on että ruokahuolto pelaa ja saan nukkua tarpeeksi.

Katselin illalla lapseni leikkiä huoneessaan ja mietin mitä sen päässä liikkuu. Ihastelin kuinka rauhassa nasukka istuskeli lelulaatikossaan ja kävi läpi lelujaan. Jutteli niille, leikki ja paiskoi menemään. Kuinka täydellisesti se oli omissa maailmoissaan, paikassa jonne äidillä ei ole pääsyä. Voi pikkuruinen tyttäreni, mitä Sinä mietit?

Hei ihana tipu, sulle puhun tipukieltä.

Teitä pehmeitä kavereitani taas halin hellästi.

 Sua maistan ja sua katson syvälle silmiin.

Voi kunpa pääsisin sisälle Nasun maailmaan edes hetkeksi! Näkisin maailman tismalleen kuten se, voisin ihmetellä samoja asioita ja ymmärtää miten vahvasti voi tulla paha mieli vaikka siitä kun äiti pukee sukan jalkaan eikä sitä saa pukea itse. Tai kun haluaisi vaan juoksennella ympäri kotia alasti, kiipeillä sohville ja myllertää tyynyjen keskellä, mutta mutsi vaan pukee kylmän viileästi vaatteita päälle.

Tietäisin, mikä joskus yöllä saa itkemään niin lohduttomasti, että ainoastaan isin tai äidin tiukka syli auttaa takaisin uneen? Miltä Maisa-kirjan hahmot silmiisi näyttävät ja kuinka suurelta maailma tuntuu? 

 

Mikä härveli leikkipuistossamme on lempparisi ja mistä leluista et voisi vähempää piitata? Pelottavatko suuret koirat sinua edelleen ja ennen kaikkea tiedäthän, että sinua rakastetaan täällä aivan valtavasti? Aina, mitä ikinä teetkin.