Miksi tämä hiljaisuus? No kuulkaa, kävi se ankein skenaario kaikista. Rakas romu työkoneeni, jolla kaikki tekstini näpyttelen, kuvat käsittelen ja säilön, sanoi sopimuksensa eilen irti. Se ei suostunut käynnistymään, ei hievahtanutkaan, tuijotti mykkänä takaisin. Ei päästänyt minua virheekorjaustilaan, ei mitään. Käynnistellä ruksutteli itseään vain yön yli ja selvästi murjotti.
Miks? Byäääh! Miks, voi miks se hajos?
Minkä hiiren mä nyt syön?
Onneksi se oli työkone. Tänään aamulla sitten kipitin kiireesti käyttötukeemme vain kuullakseni, että koneeni on lopullisesti seonnut. Siitä ei enää yhteistyökumppania saa. Voi perkele, voi rousku minkä teit! Onneksi kamat kovalevyltä saadaan kuulemma pelastettua (huh!), mutta tiedättekö mikä vaiva on vaihtaa konetta? Aivan saatanallinen vaiva, voin kertoa. Kuin yrittäisi omaa raajaansa vaihtaa.
Minäpä erittelen. Pitää ensinnäkin muistaa kaikki ne softat joita koneelleen oli ladannut ja joita ei peruspaketissa ole. Voin sanoa että meikäläisellä niitä on ihan kiitettävä rivi.
Sitten kirjanmerkit, voi muna! Mulla on sellainen armeija kirjanmerkkejä säilöttynä että se käy jo tiedostonhallinnasta. Onneksi nämä ilmeisesti saadaan talteen myös, mutta sitä ennen olen totaalisen avuton. En muista mitään linkkejä, en löydä nettiavaruudesta mitään, hädin tuskin Gmailianikaan. Olen kuin orpo piru erämaassa, eksyksissä ja yksinäinen.
Mitä? Yksinäinen? Älä mutsi oo, mä oon tässä.
Mennäänpä sitten työmaileihin. Meikäläisellä on tietenkin järjestelmällisesti kansioituna eri teemojen & projektien postit ja nuo kansiothan sijaitsevat siis koneeni kovalevyllä. On aika pirun hankalaa kirjoitella työmaileja ilman minkäänlaisia arkistoja. Joten voin sanoa että ei ollut kovin tuottoisa työpäivä tänään.
Niitä pieniä asioita ei tajua tässäkään tapauksessa tarvitsevansa niin paljon mitä tarvitsee, ennen kuin ne äkisti menettää. Koneeni taustakuva - apua, kaipaan sitä niin! Entäpä tuunatut pikalinkit, ohjelmistopolut tai vaikkapa Spotify! Argh, en yksinkertaisesti voi tehdä töitä täysin vieraalla hätävarakoneellani, jonka käyttötuesta ensiavuksi sain.
Olo on kuin jakaisi elämänsä vieraan ja epätoivotun ihmisen kanssa. En haluaisi muokata tätä konetta laisinkaan, kertoa sille mieltymyksistäni (otetaan käyttöön tämä teema, näillä tuunauksilla), tehdä siitä omaani. Kaipaan niin pirusti sitä vanhaa rouskuani, joka uskollisesti muisti tärkeiden sivujeni salasanat. Tiesi kuinka haluan sitä käyttää, kunnioitti komentojani.
Oho, telkkarista tulee hyvää musiikia. Minäpä tanssin mutsia piristääkseni.
Tämä uusi tuliterä masiina on kuin uusi rakastaja - innokas, tehokaskin mutta auttamattoman vieras. Siinä ei auta vaikka kuinka löytyisi toimintatehoa, akun kestoa ja parannettua näppistä. Ei, kun taustakuva on ankean sininen, nettiselain jököttää lähtösivullaan ja langaton verkko kysyy kotiverkkomme verkkoavainta, jota en enää edes muista.
Unohda mutsi jo noi harmit.
Tule, mennään yhdessä suihkuun, se piristää!
Rakas rousku, tule takaisin! Lupaan olla sinulle kiltti, entistä kärsivällisempi ja hellempi. En enää hakkaa näppäimiäsi, kiroa lyhytkestosta akkuasi tai Nasun kertaalleen syömää & kakkimaa hiirtäsi. Olet minulle tärkeä, sisällät paljon rakkaita asioita ja näytät aivan minun koneeltani tarroinesi kaikkinesi.
Tule takaisin ja heivaa tämä tuliterä tehomasiina huitsin nevadaan. Ollaan me yhdessä aina!
4 kommenttia:
Salla H sanoi...
tulikin tietokoneista mieleen, että vanhempi lapsi suuttu mulle jostain a irrotti mun tietokoneesta näppäimet esc-f8, no niitä ei juuri tarvi ja ne toimii auttavasti, mutta nyt ne myös jossain vaiheessa irrotti mun näpikän.
Edellisen kerran kun ne irrotti sen se oli tungettu tohon koloon, johon kansi ottaa kiinni ja mulle ystävällisesti kerrottiin, että se on siellä, kaiva ite. No nyt se näpikkä on kokonaan kadonnut (aika haastavaa sitä nyt käyttää, aina painaa samalla b:tä, google varmaan ihmeissään hausta, jotka päättyy lukemattomaan määrään b-kirjaimia).
No näpikän katoamisen takia keksin, että meen kysyyn verkkotuesta oisko niillä ylimääräisiä. No siellä oli vaan niitä punaisia, josta joskus oli täälläkin puhetta. No se ei käynyt mun kotikoneeseen, eli jos nasu vielä joskus imasee sen sun punasen näpikän, niin mulla ois nyt yks ylimääränen ;)
Tän tajunnan virran päätteks tajusin, että voithan ottaa siitä vanhasta muistoks sen näpikän, jos kerrot siellä verkkotuessa, että se on käynyt läpi sun tyttären suoliston ne ei varmaan ees haluu sitä ;)
Mukava viikko sulla edessä (nauratti muuten myös toi rakastajavertaus ottaen huomioon sun ja sun miehen suhteen pituuden, niin varmaan toi käsite uus rakastaja on ihan jokapäiväinen... No saahan sitä rouvat kuvitella miltä se tuntuis ;))
--salla
ps. tuli vähän virheitä, niin poistin ja laitoin samat läpät uudestaan.
Kaksi kertaa olen ollut samassa tilanteessa. Ensimmäisellä kerralla, vuosia sitten, menetin kaiken. Nyt toisella kerralla sain takaisin ne, mitä takaisin oli saatavissa -kiitos macgyvermiehen, mutta silti tuntui kuin kaikki olisi aloitettava taas alusta. On se kumma miten koneeseen saa luotua niin kiinteän suhteen. Kirjanmerkeillä ja muilla henkilökohtaisilla säädöillä ON ihan valtavan suuri merkitys. Ilman niitä on kuin tyhjän päällä.
Voimia uuden suhteen kasaamiseen.
Salla H: Ihana tajunnanvirta! Ja jotenkin musta tuntuu, etnoita punaisia näpiköitä tullaan vielä kaipaamaan lisää... Eli älä vaan hävitä omaa varakappalettasi! Ja hei, mun metaforat on aina joteskin kieroja ja outoja, joten toi menee ilosesti samaan kastiin XD
Ti: Aamen, sä todella ymmärrät tämän tuskan! Se ON oikeasti ihan kamalaa - ja tietyllä tavalla on vielä kamalampaa tajuta olevansa niin kiintynyt koneeseen, jonka kokee muuttuneen omanlaisekseen... Mut niin se vaan on, alistun tosiasioiden edessä. Uutta suhdetta kasaillaan, mutta olemme niin eri aaltopituuksilla vielä, että tekisi mieli luovuttaa :(
Lähetä kommentti