Aurinkoinen sunnuntai

Laiskanpulskeaa sunnuntaita, sano. Tampereella on aurinko paistanut jopa niin kirkkaasti, että puistossa Nasun silmät valuivat vettä ja minä kaipasin aurinkolaseja. Joita olisi ehkä kaivannut nassikkakin, mikäli niitä suostuisi pitämään.

Kuva täältä

Miehen eilinen viihdeilta vaatii veronsa, eikä herrasta ole tänään liiemmin seuraa ollut. Niinpä olemme puuhailleet ihan vaan tyttöjen kesken. 

En tiedä onko asia todella niin (voi olla että olen ihan hakusessa mutta mitäpä siiitä), joka tapauksessa tuntuu siltä että eilen ja tänään Nasu on tarrautunut minuun aiempaa hanakammin. Ikään kuin se olisi viivellä tajunnut sen, että olin pari päivää poissa.

Eilisiä päikkäreitä seurasi vartin itkukohtaus, joka meni äidin syliin maki-apinan lailla takertuessa. Pienet sormet takertuivat hartioihini ja pörröpää painui kaulakuoppaani. Siinä se pikkuruinen sitten itkeä nyyhkytti, äiti olisi antanut mitä vaan päästäkseen ipanansa mielen sisään murheen syitä selvittämään.

Tänään ollaan sitten puuhattu kaikenmoista kivaa, kuten esimerkiksi riehuttu sängyssä, kuinkas muutenkaan. Tiedän, että jotkut vanhemmat kieltävät ehdottomasti sängyssä hyppimisen (omani muun muassa), mutta minä en kuulu heihin. Mitä vielä, sängyssähän on erityisen hyvä harjoitella vaikkapa hyppimistä, mikä alkaakin nasukalta jo sujua.

Huh huh, lepään hetken ja vedän henkeä.

Hahaha, älä mutsi kutittele siinä!

Se-le-vä! Taidanpa juonia vastahyökkäyksen...

 Ketterä käännös ja takaisin molskille!

Barba ja mä, me tykätään riehua sängyssä. Porukoiden sängyssä.

Sitten sinne ulkoilmaan! Nasun päivärutiineihin kuuluu ulkoilua puolenpäivän tienoilla, joten suuntasimme läheiselle leikkikentälle. Koska ilma oli melko leuto, vain muutama pakkasaste, päätin vaihtelun vuoksi pukea Nasulle Småfolkin omppuhaalarin. Ettei ihan pelkissä sateenkaariraidoissa joka päivä pyöritä. Tosin toppahanskoja ei muussa kuosissa nyt ole, joten niiden kohdalla tehtiin myönnytys.

 

Kioski on auki, mitä saisi olla?

Nasu on viime aikoina treenaillut rappusia. Ala-aulassamme on yksi rappunen, johon pitää joka ikinen kerta jäädä harjoittelemaan. Rappu ylös, hihkuntaa, rappu alas, naurua. Vanhempien tehtävä on sitten ihailla ja kehua, tässäkin asiassa. 

Nämä liukumäen rappuset menevät jo kuin vanhalta tekijältä, kiitos ahkeran harjoitteluni.

Ja sitten ei muuta kuin liukumaan!

Tänään, siinä puistossa istuskellessaan, Nasu keksi maistaa lunta. En tiedä onko se popsinut sitä jo miehen seurassa aiemminkin, mutta itselleni tämä oli ensimmäinen kerta. Mikäs siinä, suhteellisen puhdasta kait tuo leikkikentän korkkaamaton lumipeite on. Ja eihän sitä voi tietää mitä mieltä asiasta on, ennen kuin maistaa.

Otan tuota lunta nyt tähän hanskan reunaan ja kokeilen ihan vaan kielenkärjellisen.

 

Hmmm... maistellaanpa. Kyllä, melko kepeä, etten jopa sanoisi olematon maku. Ei mikään erityinen.

Ja huh huh kun on kylmää!

Kotiin palattua laitoimme vielä musiikkia soimaan välipalan ajaksi. Sain eilen itseäni niskasta kiinni ja järjestin nuo cd-hyllymme levyt takaisin aakkosjärjestykseen. Ne kun ovat rontin vuoden olleet Nasun jäljiltä hujan hajan, minkä seurauksena hyllyistä ei yksinkertaisesti löydä mitään. Mikä on vastaavasti vähentänyt taloutemme musiikin kuuntelua radikaalisti. 

Mutta nyt taas löytyy, kunhan tuo termiitti vaan antaisi levyjen olla paikoillaan. Nasulla näyttää olevan ihan oma järjestyksensä, johon se koittaa valvovan silmän välttäessä levyjä tunkea. 

Tämä tänne ja... hei, älä nyt vaklaa siinä!

Mutta nyt palaan kutimieni ääreen, työn alla on Nasun villatakin ohella toiset sellaiset villapöksyt jotka täällä esittelin. Sain nimittäin villapöksy-tilauksen minulle ennestään tuntemattomalta henkilöltä ja nyt jännittää, mitä tästä tulee. Tähän mennessä näyttävät onnistuvan jopa Nasun pöksyjä paremmin, pitäisiköhän vaihtaa alaa ja alkaa pöksymaakariksi? 

Lokoisat sunnuntait kaikille!