Meikäläisen villapöksythän keräsivät jopa kehuja, vau! Mutta voi, täysin tavoistani poiketen olin eilen väsyneenä unohtanut tekstistäni sen oleellisen eli lähteen. Villapöksyt pongasin siis alun perin Rillirouskulta , joka puolestaan oli löytänyt ne täältä.
Kunnia sille kelle se kuuluu, tässä tapauksessa ei siis todellakaan minulle itselleni. Itse paistattelen lähinnnä onnistumiseni huumassa ja siitä kumpuavassa yltiöoptimismissa: seuraavaksi ajattelin kokeilla Rillirouskun villatakki-ohjetta... HUI!
Tänään olin jälleen hiusmallina, tällä kertaa ei tullut sellaista pinkkiä mitä viimeksi. Nyt mentiin tutusti hopeanvaaleassa ja täytyy sanoa, että olen kyllä megatyytyväinen tähän väriin. Sellainen kunnon platinablondi. Hieman yhä kaihertaa tuo pinkki väri, olisin niin halunnut pitää sen, mutta kuka jaksaa joka viikko värjätä lettiään, kysyn vaan? Itse olen ainakin aivan liian laiska moiseen.
Tänään toimin myös kantoapuna ja kannoin esimerkiksi jääkaappipakastinta ja uunia. Eiliset polttopuusavotat painoivat ihan mukavasti reisissä, joten viimeistään nyt tuntee huhkineensa. Ai että sitä olisi teräskunnossa, jos vaikka kuukauden päivät tekisi esimerkiksi muuttomiehen hommia. Sen sijaan kaltaiseni kynäniska ei paljon liikuntaa työpäivänsä aikana saa. Mitä nyt hiirikäden sormet heiluvat ja näppäinsormet napsuvat.
Nasu sen sijaan saa liikuntaa joka päivä, elosalama kun on. Nyt viime aikoina tuo kiipeileminen on kiinnostanut yhä vaan enemmän ja tällä hetkellä odotan päivää jolloin pikku Houdini osaa jo vapauttaa itsensä pinnasängyn saloista.
Siis venatkaas nyt kun mä funtsin tätä.
Eli jos tänne mennään sisään kerran näin, niin pitäis sen ulospääsykin sitten sujua samaa kautta. Hmm...
Joo-o, nyt mä sen hokasin.
Mutsi hei, tää on kuule tässä, kohta mua ei pidättele enää mikään. Odota vaan.
Rontti viikko sitten kyselin teiltä noista alekoodeista ja viime viikon lopulla aiheeseen liittyvä kysely taisikin jo sulkeutua. Kyselyn tulokset olivat, etten sanoisi, erittäin selvät, sillä karvaa vaille 90% vastaajista kannatti alekoodeja. Tosin vastaajia ei lukijamäärään nähden niin kauheasti ollut, joten sikäli joku voi kyllä kyseenalaistaa kyselyn kattavuuden.
No mutta, itse olin asian suhteen niin kahden vaiheilla, että minua tämä kysely auttoi päätöksessäni. Kuten elämässä yleensäkin, kokeillaan! Jos ei tunnu kivalta, ei tehdä sitä enää toiste, eikö? Eli minäpä neuvottelen jostakin sopivasta ajankohdasta putiikin pitäjän kanssa, puhetta oli esimerkiksi Aarrekidin uuden malliston julkaisuajankohtaan sijoittuvasta koodikampanjasta...
Mutta nyt, nyt laitetaan miehen kanssa Satuhäät nauhalta pyörimään ja rentoudutaan kiirepäivän päätteeksi hetkisen aikaa hömpän parissa. Tsau!
2 kommenttia:
Kyllä sieltä pinnasängystä kohta päästää vapauteen. Siltä ainakin nuo otteet näyttävät :)
Elina: Ai jai jai, meinaatko? Sitähän tässä kauhulla odotellaan... ;)
Lähetä kommentti