Rakkaat lukijamme, olen ihastunut. Jälleen kerran. Koska meikäläinen tuppaa ihastumaan aikas helpolla, ollaan tämän tunteen äärellä usein. Ihastun ihmisiin, esineisiin, tunnelmiin, tiloihin, huonekaluihin, ideoihin, ajatuksiin, ääniin, tuoksuihin, musiikkiin, unelmiin, tunteisiin ja tuntemuksiin... lyhyesti sanottuna elämän eri herkkuihin.
Mä oon tällä hetkellä ihastunut tähän ihanan pehmoiseen lampaankarvaani.
Ja siihen miltä omat varpaat tuntuvat.
Joo, siis totta vieköön nämä varpaat on kyllä hassun tuntuiset.
Miks meillä edes on tämmöset?
Nyt olen ihastunut hassuihin länsi-saksalaisiin retroleluihin, iloisen värisiin muovieläimiin, joita ei arvatenkaan enää valmisteta. Ainakaan siellä länsi-Saksassa. En enää muista missä näitä vekkuleita otuksia ensi kerran pongasin, mutta pikku hiljaa olen onnistunut keräämään ihan mukavan setin niitä. Nooakin arvostaisi. Osa eläimistä matkustaa rullien päällä, osa kulkee vaunuissa ja osa omilla jaloillaan.
Uudet värikkäät perheenjäsenemme.
Kaikilla on itselleen ominainen turkki eli sormia ihanasti kutitteleva pintatuntuma: kirahvilla on niitä itselleen ominaisia läiskiä, puudelilla kikkuroita, karhulla turkki. Jokainen on siis oma yksilönsä, ihan kuten oikeassa elämässäkin. Eläinten ilmeet ovat veikeitä, kuminen materiaali lähes kaiken kestävää (testaajana Nasu) ja värit ihanan kirkkaita. Lisäksi osasta rullaeläimiä saa rakennettua hauskoja junia niitä peräkkäin ketjuttamalla.
Eläimillä on palaveri käynnissä, ei häiritä niitä.
Kyllä vanhan ajan leluissa on jotain ihan omaa nostettansa, ei voi mitään. Jos vaikka katsoo sitä legendaarista kassakonetta, muistatteko? Se mikä ainakin meillä 70-luvun lapsosilla on kaikilla tupannut olemaan? Niin onhan se vaan ihan megaviehkeä, hauska ja toimiva. Ei mua sytytä kaikki uudet susupetsit ja muut nykyajan härpäkkeet yhtään sillä tavoin kuin mitä noi oman lapsuuteni legendat.
Tässä kohdin joku varmaankin huomauttaa, että Nasullehan ne lelut ovat eikä minulle. No jaa, olet osittain kyllä oikeassa. Mutta vain osittain. Meillä kyllä mäkin nimittäin leikin niillä leluilla aina kun se "hyvä & ahkera mutsi" -vaihde yllättää, joten kyllä niiden lelujen pitäisi meikäläistäkin napostella.
Ja niin se vaan on, että mummulassa olevan kassakoneen vipua jaksan kyllä käännellä ja niitä nappeja painella vaikka kuinka kauan. Puhumattakaan nyt näillä elukoilla leikkimisestä.
Hetken tässä levähdän.... noin! Ja sit taas mennään.
Mutsi hei, mennääs leikkimään. Mars mars.
No ok, hetken vielä poseeraan sulle tässä liimakampauksessani ja sit saa riittää.
Kas noin, ja sitten ton kynttilän kimppuun.
Mites teillä jotka lelujen kanssa olette tekemisissä? Uppoavatko modernin ajan ihmeet vai haikailetteko sinne oman lapsuutenne hittilelujen pariin?
10 kommenttia:
Mieletön déjà vu!! Eli siis selkeä hämärä muistikuva, että mullakin on joskus ollut tollaisia. Tai siis luulisin että vaan yksi. Mutta tollainen kantikas kuminen mitä voi (yrittää) väännellä vaikka kuinka eikä sille käy mitään! ;D Ja hei kassakone! Mun kestosuosikki.
Ronin yks lemppari on (serkkulassa oleva) puhelin, sellainen mitä ne siis vanhastaan oli, masiina ja luuri ja sitten pyöriteltiin niitä numeroita. Voi pojat. Mun pitäisi varmaan ratsata kirppareita enemmän löytääkseni tuollaisia aarteita. Pojasta huomaa, että uudet metelöivät ja vilkkuvat härpättimet on kyllä ihan kivoja jonkun aikaa, mutta sit yksinkertaiset palikkalelut tai helistimet tai vastaavat jaksavat kiinnostaa pidempään ja aina uudestaan.
Meillä on anoppi säästänyt kaikki kolmen lapsensa lelut ja kirja, niin lapset (ja itse) pääsevät retrotunnelmiin ihan mummolassa. Sitten meidän äitikin on säästänyt aika kattavan otoksen omia lapsuuteni leluja (esim. just noita eläimiä) ja sitten aarteena mun ja mun siskon kaikki keittiöleikkilelut. Kyllä silmä vähän kostu, kun ekan kerran n. 30 vuoteen näin meidän vanhan kahvinkeittimen, jossa oli oikein patterit ja siihen pysty laittaan oikeeta vettä (huvittavaa,koska meillä ei kotona ollut kahvinkeitintä lainkaan, vaan äiti aina suodatti kahvin semmosella tavallisella suodattimella varmaan 90-luvulle asti).
Minä en niinkään haikaile kotiin retroleluja, siitä kassakoneesta meillä on uudempi versio ja sitten anoppi on antanut joitain miehen vanhoja "omia" leluja meille, kuten vaikkapa hienot traktorit. On meillä tietenkin legoja ja brion rautatiet ja brio builderit, joita löytyy myös mummolasta, mutta ollaan haluttu kotiin omat. Musta on tosi hauska, että mummolassa on eri lelut, kun kotina, niin ne on jotain uutta ja hienoa, kun sinne mennään.
On ne vaan ihania! Meilläkin noita muutama on ja kirppareilla käydessä toivon aina löytäväni lisää.
Nuo ovat kyllä legendaarisia, ja tosiaan omasta lapsuudesta niitä löytyi myös! Pitääkin pitää itsekin silmät auki josko noihin jossain törmäisi :)
Meillä täyttyy koti aika paljonkin juuri vanhoista leluista joita porukat ovat säästäneet lapsuudestamme (palapelejä, palikoita, legoja, Playmobileja). Joukosta löytyy myös aarteita niiltä ajoilta kun asuimme aikoinaan Neuvostoliitossa. Harmi kyllä suurin osa siellä hankituista leluista jätettiin sinne kun muutimme takaisin Suomeen.
Mutta kyllä nykylelujakin löytyy, etenkin pienten vauvojen lelut tuntuvat nykypäivänä olevan varsin hyvin mietittyjä. Esimerkkinä Lamazen ihanat rapisijat.
Oi vitsit, nuo on hienoja! Minäkin kyllä muistelen innolla vanhoja romujani ja olen ollut ikionnellinen kun meidän äiti on niitä meille kiikuttanut. Minulla ei ollut onnea olla kassakoneen kilkuttaja lapsena, mutta mulla oli telkkari, josta vipua vääntämällä tuli musiikkia pihalle ja jossa liikkui kuva. Olenkin miettinyt kuumeisesti, vieläkö se vanha ihanuus löytyisi.
Ja hei, pitää niiden lelujen olla nättejä kun ne ovat myös sisustuselementtejä. Minä ainakin pidän leluja mielelläni näkyvillä, ne tuovat kivaa eloa kotiin. Katsoin (lue: kurkin) eilen meidän naapurin asuntomyynti-ilmoitusta ja ihmettelin kovaan ääneen, miten siellä ei näkynyt ensimmäistäkään lelua, vaikka heillä on kaksi lasta. Kaikki elämisen jäljet puuttuivat ja se teki kuvista ihan super-tylsiä.
Ihania!Noita on meidän lähineuvolassa leikkipaikassa :) Meillä on perusleluja, duploja (joista osa mun vanhoja), playmobileita ja kaikkea uutta ja vanhaa kivaa. En keräile mitään erityisesti. Mökillä on minun ja velipojan kirjat ja lelut tallessa soveltuvin osin, joten siellä retroillaan enemmän.
Oi ihanuus! Minullakin on ollut tuollaisia leluja ja jossain ne on vieläkin. Täytyykin etsiä ne mummolan varastosta. Meillä on neidillä paljon käytössä minun ja miehen vanhoja leluja, joskin uusiakin löytyy.
Oih - näitä en omasta lapsuudesta muista...onkohan niitä ollu täällä ruotsinmaalla...mutta ihastuin aivan täydellisesti ja kysyisin että saisinko lainata kuvaa eläimistä että voisin aloittaa pyydystämisen?
Elisa: No kah, tosi monella on näitä kuulemani mukaan ollut, et tu Brute, mulla ei :( Siksipä asia on korjattava Nasun kohdalla, voi mutsikin siinä samalla leikkiä. Kassakopne on ihan ikihitti, samoin toi puhelin jonka löysin Nasulle kesällä Joutsan kirppikseltä.
Salla H: Taas oon kade sulle, ihan niinku niiden huonekalujenkin kohdalla! Niin se on sama tuska näisssä leluissakin: meillä iskä raahas kaiken kiertoon ja juuri mitään lelujakaan ei ole säästänyt. Kirjoja jos jotain vielä löytyy (mitkä nekin on toki ihania). Onneksi miehen lapsuuden lelut on mummilassa huolella säilöttynä ja siellä niillä leikitään. Meillä täällä kotona on sit osa retroleluja, osa uusia. Kaikille on paikkansa :)
Maria: Joo-o, kerrassaan lutusia ovat!
HannaL: Onko teillä niitä yhtään säästettynä vai onko kaikki pistetty kiertoon? teillähän kun taitaa esim.Niitä vaatteita olla säästetty ihan (kadehditavan) huolella? Ja totta turiset, varsinkin nuo Lamazet ja sit Brion monet lelut on kyl nyt uutenakin ihan hittejä. Uutta ja vanhaa sopivassa suhteessa ja se on siinä!
Kiki: WAU, telkkari! Olisin varmaan tappanut moisesta aikoinaan, miksen nytkin :D Ja oot kyllä niin oikeassa tuossa sisustuspuolessakin: mä sisustan kotia kodiksi niille ketkä siellä asuvat. Eli meillä ainakin Nasu näkyy (ja kuuluu) sisustuksessa. Siksi lelujen estetiikkakin on tärkeää. Hyvin tiivistit sen mitä yritinkin sanoa! Ärsyttää aina sisustuslehtienkin kuvat joissa ei lapset näy sisustuksessa laisinkaan (siis tietty silloin kun niitä hushollissa on).
Kati: Jotkut on kuulemma törmännyt näihin sairaaloissa, toiset just neuvoloissa. Ihan mahtavia otuksia, ovat jääneet multa lapsuudessa. Mut nyt otetaan sekin vahinko takaisin, korkojen kera! :D
Elina: Oih, olen kade! Teillä on siis sekä sun että miehesi lapsuudesta leluja säästössä? Te onnenpekat! *kadehtii avoimesti*
Kaija: Sitä en tiedäkään, riippuu kuinka laajalle länsi-saksalaiset lelut levisivät. Suomessahan ne nyt oli toki hittejä :D Kiitos myös Kaija kysymyksestäsi - toki saat lainata elukkakuvia! Onnea metsälle ja jos löydät hyvän apajan, hierotaanko esim. vaihtokauppoja ja kerätään yhdessä koko Nooan arkillinen? :)
Lähetä kommentti