Joku meistä on hurahtanut omppuihin. Toki ne vihreinä parhaimmat (eläköön granny smith eli muori smitti, kuten lajikkeen olemme kotoisasti nimenneet) ovat myös herkkullisia, mutta nyt puhutaan kuulkaas ihanan pinnallisesti vain vaatekuosista. Nimittäin Småfolkin ompuista. Jollakin kummalla tavalla ovat pirulaiset hiipineen meikäläisen nahan alle, hiljaa ja salakavalasti.
Se alkoi mielestäni viattomasti. Niin kai pakkomielteet yleensäkin, harva kleptomaanikaan kait tunnustaa varastaneensa jo heti ensi päivinä parikymmentä vaatetta, viidet kengät ja pari korusettiä. Ja ei, toisin kun ehkä luulette, täällä ei nyt puhu kokemus, vaan myöhäisestä kellonajasta johtuvat kököt kielikuvat.
Ensiksi meille tuli näitä ulkoasuja. Kypärämyssy, hanskat, pari pipaa ja lopulta kokonainen toppatakki. Päätin, että siihen saa piisata, ellei olisi jo liikaakin. Mutta kattia kanssa! Niin ovat pyhät päätökset kuin tuhottavaksi tehdyt. Ja kas, ikään kuin varkain yllätin itseni jokin aika sitten käärimästä sangen omppuista haalaria postipaketista.
Kattokaa ny mua!
Tässä kohdin olisi voinut jo lyödä jarrut kiinni, eiköhän noita omppuja jo ole. Mutta vielä kerta kiellon päälle, eikös? Pakkohan se oli tämä maanmainio kalsariasukin kotiuttaa. Mutta tähän nyt loppuu, lupaan sen. Ainakin itselleni, koska epäilen ettei kukaan muu enää sanaani tässä asiassa usko.
Tällaisen teletappiasun se mutsi mulle tällä kertaa hommas.
Herää kysymys, voiko tässä mennä julkisesti leikkikentälle vai nauravatko ne suorilta pois?
Tämä mutsin norsupussukka sen sijaan on aikas magee.
Mutta nyt tämä hiippahuppu lähtee.
Tänään ollaan oltu myös Elämän Ensimäisten Kokemusten äärellä, kun Nasu viilsi ihka ensimmäisen verta vuotavan haavan sormeensa. Tapahtumaketjuhan eteni seuraavasti. Ensin takan reunukselta tipahti äidin Japanin matkalta tuoma rakas Barbapapa-muki. Kräks vaan.
Näin sille kävi. Snif.
Voi tätä luopumisen tuskaa, minä kun kiinnyn esineisiin(kin).
Sen jälkeen muki nostettiin keittiön pöydälle turvaan. Tai niin ainakin me dorkan naiivit vanhemmat kuvittelimme. Pöydällehän pääsee kiipeämällä ja se puolestaan onnistuu parhaiten kun porukat jumittavat olkkarissa omiin puuhiinsa syventyneinä. Nips vaan ja verta joka paikassa.
Siinä se nyt lepää, Nasun elämän ensimmäinen laastari, kekessä.
Pinkkejä pääkalloja, tottakai.
Mutsi hei, tää on jotenkin hassun tuntuinen tää mun sormeni.
Älä nyt sohi siinä, anna mä rauhassa tunnustelen tätä.
Kuvan ottamisen jälkeen laastari vaihdettiin vielä pari kertaa, kunnes päädyimme jämerämpään lääketeippiin. Mikään muu ei pikku naskaleilta ollut turvassa. Lääketeippi sen sijaan pysyi nukkumaanmenoon saakka sormessa, eläköön rehellinen liimapinta!
9 kommenttia:
Meillä oli edellispäivänä ensimmäinen laastari neidin sormessa (pinkki Hello Kitty)ja huonostihan se pysyi, kun sitä oli ensin makko näprätä ja sitten tietenkin vähän maistaa ja viidessä minuutissa se olikin jo irti.
Joo, omput koukuttaa :D Täältä löytyy kans aika liuta omppua, ei vaan voi vastustaa. Takki, vanupuku, hattuja, bodyja, kokopukuja, bikinit, uikat vauvalle, sukat, lakanat, OMG!
Voi mikä muru! Ja voi mikä tapahtumasarja! :D
Voi Nasua!Varo ettei syö laastaria- meillä kävi niin pienen ihmisen kanssa!
Oma lapseni sai hiljattain haavan kämmeneensä nenäkorustani... Älkää kysykö enempää...
voi Nasu! Mut onneks oli sentään Hello Kitty-laastareita. :) Tosin meillä ei auta nekään. Just ostin sekä HK, että autot -laastareita eikä kumpaakaan saanut laittaa ranteeseen, kun neiti sen repi verille asti. hmph.
Ja tänään meilläkin oli yksi ensimmäinen (toivottavasti viimeinen!) juttu. Neitokainen kun on hieman onnettomuusaltis näköjään, niin ekat tikit sai huuleensa. Väsyneenä meni ja kaatui suoraan meidän sängynkulmaan ja reikähän siihen huuleen tuli. 2 tikkiä sai ja oli kuulemma reipas tyttö. On tää vanhemmuus välillä aika kamalaa. Vähän meinaa pelästyin kun näin sen veren määrän...
Elina: No ihan sama homma täällä! Ne kaksi ensimmäistä syötiin, minkä jälkeen miehen kanssa luovutetiin ja vaihdettiin siihen teippiin. Se pysy sen verran, et haava oli mennyt umpeen eikä tarvinnut enää veritahroja pyyhkiä joka paikasta, mihin pikku tassu on koskenut.
Katriina: Ne on uus huume. Hullujen mutsien järjetön päähänpinttymä ;) Mut hei respect sun kokoelmalle! *kadehtii*
Onnellinen Koti: Joo, muistuttaa itse asiassa äitinsä tapaa koheltaa... hui jos se on geneettistä!
Kati: Ei mennyt mahalaukkuun saakka, mutta toki hampaissa jyystettiin kuin mitäki purkkaa.
Anonyymi: Aahahhaha...anteeksi, mutta tälle nauroin ääneen :D
elinarsku: Voi teidän pientä! Me ei olla (vielä) päästy tikkeihin saakka, vaikka siellä ensiavussa ollaan jo käytykin. On tää kyllä välillä karseeta, sydän vaan kierii rullalle kun välillä pelästyy ihan tosissaan.
Nasu tarvitsee kyllä kevään loskakeleihin nämä =) Heti tuli Nasu mieleen kun tähän kohteeseen törmäsin=) http://www.huuto.net/kohteet/ihanat-smafolk-omppukumpparit-22-unisex/208571704
maiju: Argh! Hngh! KYLLÄ! Voi kyllä! Tahtoo nuo! Mä oon jo kerran ostanut Småfolkin tuollaisen punaisen sadesetin, joka hukku postiin :( Asiasta masentuneena en ole noita sadesettejä sen jälkeen katsellut, mutta kevättä kohti mentässä voisinkin taas sortua... ;) Kiitos vinkistä, noi todella on niin Nasua!
Lähetä kommentti