Rakas Barba

Monilla lapsilla, ellei jopa kaikilla, on jossakin vaihessa se sellainen erityisen tärkeä lelu. Tiedättehän, se rakas jota raahataan ympäriinsä ja halitaan, pusitaan, viskotaan ja rakastetaan. Hitusen enemmän kuin muita. Lelu voi olla vaikkapa pelkkä riepu Epun tapaan, olennaista on sen tärkeys ei ulkonäkö.

 Epulle tärkein on riepu.

Nasulla ei tuota tärkeää lelua ole aiemmin ollut. Olemme tyrkyttäneet sille milloin mitäkin suloista riepua, pehmolelua ja ötökkää, mutta ei. Ei ole sen kummemmin kelvannut, niin ovat kaaressa pinnasängystä ulos lentäneet. Paitsi yksi...

Tämä yksi otus kelpasi kesästä saakka sänkyyn mukaan ja se otetttiin jopa iltamaidolle. Tästä rohkaistuneena aloimme miehen kanssa kiinnittää aiempaa enemmän huomiota siihen, että spesiaalilelu oli aina mahdollisimman usein messissä mukana. 

En oikeastaan tiedä miksi, mutta halusin vaan sitkeästi nasukallekin oman rakkaan turvalelun. Mieluiten ennen syksyistä perhepäivähoidon alkamista, jonka ajattelin nasukan sitten aloittavan tämän turvallisen kaverinsa kanssa. Kivempaahan, ja piirun verran turvallisempaa, on uudessa paikassa kun on rakas kaveri kainalossa. Sen tietää tyhmempikin mutsi.

Kuka hän sitten on? Hän on Barba, kummisedän ja -tädin lahja vastasyntyneelle Nasulle. Barba on siis kulkenut nassikan matkassa syntymästä saakka ja se on jo aikas hyvä suoritus miltä tahansa sydänystävältä.

  

Ai että, vähän mua vielä ramasee. Jäi noi päikkärit meinaan kesken.  

No mutta, mennään Barba, maailma odottaa! 

Ai että kun silmät vielä painaa, hohhoijjaa. 

Mutta olet sä Barba vaan ihanan pehmoinen.

Nykyään Barba ja Nasu ovat selvä tiimi. Erityisesti nukkumaan mennessä ja aamuisin Barba on haluttu kaveri, toki sen pehmoista pintaa halaillaan päivän mittaankin. Aina kun on sellainen fiilis. Barban ja nasukan halailu saa minut kaipaamaan omaa turvaleluani, vihreää itse ommeltua pilveä nimeltä Nöfti. Nappi nenänä, toiset kaksi silminä ja vanua koko kaveri täynnä. Voiko ihanampaa olla?

Oot Barba ihana.