Nasu raasu. Juttua piisaa vaikka muille jakaa, mutta kieli ei vielä ole oikeastaan kenenkään kanssa yhteinen. Kyllähän me vanhemmat ymmärrämme jo jotain niistä muutamista vokaaleista ja konsonanteista, joita tuolta suppusuusta valtavalla tahdilla tursuaa ("kakkk", "maato", "äätte"), mutta puheripulin edessä olemme mekin avuttomia.
Juuri toissailtana istuin Nasun kanssa iltapuurolla ja kaveri viittoi ja selitti niin maan penteleesti jotakin. Siinä vaiheessa kun se veti henkeä, pudistelin minä päätäni ja totesin "ettei äiti nyt taida tajuta yhtään mitään, sori".
Tyyppi katsoi mua erittäin kärsien ja olin lukevani sen katseesta sellaisen "anna mun kaikki kestää" -päivittelyn. Mahtaa olla raskasta odottaa sitä että muu maailma alkaisi vihdoin tajuta sun juttujesi hienoutta. Tai no, sitähän mäkin yhä odotan, buahaha.
Eiköhän lähdetä ulos!
Apilalakki on kyl liian ohut tonne -28 asteen pakkaseen...
Mitä, eikä? Meinaatko sä nyt kertoa siitä leikkipuistoepisodista?
No mutta, kun tähän Nasun vokaali- ja konsonanttitulvaan lisää vielä sen innokkuuden ilmaista itseään, päädytään sangen hupaisiin tilanteisiin. Mies kertoi seuraavaa:
Oli menty päivällä puistoon leikkimään, kuten joka päivä tapana on. Heti portilta oli pongattu kaksi keskenään leikkivää vanhempaa lasta, joiden välittömään läheisyyteen Nasu oli saman tien asemoinut itsensä. Siinä se oli tiiviisti seissyt ja tuijottanut, kuten sillä tapana on.
Uusimpana juttuna nasukka oli myös alkanut huutelemaan noilla lapsille, sitä omaa vokaalisoppaansa, ikään kuin näin osallistuen leikkiin. Luoja yksin tietää mitä raasu oli koittanut sanoa, omasta mielestään jotakin osuvaa varmastikin. Tilanne oli joka tapauksessa kulminoitunut siihen kun toinen lapsista oli lopulta kummastellut toiselle kuinka "toi vauva tossa vaan tuijottaa ja huutaa". Mies oli painunut sivummalle hihittämään.
Siinä meni kuulkaa taas helmiä sioille, olisitte vaan kuullu sen mun läppäni.
Kysyitte muuten jokin aika sitten sitä miten Nasu nukui niiden tuskapäikkäriyritysten jälkeen. No, sehän nukkui tyytyväisenä kuin tukki. Painoi menemään aina iltakasista aamukymppiin ja seuraavana päivänä isukin nukutellessa oli kuulemma nukahtanut päiväunilleenkin kuin enkeli. Tietysti.
7 kommenttia:
Voi Nasukkaa!! :D
Hih, tuijottava vauva.
Meillä Okon puhe muuttui vieraaksi kieleksi heti kun hän meni tarhaan. Sitä ennen hän käytti niitä muutamia oppimiaan sanoja, mutta tarhassa hänelle tuli puheripuli ja koska tarvetta kertoa kaikkea on niin paljon, ei sitä ehdi hakea niitä oikeita sanoja. Joten meilläkin selostetaan paljon ja koko ajan, mutta vanhemmat ei saa selvää. Mitä nyt välissä on niitä tuttuja sanoja, kuten 'auto', 'auto ajaa', 'äiti' ja 'kakka'. siinäpä ne tärkeimmät:D
Meillähän asuu Mini aka Pingu. Puhe on ihan saman kuuloista kuin siinä animaatiossa. Ja hyvin pärjäillään. Ihanan rohkea Nasu, ja muuten aivan ihana haalari!!
ps. Olen ehkä "hivene" kade Nassikan unenlahjoista. Meillä huonot päikkärit meinaa vielä huonompia yöunia. Kaikille.
Meillä on käytössä n. 15 sanaa, mutta sitä omaa juttua (pulukiinaa, kuten mies kutsuu)tulee valtavasti. Ulkoillessa neiti huutaa ohi kulkeville lapsille ensin "moi" ja sitten aloittaa oman huutelunsa. Yleensä pikkukoululaiset eivät kuitenkaan kovasti typyä huomioi. pienemmät kyllä kuikuilevat kärryistään.
Äni: Älä muuta sano! Outona pitävät, vaikka toinen yrittää vaan kommunikoida.
Kiki: Mielenkiintoista! Jotenkin maalaisjärjellä odottaisi että kävisi nimenomaan päinvastoin: kun on selkokieltä puhuvien keskellä, se tarttuu. Sen sijaan Okkoliinin pasmat tais mennä ihan sekasin? Voih!
Kati: Hei, Mini ja Nasu yheen jodlaan! Saisivat kerrankin arvoisensa keskustelukumppanit. Nasun unenlahjat on kyllä kieltämättä jopa hieman hävettävän hyvät, itseänikin välillä nolottaa kirjottaa siitä tänne. Mut kirjotan silti :) Toi haalari on, kuinkas muutenkaan, uusi suosikki. Sen ärmäkän raidallisen Molon ohella, tiätty.
Elina: Hei, ihan mahtavan osuva ilmaus: pulukiina! Saako adoptoida? Sellaista pulisevaa kujerrustahan se on, kerrassaan liikuttavaa. Ja kun toinen on usein vielä niin tosissaankin, aawww. Nasu huutelee usein sellaista sumutorvimaista barbaarimökellystä, joka kyllä herättää huomion. Kaukaisemmiltakin kulkijoilta.
Meillä tulee ihan samanlaista juttua. Tunnistettavia sanoja tuntuu olevan paljon, mutta ne on upotettu tuollaiseen jatkuvaan pälätykseen.
Oikeastaan kadehdin sitä varmuutta, millä lapsi kuitenkin juttelee, vaikka suurin osa siitä onkin ihan höpönlöpöä. Harkitsen jo itse tekeväni samoin, niin varmuuteni ruotsin kielen puhumisen suhteen kasvaisi kohisten. Huomenna meille tulee vieraita kahville, joten voinkin ruveta reippaasti juttusille ihan ruotsiksi. "Tit tit tit titta dää ötöö ätöö kakka KAK-KA tätää dää uhuhuhuhuhu äta hmm?" Toisaalta ei meidän lapsikaan muille juttele kuin mulle ja isälleen, joten miksipä mun tarvitsisi...
Vadelmia: Se onkin sit vanhemmille hauska pongailuharrastus: löydä pulinasta tunnistettava sana. Vähän niinku ne sanalabyrintit, joista pitää löytää kirjainkaaoksesta sanoja :) Ja ehdottomasti sun täytyy vetää tyttären lailla kaffepöydässä, eiväthän pääse haukumana hiljaiseksi ja ujoksi!
Lähetä kommentti