Tänään aamulla kipittelin onnessani autohalliin auringon häikäistessä silmiä. Oli aivan fantastinen ilma, ainakin aamulla (nythän sitten jo sataa, toim.huom). Mietiskelin niitä näitä, en mitään erityistä. Olo oli sillä tavoin uskomattoman kepeä ja onnellinen, suorastaan harvinainen olotila maanataiaamuun. Maanantai-inhostanihan olen avautunut jo aiemmin.
Sukelsin varjoisaan parkkihalliin, käännyin tutun nurkan ympäri, katsahdin Miniä ja... Perkele! Eihän se olekaan täällä hallissa! Samassa miehen ääni päässäni kaikui julistamassa että "muistathan sitten aamulla, että auto on kadulla, ei hallissa". Tätä muistutusta on varmaankin sitten seurannut itsevarma "joojoo, tottakai", vaikka näinhän tässä taas kävi. Joku väänsi autopilotin päälle.
Siis mikä ihmeen pilotti?
Voiko siitä tehdä tornin?
Ai että, meitsi se vaan osaa! Nättiä.
Ja spädäm vaan kun pistän kalikat kumoon.
Ilmiö on varmaan monelle tuttu. Sitä tekee asioita rutiinilla, vanhasta tottumuksesta, vaikka järjen tasolla tietää ettei niitä pitäisi niin tehdä. Otetaan toinen käytännön esimerkki: tietokoneen uusi salasana. Sitä pannahista kun pitää vaihdella kohta useammin kuin kalsareitaan, hyvä kun on edellisen saanut päähänsä taottua niin johan kone jo herjaa sitä vaihtamaan.
Niinpä sitten vähintään parin päivän ajan, aina kun lukittua konettasi availet, huomaat sormiesi näppäilleen sen vanhan, tutun salasanasi. Sen jolla koneeseen ei siis enää pääse. Tietenkään. Sehän olisi ihan liian helppoa jos omistaja itse tietäisi salasanansa, saati että se saisi liian kauan lihasmuistissa lepäillä.
Välillä tuntuu, että päivä on yhtä autopilottia täynnä. Menet tilanteesta toiseen kuin tönkkösuolattuna muikkuna vanhoja rutiinejasi toistellen, autopilotti puikoissa heiluen. Ei auta, vaikka mieli tietäisi miten kuuluisi toimia. Armoton ja mieltäkin nopeampi pilotti on hoitanut homman jo kauan ennen kun sinä vasta havahdut epätoivottuun virheeseen.
Mutta minäpä en millään automaatilla toimi.
Oon aina täynnä yllätyksiä, hahaha!
Mitenkäs teillä, istuvatko autopilotit välillä tukevasti ohjaksissa vai oletteko aina särminä puikoissa?
4 kommenttia:
Nasun asu:
* Pinkki aurinkohaalari - Metsola
* Mallin puuhat - arvaamattomia, kuten aina
Noh, mä olen unohtanut yhden lapsista autoon (näitä on niin monta, ei kaikkea voi muistaa!) ja ajanut ajatuksissani ihan muualle minne piti ajella. Tämmöistä se on, autopilotointia. Useimmitenhan siitä on hyötyä että voi suorittaa rutiininomaisesti arjen asioita, ja miettiä vaikka sitä auringonpaistetta samaan aikaan. Nasu vikassa kuvassa muutes ihan sun näköinen, ihana hymykuva! Joko sää paljastit teidän suuret suunnitelmat?Mä en ehdi ihan kaikkia tekstejä lukeen aina, joten en kai oo missannut mitään?
Mun autopilotti meni sekasin tuossa muutama yö sit. Baby heräilee syömään, minä nousen, kävelen keittiöön, lämmitän pullon, haen vauvan, kävelen sohvan mutkaan vauvan kanssa, syötän, nousen, vien vauvan NIIN MINNE? autopilot error! vauva miehen viereen parisänkyyn (pää oikeen tyynylle asetettuna), itse kävelen lastenhuoneeseen pinnasängyn viereen, otan laidasta kiinni jo jalkaa nostaen! Herään. Häh? Mikä meni väärin? :D
Eli siis kyllä se autopilotti on monesti ihan homma paikallaankin. Vaikka monesti tietysti olisi hienoa hoidella arkirutiineja sillai ihan lungisti nautiskellen eikä aina vaan suorittaen.
Kati: Siis todellakin autopilotista on hyötyäkin! Ne on vaan ne tilanteet, kun se pannahinen aktivoituu tilanteessa jossa ei pitäis, ku ärsyttää. En ole viel paljastanut suunnitelmia, katotaan jos vaikka aprillipäivänä sais jo kertoa... ;)
Anonyymi: Hahaha, nauroin tolle sun toiminnallesi hyvän tovin. Vielä kun olisit herännyt pinnasägystä silleen "Mitä tapahtu?" :D
Lähetä kommentti