Naistenpäivän uhmakohtaus

Nyt olen teille anteeksipyynnön velkaa. Meidän piti jo eilen Nasun kanssa suorittaa se Nasun vuoden 2011 asu -äänestyksen arvonta, mutta siinä tietokoneen aiheuttamassa raivotilassa lilluessani suoraan sanottuna unohdin koko homman.

Tänään sitten piti viimeistäänkin suorittaa se arvonta, mutta kas! Rakas pikku onnettarelleni iski raivoisa uhmakohtaus juuri ennen H-hetkeä. Raivarin syy: napero ei saanut itse kiivetä portaita, vaan dorka mutsi kantoi ne ylös.

Tässä makaan ja mihinkään en liiku.

Ja jos ette vielä naaman väristä tajunneet, niin karjun sitten lujaa.

Kyseinen kohtaus kesti varmaan vartin sisältäen huutoa, nyyhkytyksiä, jalkojen ja itsen kokonaisvaltaista hytkyttelyä, lattialle heittäytymisiä, äidin perään raivokarjunnan kanssa juoksemista, räkää, hetkittäisiä tyyntymisiä ja nollasta sataan kiihtymisiä, salavihkaa käsien suojasta luotuja tarkistusvilkaisuja sarjassamme "näkeehän ne nyt varmasti että loukkaannuin" ja äidin salassa saamia hihityskohtauksia.

Ja iskä et ainakaan lähde minnekään reeneihin, asetun tähän tien tukkeeksi huutamaan.

Byhyy, se meni silti. Ainoastaan Barba ymmärtää mua.

Raivari sisälsi siis koko pienen ihmisen tuskan asiasta, joka harmitti niin perinpohjaisesti. Joka solullaan pikkuruinen viestitti, että nyt ei mutsi kyllä mennyt putkeen tämä homma. Maailma tuntui murjovan pikku ihmistä eikä raasulla riittänyt keinoja käsitellä noin infernaalista tunnemyrskyä.

Ja entä mitä minä tein? Otin muistoksi valokuvia, pidin epätoivoisesti nyyhkyttävää lasta hellästi sylissäni ja lohdutin jotta "Älä sure, jo Väyrysen Paavokin mietti aikoinaan voiko ketutukseen kuolla. Ei siihen voi, vaikka elämässä välillä voi siltä tuntuakin". 

Hautaudun tähän enkä puhu teille enää koskaan.

Maailma on epäreilu paikka, ettäs tiedätte.

Nassikka siis lämpöisen ja lohduttavan kylvyn kautta pehkuihin, jonne se sammahtikin ilman minkäälaisia jokelteluita tai juttutuokioita. Taisi tunnekuohu uuvuttaa natiaisen lopullisesti. 

Niin että arvomme siis huomenna; laitamme oikein Kummelin arvontalaulun raikaamaan ja Nasu saa poimia voittoarvan hatusta. Kuten tapana on ollut.

Ja jotta maailma olisi edes hitusen vähemmän epäreilu ja ikävä paikka, pidennetään nyt vastausaikaa sinne huomiseen saakka. Pääsevätpähän ne myöhäisetkin vielä mukaan. Toivotan siis vähemmän tunnekuohuista iltaa kaikille!

Ja ihanaa Kansainvälistä naistenpäivää!