Viime aikoina olen miettinyt paljon tätä vallitsevaa kiireen kulttuuria. Kun seesteisen ja työelämään verrattuna harmonisen rauhallisen & hidastahtisen äitiyslomani jälkeen työelämään palasin, löi tämä kiiremeininki minua naamalle kuin viisikiloinen lahna. Suoraan sanottuna, olin unohtanut.
Mulla ei ainakaan ole kiire minnekään.
Tässä istun buddhamaisen tyynenä.
Mutsi hei, ei Buddhallakaan ollut pipoa.
Kas näin, kiiremeiningistä ei jälkeäkään.
Itse olen opetellut pois siitä olotilasta, että aina olisi niin pirun kiire. Siis nimenomaan aktiivisesti opetellut. Yritysmaailmassa kiire on joka paikassa, jos sen vain antaa olla. Samoin varmaan muuallakin työelämässä. Ainakin oman kokemukseni mukaan tämän hetken työelämä toimii niin, että jos vain pikkurillisi tälle kiiremeiningille annat, imaisee se heti kohta sinut karvoineen päivineen.
Samaan aikaan on ruvennut ärsyttämään myös se, että työelämä edes vaatii tällaista aktiivista työtä sen puolesta ettei olisi kiire. Siis että kiireettömyys ja ihmisen mukainen tahti eivät ole vallitseva olotila, vaan sen eteen on jatkuvasti ja pitkäjännitteisesti tehtävä työtä.
On pidettävä huoli, ettei työtä ole liikaa. On hellästi muistutettava itseään, että kaikkea ei tarvitse eikä edes voi tehdä niin hyvin kuin ehkä haluaisi. Ja ennen kaikkea: työ on aina loppupeleissä työnantajan työtä.
On pidettävä huoli, ettei työtä ole liikaa. On hellästi muistutettava itseään, että kaikkea ei tarvitse eikä edes voi tehdä niin hyvin kuin ehkä haluaisi. Ja ennen kaikkea: työ on aina loppupeleissä työnantajan työtä.
Sä mutsi aina sanot, et leikki on meikäläisen työtä.
Mut ei leikkiä voi musta kyllä koskaan olla liikaa.
Lapsen kanssa kotona ollessa aika tietyllä tavoin tiivistyi, mutta toisaalta myös laajeni. Kellonajat lakkasivat määrittämästä päivää (9-17 työaika, 17-23 kotiaika), ei tarvinnut rajata ajatteluaan eikä jatkuvasti huolehtia työasioiden jättämisestä työpaikalle. Elämä soljui päivästä toiseen vailla rajauksia ja nollaustarpeita.
Älkää käsittäkö väärin, itse kykenen sangen hyvin rajaamaan työasiat töihin ja pitämään elämäni sillä tavoin kiireettömänä kuin haluan. Minua vain riipii se, että kun ympärilleni katson, on tätä kiireen kulttuuria yhteiskuntamme jokaisella saralla. Kaupan kassalla on kiire, ihmisillä autoissaan samoin. Pankkiautomaateilla ei ehditä rauhassa jonottaa, bussin tuleminen ei saisi kestää minuuttiakaan. Koska on kiire.
Mikä teitä aikuisia oikein vaivaa? Mä en tajuu, ei mulla ole ikinä kiire.
Paitsi silloin kun tarjolla on suklaata, mut se onkin poikkeustilanne.
Niin kiire minne? Miksi kaikilla on jatkuva kiire? Eihän tässä tarkoituksena ole ekana maaliin päästä, vaan nauttia matkasta ja maisemista. Eikös?
5 kommenttia:
Nasun asu:
* Raidalliset pöksyt sydänpolvilla - Lindex
* Musta villatakki - Metsola
* Musta pipa - mallin isän omaisuutta
Tässä hauska kirjoitus siitä, että lapsilla ei todellakaan ole kiire :)
http://olotila.yle.fi/perhe/vanhemmuus/lastenpsykiatri-janna-rantala-lasten-aika
Jospa opettelisi itsekin elämään tuossa Kairoksessa, edes joskus.
--salla
En tiedä asutteko hesassa mutta siellä ainakin ite ahdistuin siihen kiireeseen (toki siellä on paljon kivaakin) ja oppi itekin juoksemaan hartiat korvissa muiden mukana. Sitten muutimme takas mun kotiseudulle. Ja vielä puoli vuotta sitten tänne "maalle". Jollain osa-alueella on nyt rauhallisempaa mutta ruuhkavuodet vie tällä hetkellä lujaa mukanaan kun on 4 eri ikäistä lasta ja kaikkea muuta siinä päällä.
Haa, tästä tuleekin heti mieleen että olisko sulla antaa enemmänkin vinkkejä siihen, miten kiireestä voisi opetella pois? Itse onnistun siinä vaihtelevasti, joskus hyvin ja joskus huonosti; terkuin nimimerkki flunssassa kotona ja tekemättömät työt vaivaavat...
Salla H: No olipahan hyvä linkitys, kiitos! Juuri tuollaisen näkemyksen ja ajatajun yritän itsekin säilyttää, vaikka aikuinen olenkin.
myyrä: Mahtava nicki sulla :) Ei asuta Helsingissä, vaan Tampereella, mutta kyllä täälläkin ihmisillä niin perhanan kiire tuntuu vaan olevan. Loistavan ratkaisun olette tehneet ja kyllähän välillä voi hoppu olla. Mun mielestä tärkeää onkin se, että se hoppu on nimenomaan oikeista asioista :)
Helen: Jaahans, täytyykin pistää mietintämyssy päähän ja pohtia, voisiko niitä keinoja jotenkin päänsä sisältä sanamuotoon siirtää... Katsotaan, jos sitä vaikka jotain ideoita syntyisi. Ja hei, jokaisella on oikeus olla sairaana. Sille ei mitään voi ja ne työt ovat kuitenkin aina loppupeleissä työnantajasi töitä - myös ne tekemättömät. Muista se! :)
Lähetä kommentti