Tänään käytiin taas Ikeassa pikkuostoksilla. Pikkuostokset tarkoittavat kukkia, maljakoita, pattereita ja sen sellaista. Tavoillemme uskollisina oli lopuksi pakko haukata myös hodarit, jätskillä höystettynä tietenkin. Siis jätski jälkiruoaksi, ei hodarin painikkeena. Ja vaikka Nasu ei niin hodarista innostunutkaan, upposi pehmistötterö sen sijaan kuin... noh, jäätelö Nasuun.
Onpas täällä tänään mielenkiintoista porukkaa.
Ei meinaa millään malttaa edes jätskiä maistella.
Hmmm, kun olen tämän hotkaissut, taidan siirtyä tuohon iskän jädeen.
Kielellä vielä varmistan ettei pisaraakaan herkusta mene sivu suun.
Ai moi, en huomannutkaan teitä! Kauanko te olette olleet siinä?
Tänään ehdittiin myös pyöräretkelle. Ai että kun on vaan kivaa kiitää pitkin puhtaita jalkakäytäviä, ei rahise hiekka eikä luista alla jää. Ja vaikka päivä on ollut melko tuulinen, ei se ole silti ollut mikään luihin ja ytimiin tunkeutuva Siperian viima.
Muistan lapsuudestani kuinka sitä päivää odotettiin aina kuin toista joulua, että saisi ottaa lenkkarit käyttöön. Heittää talvikengät kellariin ja astella ihanilla, keveillä lenkkareilla. Muistan vieläkin sen tunteen kuinka lenkkarit jalassa jalat olivat niin kevyet, että tunsin kelluvani katujen yllä. Oli voittamaton olo, tuntui että pystyisin juoksemaaan hevostakin nopeammin.
Tuo olo valtasi minut tänään taas kun poljin pyörääni Nasun ja miehen perässä. Suljin hetkeksi silmäni ja tunsin lentäväni. Olo oli villi, vapaa ja onnellinen. Tervetuloa kevät, on sinua odotettukin!
3 kommenttia:
Nasun asu:
* Sunray body - Metsola
* Mustat norsuhaalarit - Albababy
Onko teillä millainen systeemi pyörässä Nasulle? Me ostettiin juuri Typylle (ja tulevaa Tyyppiäkin silmällä pitäen) sellainen "peräkärry". Siihen mahtuu kaksi lasta, vaikka tänä kesänä siinä reissaakin vielä vain Typy. Pohdittiin, että tuollainen taitaa kahden pienen kanssa olla kätevämpi, niin pääsee yhdenkin vanhemman kanssa pyöräilemään vaikkapa kauppaan, vaikka sieltä taitaa olla huonompi näkyvyys kuin sellaisesta istuimesta.
Äni: Meillä on sellainen vanha pyörä, miehen äidin vanha ja ihan sairaan hyvä. No, siihen ei mene kuin selainen vanhanmallinen istuin, joka onnistuttiin löytään viime kesänä Kuopion kirppikseltä. Täältä löytynee kuva: http://www.nasunasu.com/2011/07/pyoraretkella.html
Lähetä kommentti