Äidin päivä

 Tänään ollaan juhlittu mun mutsiani.

Elämäni kolmas äitienpäivä äitinä. Luitte oikein, kolmas. Minä nimittäin juhlin äitienpäivää Nasu vatsassani, sillä kuten jokainen raskaana ollut tietää, siinä vaiheessa sitä on jo aikas kokonaisvaltaisella tavalla äiti-olo. Yksi äitienpäivä siis masu-Nasun äitinä, kaksi maailmaan pullahtaneen nassikan äitinä.

Aamu alkoi ihanalla herätyksellä kun sänkyyn myyrynnyt nassikka kutsui myöhään nukkuneen äitinsä herkkuaamiaiselle. Aamiaispöydässä odotti ihana lahja, itsetehty kortti ja salaa toivomani kirkkaankeltaien ruusupuska. Kyllä äidin kelpaa näin ihanan perheen keskellä.

Nasulta äidille.

Aluksi suunnistettiin miehen vanhempien luokse. Lasikupuun piilotetun ruusun ohella mummille ojennettiin juhlallisesti kimppu tuoreita leskenlehtiä. Mummilan portailla fiilisteltiin hetki ihanaa auringonpaistetta ja tajuttiin kerrankin ottaa kuvia, joissa Nasun ohella seikkailee myös päivän sankari. Eli minä, hehe.

Tällaisia kukkia poimittin mummille.

Aikas hassulta nämä kyllä haisevat, onkohan mutsi huomannut saman?

Kas tässä mummi, ole hyvä. Olet ihana, tiesithän sen.

Äläkä vaan haista sitä kimppua, se haisee hassulta.

Ukki oli viimeistellyt mummin ja Nasun eilen leipoman kakun aamusella ja aikamoinen taideteos meitä kahvipöydässä odottikin. Eikä ollut pelkästään komia, niin oli herkkuakin vielä että!

Ei liene epäselvää kenelle tämä kakku oli.

Mummilasta suunnattiin minun äitini luokse, jossa jo serkkukatras odottelikin. Päivän hauskuus ja hektisyys aiheutti sen, ettei nasukka saanut päiväunia kuin puolisen tuntia autossa nuokkuen. Kummasti se silti jaksoi serkkujensa perässä painaa, mistä ihmeestä nuo nassikat ammentavat kaiken tuon energiansa? Ihme ikiliikkujia.

Nasu, mutsi ja sen mutsi ryhmäkuvassa.

 Harvinaisia hetkiä Nasusta aloillaan.

 

Kuvia jouduin nyt hieman tökerösti rajailemaan, sillä en tajunnut kysyä seurueen muilta jäseniltä julkaisulupaa. 

Kuvia erinäisistä lapsi-vanhempi -kasoista napsittiin nimittäin antaumuksella ja meno oli muutenkin melko sirkusmaista. Lapsia juoksee ympäriinsä, yksi kiipeää sängylle, toiset riehuvat sohvalla. Joku vilahti parvekkeelle - kukas se sitten oli?

Kuinka ne suurperheissä klaaraavat kaiken sen sekamelskan, joka päivä? Respect!

Meillä on siis ollut kerrassaan ihana päivä täynnä naurua, rakkaita ihmisiä, leppoista turinointia ja hyvää ruokaa. 

Ensi viikolla monet tärkeät asiat notkahtavat aimo askeleen eteenpäin, pelkkä niiden ajattelukin hirvittää. Ja aiheuttaa innostuksen värinöitä. Ja levottomuutta. Ja tuhansia uusia ideoita...

Mutta en ajattele niitä nyt, vaan käperryn miehen kainaloon päivittelemään sitä tosiasiaa, että minä todellakin saan olla äiti. Se on nimittäin sen tasoinen onni ja kunniatehtävä, etten sitä edelleenkään aina tajua.