Normi viikonloppu

Tämä viikonloppu on ollut erittäin normaali leikkipuistoiluineen, päivärytmiä jaksottavine päikkäreineen, hitaine aamuineen ja kotoisine häröilyineen. Oikein ihana, kotoinen lasku arkeen ja kaikkiin kotipuuhiin mitä yleensäkin tulee arjessa puuhattua. Tiedättehän, ihan sitä normaalia ruoanlaittoa, pyykinpesua, keittiön raivausta ja leikkimistä.

Hello Kitty, iskä ja mä. Rajana aava hiekkalaatkko.

Normimeininki siis.

Tuli aikoinaan hehkutettua Mini Rodinia. Sen mustan ulkoiluhaalarin ohella löysin saman haalarin myös farkkuisena ja pakkohan se oli kotiuttaa. Tänä viikonloppuna se sitten korkattiin kääreistään ja ai että kun tykkäänkin siitä enemmän mitä etukäteen ajattelin! Juuri sopiva ulkona riehumiseen, ei näy tomu ja hiekkakaan niin selvästi kuin mitä siitä mustasta.

Kuka riehuu ja missä? Ihan siististi tässä kuules isin kanssa leivotaan.

Pari napakkaa iskua ja tämä torttu on valmis.

Tänään sitten havahduimme miehen kanssa siihen julmaan tosiasiaan, että veroselvitykset pitäisi saattaa kuntoon mahdollisimman pian. Niinpä Nasun päikkäreiden aikaan kahlasimme niin maan valtavan kasan kuitteja, lippuja ja lappuja läpi. Phuuuh, fiksumpi olisi varmaan jotenkin järjestellyt nekin siistimmin. No, onneksi tätä savottaa ei tarvitse tahkota kuin kerran vuodessa. Joka vuosi.

Mulla on tässä puolestaan pienimuotoinen kivisavotta.

Kato mutsi kun mä kipuan.

Nyt istun suhteellisen voipuneena sohvan perukoilla ja ihmetteln kuinka vähän päässäni liikkuukaan. Tällä hetkellä ei suoraan sanottuna enää ajatuksen ajatusta. Tai hetkonen, yksi pieni ajatus kyllä. Tobleronea, tahdon Tobleronea. Niitä omia tuliaisiani, nyt heti. Sitten ehkä zombit televisioon mellastamaan ja hunajan paloja hampaista kaivelemaan...

Pssst, ei muuten ole eka kerta kun mun mutsini päässä ei liiku yhtään mitään.

Tsihihi.

 Mulla sen sijaan suorastaan kuplii pään sisällä. 

Ei ole hiljaista hetkeä, ei.