Apua! Olen juuri juonut sisareni luona pari lasia skumppaa ja ainakin saman verran punaviiniä. Miksikö? No, juhistaaksemme isoa askelta unelmiemme polulla. Ja koska edelleenkään en voi vielä paljastaa asiasta mitään, on oltava hissun kissun hiljaa. Suu supussa.
Itseni tuntien en yksinkertaisesti voi jatkaa kirjoittamista tänne. Lipsautan jotain. Jo siksi, että kihisen halusta jakaa asian kanssanne. Ja minusta riippumattomista syistä, suorastaan aikuisten vakavista syistä johtuen en yksinkertaisesti vielä saa. Hyi hyi Heli, ei saa nyt lipsauttaa mitään.
Joten tämä riehakkaan onnellinen nousuhumala on nyt vietettävä jossain aivan muualla kuin täällä linjoilla. On suojeltava unelmaa, vielä pikkuruisen hetken ajan. Koittakaa jaksaa rakkaat, kerro teille heti kun voin. Lupaan sen!
Ja koska olen tosiaan nyt sen tasoisissa höttöfiiliksissä ettei mikään järjen ääni voi tavoittaa, lienee fiksuinta kuitata tähän. Sen vaan haluan teille julistaa, että uskaltakaa! Mitä ikinä nyt suunnittelettekaan, mitkä ovat salaiset unelmanne, toiveenne. Uskaltakaa tavoitella niitä! Sillä sitä varten me täällä pallon päällä loppujen lopuksi olemme.
Noi on ihan seonneet noi mun porukat.
5 kommenttia:
Tää on kyllä "hieman" koukuttava tää sun blogisi :) Joka ilta odotettava siihen asti, että olet sinne kirjoittanut, sen kun olen lukenut, voi mennä nukkumaan :)
Tuo unelmatehtaasi kuulostaa kyllä niin uteliaisuutta herättävältä, että oikein pää kihisee :) Jännityksellä odotellaan.....
Iiiiiiiik! Mä aion nyt sitten ravata täällä ahkerasti.. Onnitella uskaltaa nyt jo, jo ihan siitä että olet lähtenyt unelmaa tavoittelemaan!
Sulle on taas vaihteeksi haaste mun blogissa :) Vastaa, jos jaksat.
Te onnistutte, olen siitä aivan varma! T: Über-O ;)
NAsun asu:
* Violetti huppari & haalarit - Albababy
Tanttarella: Ou nou, ollaanko NAsun kanssa addiktiota herättäviä? Ehkä paras kohteliaisuus ikinä, kiitos! *kihertää mielihyvästä* Mut me pyritään Nasun kanssa olemaan terveydelle hyväksi et sikäli melko kesy riippuvaisuus kuiteskin :D
Ira: Kiitos onnitteluista! Ja nyt selvis tosiaan se viimeinen iso este eli voin sanoa, et se unelma toteutuu sittenkin... HUI! :)
Maria: Oho! Kiitos, täytyykin heti käydä vaklaamassa! Kiitos.
Über-O: KIITOS! Nyt tuntuu siltä itsestäkin, vaikka aina tasasesti kauhistuttaakin :)
Lähetä kommentti