No johan on! Saimme eilen illalla rankkasateen ohella kaksi vallan ihanaa naista veikeine poikineen kylään luoksemme ja ai että kun olikin nastaa! Pieni on myös tämä Tampere, selvisi nimittäin että itse asiassa tiesin toisen naisista entuudestaan, olemme nähkääs tallanneet samoja polkuja villissä nuoruudessamme, hehe.
Ai keitä meille on tulossa?
Ollaanko me tässä ulko-ovella vastassa vai?
Sanotko iskä uudelleen, en kuunnellut.
Jaa ne ei tule enää tänään vai? Miksei?!
Etukäteen jännitti, myönnettävähän se on. Olimme siis saamassa ONIAn ja Inton Intonaatio-blogista sekä heidän ystävänsä Hilkan luoksemme, kaksi naista joita en ollut ikinä aiemmin tavannut. Tai niin siis ainakin luulin. Toisaalta tunsin heidät jo jollakin tapaa läheisiksi, ajatuksia kun olemme täällä blogisfääreissä vaihtaneet. Mutta jännittihän se, mitä jos ne pitävät minua aivan hulluna häsääjänä (mikä kuulemma miehen mukaan olenkin)?
Eli meillä oli sellaiset kunnon blogitreffit, suunnitelmissa valloittaa tuo lähipuistomme, mutta säiden jumalat päättivät toisin. Pelastauduimme siis meille miehen kokkaaman lasagneten äärelle. Oli aivan ihanaa seurata Nasua kahden niin saman ikäisen nassikan seurassa (ikäeroa oli vain kuukausi, kaksi) ja nasukkahan se oli enemmän kuin liekeissä. Niin olin kyllä minäkin.
Sitä arki juoksee niin omaa tahtiaan: käy töissä, iltapuistoilee ja puuhaa iltarutiinit. Sitten onnistuu itsensäkin yllättäen sopimaan poikkeuksen arkeensa, tällaisen yllättävän tapaamisen, ja yhtäkkiä elämään humpsahtaakin kaksi uutta tuttavuutta. Hauskoja, samanhenkisiä naisia omasta kylästä. Että voi tiistai muuttua kerrasta ihan muuksi kuin vain siksi perustiistaiksi. Ihan parasta.
Mun perustiistaihin kuuluu tämä liukumäki.
Ja muutama muukin härveli, kuten vaikkapa kiikku.
Kunnon ajattelemattoman dorkan tavoin en taaskaan tajunnut napsia kuvia muistoksi. Hö, harmittaa! Onneksi ONIAlla leikkaa meikäläistä huomattavasti skarpimmin ja niinpä täältä löytyykin pari kuvaa tapaamisestamme.
Tämän päivän iltapuistoilut saavat nyt sitten korvata tuon harmittavan kuvapuutoksen. Ensi kerralla kirjoitan ranteeni sisäpuolelle tussilla muistilapun "OTA KUVIA". Sitten pitää vain muistaa vilkaista sitä rannetta jossakin välissä.
Alamäessä annan aina mennä ilman käsiä.
Mäen alla tulee aina tiukka mutka oikeaan, kas näin.
Pojat hei, jos näette lukea tämän, niin tulkaa mun kans taas leikkimään.
Meiltä jäi esimerkiksi tämä tunneli täysin korkkaamatta. Mä venaan teitä täällä.
6 kommenttia:
Löysin tänne Intonaatio blogin kautta ja voi miten ihania asuja teidän tyypillä on=) Selailin vähän taaksepäin ja tuli hirveä himo mennä ostamaan pari vaatekappaletta pojulle. Vaarallista tämä uusien blogien löytäminen=)
No nyt se sitten tapahtui. Joitain kuukausia siihen meni, aluksi imetyksen lomassa (kunnes imetettävä ei suostunut jättämään ipadia hipelöimättä), sittemmin vauvan nukkuessa tai leikkiessä, olen pikkuhiljaa lukenut bloginne läpi.
Väitän, että olet tehnyt näistä viimeisimmistä vauvakuukausista parempia kuin ne olisivat muutoin olleet. Koko blogimaailman löysin vauvan synnyttyä viime syksynä, kun imetellessä surffailin kännykällä. Aluksi uppouduin vähän ahdistavampaan blogiäitiyteen esim. edelleen diggaamaani Project mamaan, mutta kun tämän vuoden puolella löysin Nasun Asun, alkoi äitiys tuntua kummasti ihanammalta. Toki syitä on varmasti useita, vauva kasvoi ja aloin tottua äitiyteen muutenkin, mutta myös mainio amatööriäitiasenteesi tarttui minuunkin! Tuntuu, että blogisi myötä aloin minäkin katsoa vauva-arkea positiivisemmin.
Ei tämä toisaalta ihan halpa harrastus ole ollut. Innostus kauniisiin lastenvaatteisiin yltyi Nasun ihanuuksia ihailtuani ihan uudelle tasolle, löysin kauttanne rutkasti hurmaavia lastenvaatemerkkejä ja posteljooni on saanut uurastaa Traderalöytöjeni parissa ihan kiitettävästi...
Kiitos Heli ja Nasu! Olette tulleet mulle kovin tärkeiksi ja läheisiksi, huonoina hetkinä olen paennut bloginne pariin ja aina on tullut parempi mieli. Välitettäköön kiitokset myös vauvani isoäideiltä. He eivät sitä tiedä, mutta Nasun Asun ansiosta aloin kuvata myös heidän lapsenlapsensa asuja niin, että ipanan kuvia voi ihailla päivittäin Instagramissa ja sen weppisovelluksessa.
Puss&kram: Nia
Jeejee, hauskaa oli! Kiitos vaan emännille ja isännällekin tarjoiluista. Saanko muuten lisätä tuon imartelevan kuvauksen "hauska nainen" ansioluettelooni? ;)
Me käytiin tänään aamupäivästä uusintavisiitillä teidän puistossa, pojilla oli hurrrjan kivaa. Täytynee palata joskus ilta-aikaankin tuonne pöllöilemään.
Nasun asu:
* Farkut ja takki - Plastisock
* Huivi - isin kaapista
Joanna: Tervetuloa! Ja suuret kiitokset kehuista, täällä päässä tapahtui niinsanottu lastenvaatteisiin hurahtaminen kun nasukka syntyi. Sitä ennen en edes tiennyt mikä idea bodylla on ;)
Nia: Voi ihana NIa, aaaw! Tiedätkö, olen tämän päivän aikana lukenut viestisi useampaankin otteeseen, makustellut sitä ja ihastellut kiitollisena kuinka ihania lukijoita meillä on. Kiitos Sinulle! Tämä on varmasti oikeasti paras mahdollinen palkinto, mitä blogin kirjoittaja voi kohdalleen saada. Juuri tuota aina välillä salaa toivonkin, hiljaa mielessäni sitä ikinä ääneen tunnustamatta ajattelen: että onnistuisin tuottamaan hyvää ympärilleni, jakamaan positiivisuutta ja jotakin hyvää. Nyt tiedän että olen onnistunut siinä, tämän hassun pikkuruisen blogini kautta, kuvitella! En voi kylliksi kiittää kommentistasi ja siitä että uhrasit aikaa ja vaivaa kaiken kertomasi kirjoittamiseen. Voin vain todeta, että viestsi lukeminen oli minulle todella tärkeää. Kiitos! Ja rutistus :) PS. Ja lastenvaatteisiinhan on enemmän kuin ok hurahtaa, eikös? ;)
ONIA: Siis todellakin "hauska nainen", sinne vaan CVhen lisäykseksi jos ei ole jo :) Ja ehdottomasti teidän on tultava illemmalla tai vkonloppuna uudelleen, nassikathan ei ehtineet vielä edes riehumaan ;)
Toivoinkin, että viestini onnistuisi ilahduttamaan sinua, sen olen sulle vähintäänkin velkaa! Olen muuten blogisi(kin) myötä huomannut olevani aika herkkä erilaisille vaikutteille. Otetaan nyt vaikka nämä lastenvaatteet: kun olen ihastellut Nasua somissa asuissaan, olen sieluni silmin nähnyt myös oman ipanani tepastelevan kesällä samaan tapaan puettuna. Vaan hänpä ei loppusyksystä syntyneenä taida tänä kesänä vielä pystyasennossa kulkea, joten vähän ovat kuvitelmani edellä aikaansa.
Isompia kokoja en vielä ole sentään alkanut hamstrata, mitä nyt yksi Plastisocin tikkitakki odottaa kaapissa, että vauvani venähtäisi ainakin 90 senttiseksi. (Aavistin sen Traderassa pongattuani, että moista mustavalkoista Applefield-ihanuutta ei välttämättä enää tarjolle tule, huudettava oli!)
Teidän kanssa on tullut jo vähän kipuiltua myös esim. töiden aloittamista, varsinainen koitos odottaakin sit syksyllä, kun asia oikeasti kohdalle tulee. Lukijatoive: voisiko Nasun isä joskus kertoa, miten päivät Nasun kanssa sujuvat kun sinä olet töissä? Mun mies jää meidän ipanan kanssa kotiin loppuvuodeksi, kun minä menen töihin, tosin meidän vauva on kuten tuli mainittua Nasua yli vuoden nuorempi.
/Nia :)
Nia: Onnistuit, voi kyllä onnistuit! :) Ja hei toi Applefield-kuosi varsinkin mustavalkoisena on mun mielestä ollut aika lailla kiven alla, meilläkin odottaa ihana tikkitakki kokoa 3-4 kaapissa, hehe ;) Töiden aloittaminen on oma kriisinsä, sen voin myöntä. Tosin uskon, et se menee sullakin hyvin, niin meni ennakkoressistä huolimatta meilläkin. Ja kiitos lukijatoiveesta: näytin sen heti miehelle ja kerroin, et kirjoitusnakki odottaa. Sitä on meinaan aiemminkin toivottu ja nyt kyllä alkais olla aika päästää mies ääneen... :D
Lähetä kommentti