perjantai 8. kesäkuuta 2012

Meikkileikki

Kyllä nyt myrkyn lykkäs. Olen nimittäin aikamoisessa kevätflunssassa. Vielä en sänkyyn taivu sairastamaan, mutta jos tämä röhnä ei kohta helpota, lienee pakko alistua ja kaatua sänkyyn pärskimään. Siihen saakka mennään päättäväisesti etiäpäin.

Kiitos rakkaat ihanista vinkeistänne yöriisujamme suhteen! Ja koska joku sitä jo kyselikin, niin selvennänpä tilannetta vielä paremmin. Aikas epämääräinen olen kieltämättä turinoinnissani ollut. Eli nasukan riisuminen tapahtuu nimenomaan hereillä ollessa. Joko vaatteet riivitään päältä iltariehunnan aikana (eli sinä aikana mitä Nasu touhottaa itsekseen huoneessaan ennen nukahtamistaan) tai sitten ne on raavittu pois aamulla ennen kuin porukat ovat heränneet.

No, tähän aamuriisumiseen olisi tietenkin sangen helppo ratkaisu: kello soimaan ja laiskat porukat ylös ennen ipanaansa. Mutta voi, olemme yrittäneet. Herätyskellon soidessa käännämme onnellisina ja tajunnan rajamailla heiluen kylkeämme, juuri ja juuri Nasun huoneen hiljaisuuden rekisteröiden. Ei näemmä riitä itsekuri, ei sitten alkuunkaan.

Iltariisuntaan on kokeiltu tosiaan jo aikas monta kikkaa, se bodyn nurinpäin pukeminen oli vallan loistava idea, jota emme vielä olleet tajunneet kokeilla. Nasun yöppärit kun tuppaavat olemaan sellaisia haalarimaisia. Joten body-kikka pääsee varmasti testiin, kiitos jo etukäteen asiasta vinkanneelle Taskulaatikolle!

Tänään nasukan yllä on uusi yöppäri, jälleen jesseteipillä tuunattuna. Eilen illalla jesse oli vuorostaan vienyt voiton ipanasta, katsotaan kuinka käy nyt. Sillä aikaa kun me miehen kanssa pähkäilimme tätä taaperohaastetta, otti Nasu tilanteen haltuunsa ja söi ripsivärini.

 Oonko mä nyt hyvin kuvissa? 
Eli siis, pistin hieman ehostaen, mitäs tykkäätte?


 Sopii vaatteiden väriin, sopii blondille. 
Kamaan, eihän tästä voi kuin tykätä.

6 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Nasun asu:
* Punamusta froteehuppari - Metsola
* Mustat leggarit - Metsola
* Viikset - Lancome hypnose noir

Kasvukipuja kirjoitti...

Tänään mietinkin teitä ja tuota riisuuntumis juttua.
Hidastaisko Nasua yökkäri, missä on nepparit haaroissa -eli småfolkia esim ja siihen päälle paita? On kyllä ihan liian kuuma kesällä, mut mut..

Heh, tuttua tuo meikkien syöminen :D Meillä mustalla kynällä piirretään jalat täyteen viivoja. tosi kaunista ;)

Käys kurkkaa:
minnistimun.blogspot.com

Anonyymi kirjoitti...

voi ihanuus teitä! Hih! kaikkea "hauskaa" teille tapahtuukin! No meillä taitaa olla edessä tuo, meillä ollaan nyt 1v, pitää siis pistää korvan taakse, jos keksitte jonkun hyvän kikan. :)

Kati kirjoitti...

No hitto. Ei mun edellinen neuvo taida toimia :D Mä vaihdan kohta jatkettaviin sänkyihin termiitit, koska ne saa skitsot tuolla häkeissään ja repivät kaiken. Auttaisko sama nasulla, isompi sänky-parempi uni?Paranemisia sulle. Ota konjakkihömpsy.

Catharina kirjoitti...

Hahhaa ihana Nasu =) meillä poika käyttää mamman huulipunaa....

http://pykalassa.blogspot.se/2012/05/puutarhatontut-vauhdissa.html

Kuva siitä tapahtumasta löytyy tuolta^

Heli kirjoitti...

Katriina: Nepparit haaroista on kiskaistu auki ihan yhä nopiasti kuin mitä vetskaritkin. Seuraavaksi ajattelin kokeilla sitä bodya nurin perin. Se vois olla uutta ja haastavaa Nasullekin. Nasu ei onneksi ole löytänyt mun rakasta kajalia vielä, tosin tuo maskarakin nyt hieman riipii, koska se meni sit siinä. Pelkkää taaperonkuolaista lillua tulee purkista, roiskuu lähinnä poskille. Kokeiltu on. Mut hei ihan mahtavaa, sä alotit bloggaan kans! Kivaa! :)

Anonyymi: Lupaan jakaa heti jos keksin tai löydän Nasuvarman kikan. Toistaiseksi olemme häviöllä. Miksei näistä tällaisista vanhemmuudenhaasteita ikinä kirjoissa puhuta? Kysyn vaan.

Kati: Voi se auttaakin. Pitäis varmana luovuttaa ja ottaa se isompi sänky käyttöön. Pitäis ja pitäis. Nyt kyllä pitää mennä eka sinne lekuriin. Ja konjakki todella tekis kutaa... *raahustaa kaapille*

Catharina: Hahahha :D Nasu ja sun poika olis kyllä yhdessä olleet varsinainen meikkipää, olis ollu huulipunat ja maskarat. Tosin levityspaikat tais olla hieman hakusessa, Nasulla meinaan. Sun poikasihan oli heti ymmärtänyt huulipunan idean :)