Äiti - äiti - äiti

Nasulla on meneillään varsinainen äiti-vaihe. Joka paikassa huudetaan äidin perään, pyöräillessä on varmistettava että äiti todella pyöräilee vähintään kahden metrin säteellä ja iltaisin ei malttaisi antaa äidin istua sohvalla minuuttiakaan ilman että äitiriippuvainen ipana on tunkemassa syliin, halimassa selän takaa tai kiskomassa kädestä.

No anna mun nyt kaikki kestää. Minne se mutsi jo katos?

Täältähän se löytyi, alhaalta mua venaamasta.

 Tässä on se mitta minkä päässä sun on koko ajan oltava.

Kuulitko? Pysyt mutsi siinä ihan vieressä koko ajan. Jos satun sua tarvitsemaan.

Onhan se suloista ja liikuttavaa. Olla näin tärkeä. Samalla se on raivostuttavaa ja miehelle kieltämättä aika epäkiitollistakin. Sillä mieshän se meistä on natiaisen kanssa viimeiset seitsemän kuukautta kotona ollut. Ja vaikka olemme jo aikapäiviä sitten tulkinneet "Äidin" tarkoittavan myös isää, on sen oltava silti aikas riepovaa ettei koskaan kuule sanaa "isi". Aina huudetaan äitiä, kovaa ja korkealta.

 Minä puolestani istun täällä korkealla ja valloitan maailmaa.

Sillä minä en pelkää mitään!

Nasun äiti-vaihe osuu siinäkin mielessä hankalaan saumaan, että parin viikon päästä ipanalla on alkamassa uusi elämänvaihe perhepäivähoidossa. Siellä sitten ollaan päivät ilman äitiä, ei ole nopeasti käskyyn reagoivaa mutsia lähettyvillä, ei. Olisi siis tämä vaihe nyt saanut edes pari kuukautta aiemmin tulla.

Hei, nyt sitten tulit taas liian likeelle!

Mutsi, taakse poistu!

No, tänään aloitin kesälomani ja aikaa olla nassikan kanssa riittää. Sekös pikku takiaisen on entistä tiukemmin kylkeeni liimannut. Olo on kuin pahkaisella puulla, koko ajan on jokin ylimääräinen uloke jossain päin kehoa roikkumassa. Ja tuo pikku uloke alkaa jo olla ihan kiitettävän painoinen. Onneksi on nämä painostavan helteiset ilmatkin vielä, tietää todella uurastaneensa kun illalla läpimärkänä pahka kyljessään suihkuun raahautuu.

Mitä? Puhuitko juuri jotain suihkusta vai? Meitsi on messissä!

Mistä näitä vaiheita oikein pukkaa? Miksi ihmeessä nyt on äiti-vaihe? Miksi välillä se jyllää niin kovin voimakkaana ja yhtäkkiä toisessa hetkessä saatetaan painaa pää kolmantena jalkana mättäitä eteenpäin niin kauas äidistä kuin sielu sietää? Ja sehän sietää. 

Ei tätä voi yksi dorka blondi tajuta, ei vaikka on yliopistopsykologiansakin kunnialla suorittanut.

Ei sun mutsi tarvikaan tajuta.

Kunhan vain olet siinä.

Nasu kaksi vuotta

Kuten todettua, Nasu on syntynyt Unikeonpäivänä 27.07.2010. Eilen sitten juhlittiin pikkuruisen nassikkani kaksivuotissynttäreitä ja minä tajusin, ettei nasukka ole enää mikään pikkuruinen. Se on jo kaksivuotias menevä tytön typykkä, jolla on oma tahto, luonne ja varsin hersyvä huumorintaju.

Mä tässä katselen muka rauhallisena Pikku Kakkosta, mut oikeasti olen aikas täpinöissäni.

Ihan just alkaa meinaan meikäläisen kemut.

Synttärimekoksi piti laittaa mummin ostama ihana pellavainen mekkounelma, mutta se ehdittiin sotkemaan ennen kuin yksikään vieras oli vielä saapunutkaan. Niinpä nämä juhlat menivät sitten juhla-asu nro 2:ssa, aivan iki-ihanassa vintagehenkisessä mekossa. Ja tietenkin rimpsupöksyissä.

Laitan vielä pikaisesti tätä mutsilta pihistämääni miljoonrasvaa jalkoihin.

Eihän sitä nyt sovi kuivin kintuin esiintyä.

Juhlavieraita oli tupa täynnä, niin isoja kuin pieniäkin. Nasu sai lahjaksi kirjoja ja leluja kuten oli toivonutkin. Miehen kanssa annoimme Nasulle lahjaksi ihan mahtavan vintage-setin, kaksi pikkuruista täyspuista tuolia ja pöydän suoraan 1960-luvulta, mutta koska ne pitää vielä kunnostaa, ei niistä nyt tähän hätään ole valokuvia. Palaan asiaan kun ne on saatu kunnostettua. 

 Lahjapöydän antimien kimpussa.

Katsokaa kuinka ihanan tyynyn ystäväni oli Nasulle ommellut!

Ihan itte puhalsin kaakuista kynttilät.

Kakkua tosin en nyt ehdi syömään kun pitää leikkiä.

Vieraista jäi uupumaan vain mummi ja ukki, jotka ovat lomareissullaan jossain päin Eurooppaa. Onnitteluviesti tuli Italiasta, mutta tänään he saattavat olla jo aivan toisaalla. Isomummi sen sijaan tulla pärisytti bussilla paikalle ja olikin vallan mieluinen vieras.

Me tässä isomummin kanssa herkutellaan ja ihastellaan isomummin tuomaa lahjaa.

Tuossa on hep-pa. Ja tuossa tyt-tö.

Tänään vietimme Nasun kanssa tyttöjen päivää kun mies on ystävänsä mökillä ja minä sain itseni päivän mittaan useammankin kerran kiinni katselemasta tuota ihanaa liehuvatukkaista tytärtäni. Katselin nasukkaa ja ihmettelin onneani. Minun piti myös kirjoittaa siitä, minkälainen tyttäreni nyt on. Jotenkin en vain löydäkään sanoja, olen jumissa.

Kuinka pikku-Nasuani rakastaankaan! En minä osaa sitä sanoihin kahlita, en niiksi pukea. Nasu kun on niin paljon enemmän, sillä se on Nasu.

Just niin. Mä oon mä. 

Ilmavat tervehdykset täältä mopon selästä, meitsi ottaa rennosti.

Äläkä mutsi siinä nyt taas vetistele, sä oot ihana mahdoton liikuttuja nykyään.

 

Katselin kun Nasu juoksi kikkarat täristen nurmikolla ja mietin miten todella onnekas olenkaan. Miten minulla voi olla noin yksinkertaisesti täydellisen ihana lapsi? 

Kuinka se on juuri minun, minä saan sen kanssa maailman ihmeitä jakaa. Katsella mehiläisiä ja haistella kukkasia, syödä puffettia hiekkiksen reunalla ja laskea kilpaa liukumäestä. 

Niin, itselleni luonteenvastaisesti olen nyt sanaton. Ja liikuttunut. Tuo pikkuinen ipana, touhukas käkkäräpääni, on nyt kaksi vuotta vanha enkä minä enää osaa muistaa aikaa jolloin Nasua ei vielä ollut. Niin tukevan pesän se on meidän sydämiimme tehnyt. Enkä mitään muuta haluaisikaan.

Hei pieni Nasuni, pysy aina sellaisena kuin olet! Olet maailman ihanin juuri niin.

 

Nasun puheenvuoro

Hei kaikki, me oltiin mutsin kanssa tänään puistossa.

Tarjolla oli Puffetia ja suklaata, meinasi yllättää oikein valinnan vaikeus.

Onneksi päätin sitten syödä kummatkin.

Hyvä että välillä mahtui hengittämään, niin täyteen suuni herkkuja tungin.

Välillä vieressä kävi selvästi kateellisia muksuja, mutta minä en niille antanut maistiaistakaan.

Välillä sitten hörppäsin juotavaa, kerrankin oli mutsi tajunnut ostaa pillimehua. Harvoin se tajuaa.

Katselin tyynenä kaukaisuuteen, hörpin herkkua ja nautiskelin.

Niin, ja mietiskelin syntyjä syviä.

Kuten vaikkapa sitä, että mulla on huomenna kaksvuotissynttärit.

Sen takia toi mutsi ei nyt saa blogata, kun sen pitää valmistella mun juhlia.

Ettäs tiedätte.

Kuiva yövaippa - wtf?

Jeejee, jään tämän viikon lopulla kesälomalle ja arvoisat meteorologit ovat povanneet aurinkoista kesäsäätä loppuviikkoon! Tästä se kuulkaas alkaa, Suomen virallinen hellekesä 2012, saattepa nähdä. 

Tjaa, hellettä tai ei, aina on hyvä hetki vetäistä peruspuffetit.

Ei tosiaan harmita että on istunut nämä tuskaisen pitkät heinäkuiset sadepäivät toimistolla, toivottavasti nyt vedin pidemmän korren näissä kesälomapäivien valinnassa ja tästä viikosta elokuun loppuun onkin sitten niin kesäistä jotta. 

Miettikää nyt, keskellä heinäkuuta saa farkuissa painaa. Ihme kesä.

Toissa-aamuna meillä koettiin suorastaan häkellyttävä tapahtuma: aamuvaippa oli kuiva. Vaikka Nasun vaippa on lähes poikkeuksetta ollut kuivana päikkäreiden jälkeen jo pidemmän aikaa, ei se vielä yhtenäkään aamuna ole täysin kuiva ollut. Uskomatonta, mutta totta. Nyt oli yöpprissä riihikuiva vaippa.

Todellisen saavutuksen asiasta tekee se iltamaidon määrä, mitä nasukka edelleen iltaisin napaansa kiskoo. Voin meinaan vakuuttaa etten minäkään sellaista satsia pystyisi kokonaista yötä pidättelemään, vaikka aikamoisen seurapiirirakon omaankin.

Mutta Nasupa se vaan pidätteli. On se hassua miten pienen pienet asiat aiheuttavat suuren suurta iloa. Olin pakahtua ylpeyteen kuivaa vaippaa käsissä pyöritellessäni ja pystyin jo kuvittelemaan Ajan Ilman Vaippoja. Sillä se on tulossa, tunnen sen. 

Sekin virtsa... eiku virstanpylväs suoritettu.

Seuraava haaste, kiiiiiitos!

Joo-joo tyttö

Nasu se jaksaa yllättää. Tässä on viime aikoina saatu nauttia nassikan tahtoiästä kaikkine ihanine omituisuuksineen. Ja kyllä, minua korjattiin tässä päivänä muutamana ettei tästä vaiheesta enää puhuta uhmaikänä, vaan tahtoikänä. Mikä onkin musta parempi ilmaus, mitäs uhmaa se on jos toisella on oma tahto? Ei kai se nyt ainakaan suoraviivaisesti mitään uhmaa ole?

No kai nyt meikäläisellä pitää oma tahto olla.

Eihän tästä muuten mitään tule.

No mutta asiaan. Omituisuuksilla tarkoitin sitä sattumanvaraisuutta, joka raivokohtauksen saattaa laukaista. Siis kaikki ne arjen miljoonat, aikuisen vinkkelistä pikkuruiset seikat, joiden ei vaan yksinkertaisesti iso ihminen voi ennalta arvata pientä nyppivän.

Puhun tilanteista kuten mustikkapiirakanpalan jäätelön sekaan laittaminen (siis aivan ehdoton, totaalinen eieiei), kotiavaimiin koskeminen väärällä hetkellä (ulko-oveahan EI aikuiset avaa) tai vaikkapa leivän väärän puolen voiteleminen (ja se sitten riippuu tähtien liikkeestä mikä puoli kulloinkin on oikea) .

Joka päivä kun opit yhden näistä salatiedettä muistuttavista kiemuroista, niin et ole yhtään lähempänä totuutta. Aina sitä ipanaa joku asia nyppii. Ei nyt ehkä jatkuvasti, mutta ei se silti ongelmia tuota kehitellä noita närkästysraivareita useammankin kerran päivässä. Sillä siltä nassikka nimenomaan keuhkotessaan näyttää, närkästyneeltä.

No kyllä suakin närkästyttäis, jos olis koko ajan joku linssilude vierellä.

Ei saa rauhassa enää kaappeihinkaan mennä.

Meitsi kuittaa, adios!

Niinpä Nasun sanavarastoon on viime viikot kuulunut erittäin usein käytetty ponteva "ei!". Moni asia, siis voi niiiiin moni asia, saa vastaukseksi ipanalta tiukan ein. Ei ole nälkä, ei jano, ei väsy eikä pottahätä. Ei haluta leikkiä, ei ruokkia Rikiä, ei mennä päikkäreille. Niinpä asioiden retorisesta kyselystä oli tullut jo eräänlainen leikkikin ja tähän pikkunegatiiviin oltiin ehditty tottua, kunnes...

Nasu on löytänyt sanan "joo!". Voi pojat kuinka riemastuttavaa! Ei ole söpömpää kuin pikkuruinen kaveri rinnalla, pienet sormet omissa, joka puistossa vastaa kysymykseen "Haetaanko jätskit?" topakan innostuneella "JOOOOO!".

Jotenkin tulee mieleeni pätkä John Lennonin haastattelusta, kertomus siitä hetkestä, jolloin hän kertoi rakastuneensa Yoko Onoon. Vaikka kertomukseni yksityiskohdat saattavat hieman heittääkin, perusidea oli kuitenkin tämä:

 Oho, meinaako mutsi lainata tähän kohtaan oikein Beatles-legendaa itseään?

Sitä on kyllä jäätävä kuuntelemaan.

John oli ollut katsomassa Yokon näyttelyä. Eräs teos oli sisältänyt tikkaat korkealle katonrajaan, jonne katsojan oli tarkoitus kivuta. Katonrajassa oli ollut pieni luukku, jonka sisällä oli  vain lukenut pienellä "Yes". Haastattelussa John kertoi, että jos siellä olisi lukenut ihan mitä vaan ahdistavaa, negatiivista tai ankeaa mitä maailma on pullollaan, olisi homma ollut siinä. Mutta ei, siellä oli lukenut nimenomaan "Yes".

Ymmärrän Johnia täysin.