Jeejee, jään tämän viikon lopulla kesälomalle ja arvoisat meteorologit ovat povanneet aurinkoista kesäsäätä loppuviikkoon! Tästä se kuulkaas alkaa, Suomen virallinen hellekesä 2012, saattepa nähdä.
Tjaa, hellettä tai ei, aina on hyvä hetki vetäistä peruspuffetit.
Ei tosiaan harmita että on istunut nämä tuskaisen pitkät heinäkuiset sadepäivät toimistolla, toivottavasti nyt vedin pidemmän korren näissä kesälomapäivien valinnassa ja tästä viikosta elokuun loppuun onkin sitten niin kesäistä jotta.
Miettikää nyt, keskellä heinäkuuta saa farkuissa painaa. Ihme kesä.
Toissa-aamuna meillä koettiin suorastaan häkellyttävä tapahtuma: aamuvaippa oli kuiva. Vaikka Nasun vaippa on lähes poikkeuksetta ollut kuivana päikkäreiden jälkeen jo pidemmän aikaa, ei se vielä yhtenäkään aamuna ole täysin kuiva ollut. Uskomatonta, mutta totta. Nyt oli yöpprissä riihikuiva vaippa.
Todellisen saavutuksen asiasta tekee se iltamaidon määrä, mitä nasukka edelleen iltaisin napaansa kiskoo. Voin meinaan vakuuttaa etten minäkään sellaista satsia pystyisi kokonaista yötä pidättelemään, vaikka aikamoisen seurapiirirakon omaankin.
Mutta Nasupa se vaan pidätteli. On se hassua miten pienen pienet asiat aiheuttavat suuren suurta iloa. Olin pakahtua ylpeyteen kuivaa vaippaa käsissä pyöritellessäni ja pystyin jo kuvittelemaan Ajan Ilman Vaippoja. Sillä se on tulossa, tunnen sen.
Sekin virtsa... eiku virstanpylväs suoritettu.
Seuraava haaste, kiiiiiitos!
4 kommenttia:
Nasun asu:
* Kirjava elukkapaita - Småfolk
* Pillifarkut - Pomp de Lux
* Kirjavat raitatöppöset - Collegien
Toivon todella noita helteitä, sillä itsellänikin alkaa loma perjantaista. Kuiva yövaippa on ihan juhimisen arvoinen juttu. Meilläkin siinä on pari kertaa pystytty, mutta potalle pitää kyllä sitten kiiruhtaa heti neidin herättyä, siis ihan samalla sekunnilla lähes.
Sulla alkaa loma, mulla taas loppuu :/Mutta ei se toisaalta haittaa kun koko kesän oon ikävöiny töihin (päiväkodissa kun olen hoitsuna niin kyllä niitä pikku pirpanoita tulee väkisinkin ikävä)
Teillä koettaa pian vaippavapaat ajat!
-E
Elina: Ai jai, katos vaan meitä Elina! Niin on hellettä ollut nyt ekat lomapäivät :) Potalle meilläkin kiiruhdettiin, mut oli se vaan häkellyttävää. Mikä pidätyskyky! Vau.
-E: Voi sua! Tsemiä siis töihin, toisaalta ihanaltahan tuo sun hommasi kuulostaa. Mä kun en paljon pääse näihin mun kynäniska-töihini kiintymään ;) Vähänkö odotan vaipattomuutta, kohta kohta kohta!!!! :)
Lähetä kommentti