torstai 5. heinäkuuta 2012

Minun minun

Puhutaanpa pitkästä aikaa vaatteista, sillä Minuminun iiiihana paketti saapui tänään enkä voi kuin hehkuttaa niitä vaatteita, joita kuoresta jälleen esiin nostelin. Minuminussahan on edelleen alet ja aleprosentit ovat aikas kiitettäviä, siinä 50-70%.

Tarkoitus oli kuvata vaatteita Nasun päällä, mutta ipana simahti rankan serkkulassa vietetyn peuhuillan jälkeen ennen kuin ehdin paketin avata, joten kuvat tulevat nyt ankeasti lautalattialta tarjoiltuna. Laitetaan sitten myöhemmin kuvia nasukasta omissa minuminuissaan.

Siis mitä sä oikein ehdotat?
Poseeraisin jossain vaatteissa vai?


Buahahahahha, nytpä vasta vitsin heitit!
Iltamyöhä ja vielä pitäisi malliksi ruveta. Älä unta nää.

Ensiksikin nämä ihanat byysat ja tuo ehkäpä maailman pehmoisin bambupaita. Olen metsästänyt sopivia henkselihousuja Nasulle jo hyvän aikaa, jotkut ehkä muistavatkin nämä Tutan housut, jotka pääsivät aikas lähelle sitä mitä hain. Mutta eivät ne sitten kuitenkaan olleet ihan sellaiset.

Ja katso! Minuminustahan ne vihdoin löytyivät, jeejee! Arvasin etten voi olla ainoa sammaribyysien perään kuolaava mutsi. Kaiken kukkuraksi en löytänyt vain yksiä housuja, vaan kahdet; henkselihousut ja lappikset. Kyllä nyt kelpaa hymyillä typerän onnellista virnettä. Että voi pari vaatekappaletta tehdä onnelliseksi, hölmö nainen.

Henkselihousujen alla se maailman pehmoisin bambupaita. 
Lappisten kaverina aiemmin ostettuun mekkoon sopivat pöksyt.

Tottahan niitä söpöstelyvaatteitakin oli ostettava. Olin jo pidemmän aikaa katsellut erästä toppia ja siihen kuuluvia pöksyjä, mutten vain raaskinut ostaa niitä. No, nythän ne olivat sopivasti alessa joten ei kun saman tien koriin. Tällä kertaa tajusin myös ostaa kaikki vaatteet koossa 1,5-3 years (92/98).


Ihana, ihana toppi ja siihen kuuluvat pöksyt.
Sekä joka pikkutytön must have: mustavalkoinen minari.

Ai että kun olenkin taas tyytyväinen! Paketti tuli meganopeasti ja vaatteet oli kauniisti pakattu, mikä kaltaiselleni esteetikolle on (hassua kyllä) melko tärkeää. Kaikki tuntuvat laadukkailta käteen, raportoin sitten vaatteet pestyäni miten ne konetta kestävät. Aiemmasta kokemuksesta arvaan näiden kestävän pesua paremmin kuin hyvin.

Huomenna lähdemme miehen mökille pariksi päiväksi, joten seuraa hetken radiohiljaisuus. Vaikka siihenhän te raasut olette joutuneet nyt unelmakiiireiden vuoksi muutenkin tottumaan. Pahoitteluni tästä, kyllä nämä kiireet ja muut pian helpottavat. Toivottavasti.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hih, meiltä löytyy samaa settiä ;) Minuminulta saa kyllä niin hyvää palvelua että mielellään sieltä tilailee :D Ja kestää hyvin pesua!
/marika

Rillis kirjoitti...

meille tuli kanssa... ihanat mustat mekkoset kahdessa koossa tajusin ottaa ettei heti lopu ;)
ja tuo pakkaus... voi kun niitä minuminun paketteja on ihana avata kun ne on ajatuksella pakattu eikä vaan perusmuivipusseissa kuoressa :)
tuo on kyllä todella suositeltava puoti.

Heli kirjoitti...

Nasun asu:
*Pelkkä essu - Börjeliini

/marika: Noi on NIIIIIIIIIn ihania nuo vaatteet, etten kestä. Just pakkasin niitä mökille mukaan, oli kuinka epämökkimäisiä tai ei. Pakko saada pukea niitä heti tuolle ipanalle ;) Ja palvelu on todellakin.... no, yksiselitteisesti lostavaa. Kuten tuotteetkin. Kehtaa mainostaa :)

AnnaRilla: Oooh, otitko sä ne mustavalkoiset (harkitsin kuolaten) vai ne kokomustat (harkitisin myös kuolaten)? Onko ihanat? No on tietty :) Nimenomaan se pakkaus on piste i:n päällä onko arjessa enempää juhlaa kuin avata huolella tehtyjä lahjakääreitä? Ei ole.

Rillis kirjoitti...

Mä otin sen koko mustan samettisen ja sitten Sen trikoomekkosen/tunikan. Kaikki mustaa kun toi valkoinen tuntuu kärsivän meillä jo kovasti enemmän touhuissa kun vuosi sitten. Ei nä heti ekana kynänjäljet eikä maalit vaikka vähän osuiskin huti ;) ja on kyllä ihanat, pitää kuvailla niin näkee muutkin ;)

Paulis kirjoitti...

Morjensta pöytään vaan Tampereen laidalta! Erehdyin eksymään sun blogiin ja nyt oon kahlannut alusta asti viikon verran yöunienkin kustannuksella ja päässyt vasta viime vuoden heinäkuulle, päivälläkin yritän lukea jossain välissä kun kaksi poikaani ei huomaa.
Kovasti oon tykännyt sun tyylistäsi, päivissä sattuu ja tapahtuu, oikean elämän tuntuinen meininki. Kiitos siitä :) Nasu ja vaatteetkin on ihania.
Hitaasti mutta varmasti jatkan lukemista viime heinäkuulta tähän päivään, ei kai siinä kauhean monta viikkoa mene ;)

Paulis kirjoitti...

Töttöröö kun oli sekavan oloinen sepustus. Siis viikon ajan olen lukenut ja siinä ajassa kahlannut alusta vuoden takaiseen heinäkuuhun. Sekavuus univelan ja lapsiarjen piikkiin.

Elina kirjoitti...

saapihan täällä käyä uteleen uutta postausta kun toisessa päässä nukutaan kai talviunta :)

Heli kirjoitti...

AnnaRilla: Ai että ku otitkin ihanaiset mekot säkin! Mä itse asiassa mietin just sitä mekkoa jossa on ne ihanat napit selässä (ei nyt tähän hätään muista nimeä), mut sit iski joku aivan typerä viime hetken piheys. Huoh. No mut, nyt odotan et koska ne alkaa tekeen aikuisillekin vaatteita! Nih!

Paulis: No mutta! Terkkuja sinne Tampereen laidalle :) Ja tervetuloa sakkaiseen seuraamme, hehe. aikas kunnioitettavan urakan olet ottanut, enhän mä itsekään enää muista mitä sitä on tullut horistua vaikkapa vuosi sitten - tivottavasti ihan luettavaa kamaa ;) Kerro sit heti kun saat urakan päätökseen, ihan uteliaisuuttakin kiinnostaa kauanko tämän läpikahlaamiseen menee... Ja hei, sekainen se on meikäläinekin, varmaan joka päivä. Mut senkin voi kääntää tyynesti vain osaksi charmiaan, haha.

Elina: saa käydä utelemassa ja pitääkin! Täällä sitä ollaan taas yhteyksien äärellä puuhakkaina. Ja, kohta puoliin unelmatehdaskin paljastetaan! Se selvis nyt :)

Paulis kirjoitti...

Nonni! Nyt ne on luettu! Oli tuossa miehen loma välissä mikä hidasti luku-urakkaa ja jossain vaiheessa tajusin myös, että kyllä se on vaan nukuttava öisin, muuten ei jaksa. Mut mitäs mä nyt iltaisin teen, alotan uudelleen alusta vai?
Kiitti vielä mitä mainioimmasta blogista. Vaikutat kyllä tosi huipputyypiltä, elämänarvot kohdallaan, kaunis sisältä ja ulkoa. Lisäksi susta tulee mieleen mun paras ystävä, sillä on aika samanlaiset jutut ja se on sellanen kovaääninen ja kovaan ääneen naurava muija, te tulisitte hyvin juttuun :D Itsehän nauran tosi hiljaa, sillee vienosti käden takana vain. Jepjep.
Huomista postausta innolla odottaen, miten käy mun arvausten?

Heli kirjoitti...

Paulis: Jumankekka! Mikä suoritus! Tähän väliin kyllä fanfaareja ja kaikkea, sitä paperisilppuhärpellystä taivaasta ja kunniarummut! Aikamoinen suoritus, pakkohan se on myöntää. Mitäs me sulle nyt luettavaksi keksitään? Hmmm... *näpertää sormiaan mietteliäänä*

Kiitos myös äärimmäisen kauniista sanoistasi, ne nostivat hymyn suupieliin ja läikähtivät lämpimästi siellä missä sielu asuu :)