Mittasuhteita

Hei taas, piti ottaa muutaman päivän tauko ja tasata tunnetiloja. Ei sillä etteivätkö tunteet aina hyvästä olisi, mutta on hetkiä joita ei ehkä parane levitellä ympäriinsä. Silloin on hyvä käpertyä itseensä ja tuntea tunteensa läpi. Minulle nuo hautajaiset ja siitä kummunneet tunteet olivat nyt ehkä tätä.

Selvyyden vuoksi lienee hyvä todeta, ettei edesmennyt henkilö ollut minun läheisimpiä ihmisiäni. Jos olisi ollut, olisi kirjoitus- ja suremispaussini ollut varmastikin pidempi. Arlenen poismeno oli silti suuri vääryys, elämän epäreiluus ja monelle hyvin tuskainen asia. On aina niin perinpohjaisen väärää kun nuori ihminen kuolee. Elämän ei kuuluisi mennä niin.

Toisaalta kuolemaan liittyvällä surulla on monia voimia ja yksi niistä on mittasuhteuttaminen. Kaikessa tässä härdellissä, säätämisessä, epävarmuudessa, aikatauluttamisessa, panikoinnissa, remontoinnissa ja turhankin hermoilussa on mielettömän tärkeää koittaa säilyttää edes jonkinlainen arvojärjestys ja mittasuhteet. Ehkäpä ne olivat viime viikkoina hieman hautautuneet jonnekin maalikarttojen ja betonipölyn uumeniin.

Niinpä nämä viime päivät ovat ainoastaan hyvällä tavalla palauttaneet siis meikänaisenkin takaisin mittasuhteisiin. Vaikka kuinka stressaavaa ja pelottavaa Kätkömme synnyttäminen onkaan, on se silti pohjimmiltaan ihan mieletön mahdollisuus ja haave. Ja loppujen lopuksi se on kuitenkin vain kauppa; tunnesiteistä huolimatta tämä lapsi ei elä eikä hengitä. Joten no hätä.

Myös Nasu on viime päivien aikana palauttanut meidät erittäin konkreettisella tavalla perusasioiden äärelle. Mutta tästä seikkaperäisempi selostus sitten huomenna, nyt taidan singahtaa taas piirrustuspöydän ääreen. Täällä siis ollaan ja kaikki hyvin, viime päivien tunnemyrskyistä ja syvällisistä mietiskelyhetkistä huolimatta.

Mäkin tässä mietiskelen, et mitä tällä pallolla oikein tekis?

Elämä on kyllä täynnä vaikeita päätöksiä, huoh.

Jos mutsi heiteltäis vähän palloa?

Meni jo.