Olipa kerran Unelma

Olipa kerran Unelma. Kukaan ei oikein tiedä missä tai miksi se syntyi, saati koska, mutta niin se vain putkahti miehen ja naisen mieleen. Eräänä varsin tavallisena päivänä, hyvinkin salakavalasti. Kumpikaan heistä ei aluksi huomannut Unelman syntymistä, se odotteli mielen sopukoissa hiljaa paikoillaan ja kasvoi, keräsi voimia. 

Ja kukapa muutenkaan tietää miksi maailman eri asiat syntyvät, onko se edes ihmisen paikka sitä tietää. Monien uskomuksen mukaan ne syntyvät kuitenkin aina tarkoituksesta, syystä. Oli miten oli, niin tämäkin Unelma sitten syntyi.

Tarpeeksi voimistuttuaan Unelma alkoi kuiskutella miehen ja naisen mieliin sanoja. Visioita, teemoja, ideoita ja suunnitelmia. Unelma halusi toteutua, voi kuinka se halusikaan tulla todeksi! Niinpä jokaisen mieleen istuttamansa sanan kautta se kasvoi ja voimistui. 

Ja voi kuinka Unelma kuiskikaan, päivin ja öin. Se vieraili miehen ja naisen unissa, rennoissa oleiluhetkissä ja levottomille karkumatkoille pyrähtävissä mielissä. Se alkoi tuntea elävänsä, olevansa olemassa, vallaten sinnikkäästi alaa miehen ja naisen mielistä.

Nainen ja mies taistelivat vastaan. Olisi helpompaa pysyä vanhassa, elää rutiininomaisesti, karttaa riskejä. Hus matkoihisi Unelma! He valjastivat käyttöönsä Järjen, jonka mahtipontisella ja teräksenkovalla äänellä he koittivat Unelmaa lannistaa. Turvauduttiin myös Pelkoon, äristiin sen suojista Unelmaa hiljaiseksi. Ja äärimmäisissä hetkissä, niissä pitkissä rikkirepivissä hetkissä kun mies ja nainen eivät epäröinniltään saaneet rauhaa, koitettiin turvautua myös Torjuntaan. Unelma yritettiin vaieta kuoliaaksi.

Ja vaikka Unelma tunsi Torjunnan tukahduttavan läsnäolon, Järjen viiltävät argumentit ja Pelon ärhentelevän läsnäolon, ei se luovuttanut. Ei tämä Unelma. Se oli syntynyt tulta sielussaan eikä sitä niin vain lannistettu. Tuntui, että mitä hanakammin mies ja nainen yrittivät Unelmaa hengiltä nitistää, sen vahvemmaksi se paisui. Jokainen voitettu taistelu sai sen huutamaan entistä lujempaa.

Ja niin mies ja nainen lopulta antautuivat. He avasivat mielensä, levittivät siipensä ja päättivät uskaltaa hypätä. Jyrkänteen reunalta, side silmillä. Luottaa siihen, että Unelman siivet, ne niin kovin vahvat ja voimistuneet, kantaisivat myös heitä.

Nyt Unelma on sitten totta, se on saanut lopullisen muotonsa syyskuussa Tampereen Tammelantorille vanhaan 1920-luvun taloon avattavassa "Kätkö Vintage" -kaupassa, jossa myydään laadukkaita vintagehuonekaluja ja -vaatteita aina 1950-luvulta tähän päivään. Unelmasta tuli Kätkö.

Tarjolla on laukkuja, kenkiä, paitoja, housuja, takkeja, mekkoja, huiveja ja neuleita. Tuoleja, sohvia, pöytiä, hyllyjä, astioita, sisustustavaraa ja vaikka mitä muuta. Hassuja esineitä, kauniita tavaroita, tyylikkäitä vaatteita ja ennen kaikkea rennon lupsakkaa meininkiä. Eipä meistä miehen kanssa muunlaiseen meininkiin varmaan olisikaan. 

Hui, huomaan kuinka käteni tärisevät ja silmäkulmat kostuvat kun tästä kirjoitan. Kurkkua kuristaa, jännittääkin. Niin sitä taas vaan liikuttuu kun rakkaan syntymästä kertoo. Tämähän on meidän toinen lapsemme, hieman erilainen kuin se ensimmäinen pörröpää. Rakas kuitenkin.

Elokuussa on tiedossa armotonta remppaamista, somistamista ja viime hetken hankintoja. Nettisivut aukeavat pian ja tiedoksi teille ketkä olette miehen sanomisten perään joskus kyselleet - nettisivuilta löytyy nyt miehen pitämä blogi. Sisällöstä en mene kyllä laisinkaan takuuseen, varmaan samanlaista sakkaista horinaa kuin vaimonsakin, hehe. Vakka kantensa ja silleen. 

Tänään mies irtisanoutui töistään ja minä sain vihdoin luvan kertoa Unelmasta.

Meidän omasta Kätköstämme, josta voi löytää kaikenmoisia aarteita, löytöjä, ideoita tai vaikkapa annoksen hyvää mieltä. Sitä samaa hyvää tuulta, energiaa ja voimaa, joka meidät on Unelmaamme kaikista vaikeuksista ja haasteita huolimatta lennättänyt.

Sen pituinen se.