Sysmyilyä

Sataa. Koko päivän on taas satanut vettä ja meikäläistä väsyttää aivan tolkuttomasti. Osa menee varmaankin vuodenajan piikkiin, osa kesältä periytyviin univelkoihin. Mutta toisaalta, mitä väliä niillä syillä kun tosiasia on vain se että väsyttää.

Tätä energiatonta vaihetta syksyssä vihaan. Yleensä olen elämässä melko puuhakas, mutta tasapainon nimessä täysmääräinen leppoilu ja hitaasti lorviminen onnistuu myös vallan mainiosti. Ärsyttävin olotila onkin se, kun pitäisi jaksaa ja sykkiä, mutta ei vaan jaksa. Toisin sanoen tilanne, jossa ei ole vaihtoehtoja, ainoastaan ristiriitoja.

Ankka hei, ei nukuta!

Minäpä otan sen tästä mukaani.

Niinpä sitä vapaa-aikansa sitten lysmyilee (vai pitäisikö nimetä puuha syksyn kunniaksi sysmyilyksi?), vanuu paikasta toiseen ja haukottelee. Ei oikein uskaltaisi syödä kun vatsaan tömähtävä ruoka aiheuttaa välittömän nuijanukutus-efektin. Toisaalta ei muuta tekisikään mieli tehdä kuin syödä. Olo on kuin talviunilleen valmistautuvalla karhulla - sillä erotuksella ettei sinne unille ikinä pääse. 

Samaa efektiä ei ipanassa huomaa. Niin se painaa menemään, keksii hassuja leikkejä ja tarpeen tullen vaikka rasvaa kielensä Bepanthenilla. Luistaapahan juttu paremmin. Nämä ovat niitä päiviä kun tunnen oloni vanhaksi. 

Ja kah, mikäs tuubi se tässä!

 Tuosta keskeltä kun kunnolla puristan, ni johan roiskuu.

Mmmm... keskitäyteläinen, notkea, hivenen pastamainen maku.

Otatko mutsi maistiaiset?

Ehkäpä kerta kiellon päälle.

Hienosti pyörii, kieli suussa meinaan. Kokeilkaa vaikka!