perjantai 7. joulukuuta 2012

Salaisuuksien ilta

Pikaisesti moi kaikille! Nimittäin meidät on Nasun kanssa kutsuttu erään ihanan lastenvaatemerkin lanseeraustilaisuuteen, kerrankin! Meidät, hippailemaan! Oi joi, tähänhän täytyy oikein valmistautua ja miettiä mitä päällensä kiskoo. Ei tuolla vaatetilaisuudessa voi verkkareissa pyöriä, ehei. Sen verran tämä amatöörimutsikin tajuaa.

Nyt on siis niin, että olen kuin olenkin löytänyt uuden ihanan merkin Minuminun poistumista korvaamaan. Merkki on kotimainen, ihana ja kaunis. Ekologinen, hurmaava ja ennen kaikkea ihanien ihmisten luoma. Se on nimittäin meikäläisten tuntemien hurmaavien naisen aikaansaannos. Ja eihän sellaisesta voi kuin tykätä, unelmiensa toteuttamisesta. Tiedätte varmasti hyvin mistä puhun, onhan tästä omien unelmien seuraamisesta tullut paasattua täällä jo moneen otteeseen (hiljaa siellä, kuulen kyllä tuon kyllästyneen huokailun).

Tämä merkki ei myöskään liene monelle enää vieras, sen verran sitä on erinäisissä blogeissakin jo ehditty hehkuttamaan. Minä olen kuitenkin pysynyt hipihiljaa enkä merkkiä muuten paljasta vieläkään, vasta tämän illan lanseeraustilaisuuden jälkeen. Sillä sitä vartenhan lanseeraukset ovat - niissä paljastetaan aina jotain.

Joten, tämä tällaisenä tiiserinä nyt alkuun. Meikäläinen kuittaa, lähtee sukimaan tukkaa takuista (niin omaa kuin Nasunkin) ja palaa linjoille tilaisuuden jälkeen esittelemään näitä uusia ihanuuksia. Tällä kertaa sitten sen nimen kanssa. Kommentteihin saa heitellä arvauksia kyseisestä merkistä, oikea vastaus palkitaan hymyllä ja isolla peukulla.

Jos mä mutsi laitan sitten nämä vaatteet?


Tämä on mummin hattu ja kaulaliina, just passelit meikäläiselle. Eikös?

PS. Huomenna meillä täällä Tampereella on Aaltosenkadun joulutapahtuma, josta Henkkakin blogissaan jo ehti mainita. Tulkaahan kaikki Kätkön nurkilla liikkuvat ihmiset moikkaamaan, siellä on meikäläinenkin meinaan tiskin takana heilumassa. Ja sunnuntaina ollaan sitten Designtorilla Tullikamarilla, yhtä markkinahumua koko viikonloppu.

4 kommenttia:

Aake07n äiti kirjoitti...

Kenties Papu?

Anonyymi kirjoitti...

papua mäkin veikkaan, sitä ku on nyt hehkutettu, mutta meinaatko että olis yhtä ihana ku minuminu? :) no katsellaan =)

Jemppa kirjoitti...

Papulla oli ainakin kivannäköisestä kakusta kuva fb:ssä, toivottavasti oli hyvääkin. ;)

Heli kirjoitti...

Aake07n äiti: Hihi, en voinut tulla vastaamaan sulle aiemmin, kun oon niin huono valehtelemaan :) Papuhan se hyvinkin.

Anonyymi: Jaa-a, kysymys on vaikea. Ehkäpä Papu ei korvaa Minuminua, vaan tarjoaa omanlaisensa, yhtä ihanan vaihtoehdon. Sillä kovin erilaisiahan nuo vaatteet sikäli ovat, etten suoraan ehkä sit kuiteskaaan osaa verrata. Minuminua tulen aina kaipaamaan (kunnes se palaa, pakko palata), mutta Papu uutena tuttavuutena lievittää tuskaa ja suuntaa huomion toisaalle. Paratkoon, mähän puhun kun mistäkin ihmissuhdedraamasta, vaikka kyse on kuiteskin vaan vaatteista :D

Jemppa: Juurikin sitä kakkua! Ja oli tajuttoman hyvää - toiset osaa, minä en :)