maanantai 31. joulukuuta 2012

Tapaninpäivän perinneruoka

Meidän perhe on ehkä hieman nolo, ainakin mitä tulee jouluruokiin. Olemme miehen kanssa joka vuosi naureskelleet sitä, kuinka meidän taloudessa popsitaan pitsaa, intialaista tai hamppareita viimeistään Tapaninpäivänä. Näin on lähes aina ollut, ja veikkaan että näin tulee aina olemaankin.

Älkää käsittäkö väärin, emme ole mitään jouluruoan vihaajia. Päinvastoin, erityisesti tänä vuonna anopin hamstraamat marttojen joululaatikot maistuivat muotilehtimäisesti ilmaistuna superhyviltä, mutta jotenkin niihin laatikoihin, kinkkuun ja rosolliiin ehtii aina kyllästymään siinä määrin, että jonakin joulupyhänä sitten sorrumme take away -ruokaan. Osin siksi, ettei jääkapista löydy siinä kohtaa enää kuin valo (kuka muistaa kaikessa joulukiireessä vielä hamstrata kaappiin ruokaakin?), osin siksi että se vaan on niin hyvää. Tunnustan.

 
No, ipana ei tätä perinnettämme ole mihinkään muuttanut. Viime vuonna muistelisin, että haimme pitsalätyt ja tänä vuonna sitten pynttäydyimme koko perhe oikein ravintolaan syömään. 

Tampereen Siperiassa on American Diner (löytyy toki muualtakin kaupungista), jota voi kyllä lämmöllä suositella. Hyvät burgerit, kiva ympäristö ja jälkiruokaherkkuna Ben & Jerry's jäätelöä. Juuri sopiva mättö Tapaninpäiväksi siis.

Nasukka oli haltioissaan ravintolasta ja hoki koko menomatkan kuinka hän nyt menee ravintolaan syömään herkkuja. Liikkiksen kuuloista.  

 
Älkää yhtään huoliko porukat, meitsi kyllä klaaraan tän tuopillisen.


Ja koska valtaosassa blogeja aina kuvataan ruoka-annoksia, kerrotaan mitä kulloinkin ollaan kokattu ja jaetaan reseptejä, yritän minä kerrankin yltää samalle tasolle blogi-normien kanssa. Kuvaa annoksista ei tietenkään ole (meikäläinen ei nälkäisenä pysty priorisoimaan mitään kuvien ottoa, vaan syömistä), mutta koitetaan pärjätä verbaliikalla.

Eli, minä tilasin listalta medium-kokoisen burgerin nimeltä "The Fat Boy Burger" koska oli jotenkin pekoninen olo. Mies valitsi puolestaan "Spicy Cheeseburgerin", joka kyllä intialaisen ruoan turmelemille makuhermoillemme oli kaikkea muuta kuin tulinen. Nasu maisteli kummankin annoksia tasapuolisesti ja ruokajuomaksi otimme aitoa cokista, Nasulle omppumehua. Jälkiruoaksi tietenkin Ben & Jerry's jätskiä, kaksi palloa ja kolme lusikkaa.

Mutsi hei, mä en tainnut saada täyttä tuopillista?

Rakas tyttäreni, pieneen masuusi ei millään mahdu täyttä tuopillista.

Voi sua mutsi, sä et taida ihan tuntea mua ja mun kykyjäni...

Hyvää siis oli ja tänään on taas nälkä. Mies lähti juuri viemään nasukkaa yökylään mummilaan, sillä mies & minä pääsemme tänään piiiiitkästä aikaa kaksin viihteelle. Vastaanottamaan sitä uutta aikaa, onnentäyteistä vuotta 2013. Tiedossa on perinteikäs ravintola-ateria ystävien kanssa ja sitten... kuka tietää? 

Joten ei muuta kuin oikein nastaa Uutta Vuotta 2013! Muistakaa vuoden vaihtuessa halia rakkaitanne, käyttää suojalaseja ja ihailla ainakin muutamia ilotulituksia. Tsau!

1 kommentti:

Kiki kirjoitti...

Tsih, ihan supersöpö tuo Nasu tuon mehunsa kanssa!