Minä olen tempperamenttinen, nopea ja kärsimätön. Kiihdyn ja lepyn nopeasti, näin aikuisena onneksi hieman lievempinä kaarina mitä nuorempana - kiitos aktiivisen tsemppauksen, aikuistumisen ja karttuneen elämänkokemuksen. En minä sitä, tulisuus on toki hyväkin ominaisuus, lähinnä olen opetellut erottamaan ne hetket jolloin se ei ole. Sekä ennen kaikkea toimimaan tulistuneenakin fiksusti.
Itsekehuskelunkin uhalla totean asiassa edistyneeni. Mutta se mikä minua on eniten hämmästyttänyt on se lehmänhermoisuus, jolla tahtoikäiseen kaksivuotiaaseeni pystyn suhtautumaan. Jotenkin kummallisesti olen saavuttanut ihmeellisen zen-tilan, mitä ei hetkauta ipanan terminaattorin taidot. Sillä jälleen kerran taloudessamme eletään aikoja, jolloin puitteet saavat kyytiä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että päivittäin pongailen mitä ihmeellisimmistä paikoista ipanan taideteoksia, lähinnä piirrustuksia. Kiitän sydämeni pohjasta sitä lukijaa, joka jokin aika sitten vinkkasi meille Universal Stone yleispuhdistuaineesta. Sillä on meinaan lähtenyt nyt kaikki muu paitsi tämä surullisen kuuluisa tapettitaideteos, joka viime viikkoina on laajentunut jo lähes koko seinän suuruiseksi.
Nasun mielestä maisemasta puuttui jotain.
Täytyy tunnustaa, että nyt todella ymmärrän miksi se liitutaulumaali on niin suosittu lastenhuoneessa. Itse en siitä ole aiemmin juuri pitänyt, sillä piirrokset näyttävät jäävän siihen pintaan jotenkin likaisen näköisesti tai ainakin siten, ettei se pyyhkimisenkään jälkeen täysin puhtaalta näytä. Mutta nyt, katsellessani tätä toista vaihtoehtoa, on sanottava jotta ymmärrän. Ymmärrän oikein hyvin.
Keväinen auringonvalo paljasti seinän uuden tilataideluomuksen.
Sängyn kohdalla pieni taiteilija oli puolestaan selvästi tuntenut jotain syöverimäistä angstia.
Eikä luomisvimma pelkkään piirrusteluun pääty, eipä tietenkään. Kyytiä saavat tarvittaessa myös vanhat suosikit kuten koristekivet, omien vaatekaappien sisältö tai kirjahyllyt, vessapaperista nyt puhumattakaan.
Eipähän lopu paperi kesken jos vaikka ripuli yllättää.
Pikku-Picasso löysi tiensä äidin meikkikaappiinkin.
Nii-in, kuten olen aiemminkin julistanut, pieni itsekehu silloin tällöin on enemmän kun paikallaan. Niinpä päätänkin tämän kirjoituksen itseni ja erityisesti pitkän pinnani ihastelemiseen. Jos joku olisi viisi vuotta sitten kertonut minun lähinnä naureskelevan tällaisille ympäri kämppää levittäytyville pikkutöherryksille olisin pitänyt tyyppiä puolijauhoisena. Toista se on tänä päivänä. Hyvä Heli, pitkäpinnaisuus sopii sulle!
Tiesittekö, että puupintaankin tarttuu kuulakärkikynä?
Jopa tällainen huoleton viivanjälki.
6 kommenttia:
Onnea hermoista! Minä olen nyt viisi vuotta odottanut, että kasvan aikuiseksi vanhemmaksi, joka osaa rauhallisesti kohdata kiukut ja sotkut. Mutta vielä sellaista ihmettä ei ole tapahtunut... Osaisitko antaa hyviä vinkkejä itsensä (hermojen) kehittämiseen?
Miksi teillä muuten on kyniä lapsen saatavilla, jos tuotanto on noin holtitonta? En millään pahalla kysele, kunhan vaan ihmettelen. :)
Minäkin tiedän aika monta pintaa joihin kuulakärkikynä tarttuu! Suhteellisen kivasti näköjään myös kaakeliin... Ja muovimattoon (mikä itsessään on kamala keksintö) se vasta imeytyykin ja tiukkaan!
Ja voi jee, hieman pisti nauramaan tuo että miksi teillä säilytetään kyniä lapsen ulottuvilla kysymys... Ei niitä meilläkään varsinaisesti lapsen ulottuvilla säilytetä mutta kun ipana ulottuu tätä nykyä ihan kaikkialle... Väittäisin ettei meillä ainakaan ole yhtään paikkaa minne 2-vee ei oveluudella ja sinnikkyydellä pääse ja vieläpä salamannopeasti.
Minullakin on vielä opettelemista noiden hermojen kanssa mutta voisin ylpeänä kertoa vaikka tarinaa siitä kuinka kaksivuotiaani oppi kiroilemaan ;).
Että onnea vaan valitsemallasi tiellä sinnekin suunnalle ja ei tämä niin vakavaa ole - tapetteja saa aina uusia, viimeistään sitten kun se ipana (nyyh) muuttaa pois kotoa.
Ja taas yritän todistaa etten ole robotti mutta koska en meinaa selvitä näistä kyselyistä niin alan jo epäillä olevani.
Aah, teilläkin! Kynät kiinnostavat liikaakin ja auta armias, jos unohdat poistaa vessapaperirullan telineestään istunnon ajaksi. Myös tarrat ja varsinkin tarrapostimerkit on aina liimailtu kasvoihin, varpaisiin, mahaan ja lattiaan. Isoveljen huoneessa hiljaisuus on se kaikkein pahin merkki (keittiön lisäksi). Siellä on hyvä levitellä tuhansia pelikortteja, kuulia, magneetteja, legoja, tusseja jne.
No, kyllä tämäkin vaihe kai menee joskus ohi... ;)
Minähän se Universal Stonea taisin sulle hehkutella... Harmi, ettei teidän tapettiin tehoa, mutta on onneksi ollut muuten hyödyllinen.=D
Meillä kuopus 1v.8 kk piirsi viimeksi tänään siskon vanhan puusohvan kannen taidetta täyteen, joten mainittu aine on jälleen päässyt tositoimiin...
Ensimmäinen anonyymi täällä taas. Ihmettelen hieman minun jälkeeni kommentoinutta, että mikä kysymyksessäni nauratti? On minullakin pieni lapsi ja taloudessamme on kynien lisäksi vaarallisempiakin asioita, jotka onnistutaan pitämään pois lapsen ulottuvilta. Piirtämistä toki harrastetaan. Ei minusta siis ole mitenkään ylivoimaista välttyä töherryksiltä, mutta kukin tyylillään. :) -Kaisla
Anonyymi: Tiedätkö - KIITOS! Nauroin ääneen kommenttisi luettuani, sillä todellakin. Mulle ei ole tullut edes mieleen piilottaa noita ipanan värikyniä, siellä ne ovat tarjolla nassikan omalla pöydällä. Että näin yksinkertainen ihminen voi olla! :D
L-E: En mä nyt voi väittää mikään totaalinen rasvatyyni olevani, mutta itseni olen kyllä tällä rauhallisuudella onnistunut yllättämään. Eikä nämä jutut todellakaan mitään vakavia ole, kattia kanssa. Silti, tuota tapettia rakastin, huoh.
Johanna: Mä en laiskuuttani ole jaksanut tuota vessapaperirullaa poistaa, koska ärsyän ihan valtavasti sitä tilannetta, kun istun pöntöllä vailla vessapaperia... eli omaan nilkkaan kalahtaisi sekin. Sitä paitsi nasukkaa ei ole aikoihin kiinnostanut tuo veskipaperi, mutta rulla koki renessanssin ipanan siirryttyä "isolle potalle" istumaan. No, voimia meille ja voimia teille! Tuskin ne enää riparilaisina kotiaan tuhoaa -paitsi kotibileillä ;)
Erja: No sinähän se taisit olla! Sua on kyllä monesti kiitoksella muisteltu, se aine on todellinen pelastaja. Tapettia se ei pelastanut, mutta kaiken muun kyllä. Ja se on jo todella hyvin. Vastaavanlaisia mahtivinkkejä otetaan riemulla vastaan jatkossakin... *vink vink*
-Kaisla: En varmastikaan ole mahdotonta suojata kotia pikku-Picassolat, siskonikin juuri kertoi säännöstelleensä aina kyniä ja siten välttyneensä tuhoilta. Meikäläinen näyttää olevan selvästi yksinkertaisempi painos siskostaan :D
Lähetä kommentti