Toipuvia terkkuja sairastuvalta! Täällä sitä edelleen köhitään, röhitään ja sairastetaan. Toinen kuuri antibiootteja menossa, joten eiköhän tämä pöpö ala pian nujertumaan. Vinkiksi asiaa harkitseville: en suosittele. Mykoplasmaa - sitä ei voi suositella. Kenellekään.
Mutta koska en jaksa tästä taudista enää sen enempää jorista, on tullut vatvottua jo liikaakin, siirrän jutut aivan uusille uralle. Nimittäin Kätköön, pitkästä aikaa. Tuumin tässä, jota kaipa minäkin voin omaa putiikkiani hieman blogissa hehkuttaa, varsinkin kun sitä on viime aikoina hehkutettu muissakin blogeissa. Mistä muuten megalämmin kiitos kaikille ihanille Kätkö-fiilistelijöille!
Nimittäin, on tässä härdellissä unohtunut totaalisesti mainita, että saimme nettikauppamme vihdoin auki tuossa tammikuun puolella ja nyt on osa putiikin aarteista myynnissä myös virtuaaliasiakkaillemme. Ja se nettikauppahan löytyy siis Kätkön kotisivuilta.
Nettikauppamme tukee tällä hetkellä 500 tuotetta, mutta tuo raja paukkuu jatkuvasti. Eikä myynnissä todellakaan ole koko kaupan valikoima, korutkin puuttuvat edelleen kun vapaita myyntitilaa ei tällä hetkellä ole. Minä kun innoissani täytin tilat huonekaluilla, vaatteilla, laukuilla ja sisustusjutuilla. Ja voin nyt myös kokemuksesta kertoa, että tuo viidensadan tuotteen kuvaaminen & yksittäinen hakkaaminen nettikauppaan oli aikamoinen ponnistus... meninpä taas aliarvoimaan urakan ja yliarvioimaan itseni.
Mutta eipä mitään, hetki oli voittajana helppo hymyillä kun tuotteet oli kauppaan syötetty ja olo oli sellainen tyytyväisen onnellisen pulskea "VALMIS!". Mutta kah, heti seuraavalla viikolla kaupasta myytiin taas aika kasa tuotteita, vaatevarastot saivat täydennystä ja huonekalut menivät 50% uusiksi. Joten tyytyväistä olotilaa seurasi välittömästi tuttu tunne siitä, kuinka hommat ovat (jälleen) kesken. On totta se mitä sanotaan - koskaan ei oma kauppa ole valmis. Ja hyvä niin.
Kaupanpidossa on monia ihania puolia eikä pienin niistä ole suinkaan se kauniiden tuotteiden ohimarssi, jota saa aitiopaikalta todistaa. Ja niinpä käy aika ajoin niin, että ihastun tulisesti johonkin kauppamme tuotteeseen. Henkka sitten jarruttelee ja koittaa toimia järjen äänenä kun minä raijaan kamaa kaupasta kotia kohti. Vain viedäkseni ne kohta takaisin, sillä eihän tänne oikeasti enää mitään uutta mahdu. Ainakaan ilma että luovun jostain ensin.
Nyt se on todistettu; meikäläinen todella on henkisesti mummo. Kiikkustuolimummo.
Ennen joulua rakastuin tähän mustaan keinutuoliin. Kaunokainen on 1950-luvulta, kotimaista tuotantoa ja erinomaisen mukava istua. Valehtelin itselleni ja miehelle, kun selittelin tuovani sen vain joulupyhiksi meille. Siinä olen sitten monet illat keinutellut ja mietiskellyt syntyjä syviä, heijannut Nasua ja neulonut. En usko että pystyn uudesta ystävästäni enää luopumaan. En, vaikka se melko hankalasti keskellä kirjaston lattiaa nyt asuukin.
Toinen ihanuus on valitettavasti matkalla kauppaan takaisin. Luovutin sen suhteen, mutta ainoastaan sen vuoksi ettei se yksinkertaisetsi mahtunut sille suunniteltuun tilaan. Kirotun kapea hallinmokoma, grauh! Tuo Kelim -matto olisi ollut kuin tehty meille, paitsi tietenkin kooltaan. Pöh.
Mä niiiin näin nämä kukkaset meidän kotona.
Vaan ei. Kun ei mahdu, ei vaan mahdu.
Eikä sitä leikelläkään henno, hehe.
Nyt olemme sitten onnistuneet saamaan pari Tapiovaaran Pirkka-tuolia ja useampia Domus-tuoleja, taattua vintagea tottakai. Ne eivät vielä kaupassa ole, sillä ovat vasta matkalla meille. Kääk. Kirjoitinko oikeasti että "meille"? Tarkoitin tietysti että kauppaan, myyntiin. Vaikka sinnikkäästi mielessäni on alkanutkin piipittämään ääni, jonka mukaan mustat Domukset sopisivat keittiön pöytämme ympärille kuin silmäpussit Keskisen Vesalle...
7 kommenttia:
Tsihihii, enpä ihmettele ollenkaan, että noin voi käydä! Ihana kiikkutuoli! Ja ne kaikenmaailman domukset!
Keskisen Vesa. Tsih.
Kiki: No älä muuta sano! Olin aikoinani surkea pitsan myyjä/tarjoilija ku kuola valuen himostelin niitä vaan eikä karkkimyyjää musta edes tulisi. No nyt tämä huonekalujen myyjänä olokin on lähtenyt huolestuttavalla himostelulla liikkeelle, neliömäärä kotona kun ei kasva ;) PS. Googleta vaikka Vesku = karmeat silmäpussit.
Meille kanssa tuollainen keinutuoli mutta vaaleana... Olen menettänyt kerran sellaisen joka oli vieläpä äitini ensimmäinen huonekalu. Antaisin aika paljon jos se olisi meillä :D.
Mykoplasma sentään kuulostaa tieteiselokuvasta napatulta että eikös se ole edes vähintäänkin leuhkimisen arvoista?
Jaa niin hei! Olen täällä, vieläkin :D. Enkä edelleenkään meinaa selvitä noista robottitesteistä (mutta mä en ookaan ollu tieteiselokuvassa).
L-e: Hei ihana L-E! Mulla onkin ollut ikävä sua, onpa ihanaa että siellä vielä olet <3 Kaipa mä taidan hieman jo lesoilla tällä mykoplasmalla, on meinaan ensimmäisiä tauteja jonka nimeä en kunnolla osaa edes lausua, saati kirjoittaa. Eli jotain scifiä tässä selvästi on. Ja voi, nyt haluan löytyää sulle tuon kiikkutuolin, ei ole ihanampaa kuin huoneklaut/esineet joissa on tunteita kiinni. Mä kun olen sellainen kiintyjä muutenkin, rakastun kotini esineisiin enkä millään mistään luopuisi. Kaikissa kun on kiinni ajatuksia, kokemuksia ja muistoja.
Kivan oloinen kauppa ja hyvät sivut! Mukava kuulla, että kuljetatte myös Tampereen ulkopuolelle sopuhintaan, heh heh - nimimerkillä Nettishoppailija Tukholmasta.
Voi mikä keinutuoli! Meillekin kotiutui keinutuoli pari viikkoa sitten. Ei yhtä hieno ja design, mutta tosi mukava :) Sillä on vielä muodonmuutos vaiheessa, tarkoituksenani on ommella siihen pehmuste, kunhan, kröhöm, ehdin...
Mä halusin ihan ehdottomasti keinutuolin vauvan kanssa kiikkustelua varten. Ihan hyvä siinä on mahan kanssa olla myös, kun ei pysty maata oikeella kyljellä (olkapäähän sattuu), vasemmalla kyljellä (lonkkaan sattuu), selällään (maha painaa)... pari viikkoa vielä!
Vadelmia: Voi kiitos! Ihan täällä punastuu, niin hyvälle mielelle kehuistasi tulin <3 Ens kerralla kun täällä päin olette, tulkaa ihmeessä moikkaamaan ja katselemaan puotia livenä. Ja tarvittaessa pistän Henkan ajamaan pakua kohti Tukholmaa, hihi ;)
villahuivi: IIIK! Ens kestä miten jännää! Enää pari viikkoa, tuut heti sittten kertomaan miten meni ja kumpi tuli - siis ennen edes sukulaisille kertmista tietty :D Ja mä hei kans halusin ton kiikan jo ennen vauvan tuloa ja nyt vasta sen sdain. Mutta kiikuttuani siinä nyt antaumuksella päivittäin on sanottava, että se tosiaan olis pitänyt olla vauvan kanssa! Eli loisthankinnan teit, vissi ja varma.
Lähetä kommentti