Että meikäläistä kismittää! Se tietokoneeni on edelleen hajalla ja mahdollisuudet saada kovalevyltä tiedostoja pelastettua kutistuvat päivä päivältä. Mainitsinko jo, että esimerkiksi nämä kaikki Nasun Asun kuvatkin ovat sillä kovaonnisella kovalevyllä? Kuten aika lailla iso osa työhistoriaani, nykyisiä töitä ja erinäisiä Kätköön ja muihin omiin projekteihin liittyviä tiedostoja. Ja ei, en tietenkään ollut ehtinyt/jaksanut/viitsinyt ottaa kaikista niistä varmuuskopioita. Osasta on, mutta mistä? Pelottaa edes tarkistaa.
Niinpä nyt tuskaisena päivästä toiseen odottelen mitä käyttötukemme guru saa aikaan. Meille on Käyttötuki-Mikon kanssa muodostunut jo sangen lämpöinen suhde, kaikkien näiden laitetuhoamisteni aikana. Mikko-raasu, se on aina hän, joka jälkiäni yrittää kursia kokoon. Ja se ei ole helppoa se, ainakaan kun toinen hengittää tuskaisena niskaan ja intää kärsimättömänä "Joko? Joko se on kunnossa? Onko kaikki tallessa? Joko se pelaa niinku ennen vanhaan?"
Niinpä aihioina on useampia postausaiheita kuvineen, sinne kovalevylle muumioituneina. Nytkin kun tätä postausta kirjoitan on tasapainoiltava sen tosiasian kanssa, ettei minulla ole nyt juuri niitä kuvia saatavilla, mitä täällä julkaista haluaisin. Rääk! Turhauttaa.
No mutta tilitys sikseen ja asiaan. Eilen nimittäin juhlittiin pikkuisen Isla-neidon kolmivuotissynttäreitä. Nasu odotti juhlia jo lauantaina ja suru olikin suuri, kun pitkällisen selittämisen jälkeen ipana vihdoin tajusi, että juhlat ovatkin vasta seuraavana päivänä, eikä tässähetinyt.
Tai-dat-tai, sit laitan tähän asuun vielä nämä koriskengät...
Jaa mitä sä mutsi sanoit? Ei sovi vai? Ja miten niin on ensin nukuttava yön yli? Tylsääääää!
Ymmärrän lastani hyvin; itsekin olen kärsimätön "hetiheti"-tyyppi, jolle asioiden kärsivällinen odottaminen on sekä ollut että on edelleen mitä suurinta tuskaa. En ymmärrä miksi ihmeessä kärsivällisyys olisi suoraviivaisesti vain hyve? Paljon asioita jäisi tekemättä ilman meitä epähyveellisiä kärsimättömiä ihmisiä.
Just niin, me ollaan mutsi tällaisia elosalamoita. Sä ja mä.
Mitä muuten mietin tänään? Sitä, kuinka elämää ei koskaan saisi ottaa itsestäänselvyytenä sekä sitä, miten hirvittävän hauras se on, meillä aikuisillakin. Sekä sitä, miten turhanpäiväiset proseduurit, prosessit ja käytännöt todella ärsyttävät minua valtavasti sekä sitä, miten organisaatioissa tupataan keskittymään epäolennaisiin pikkuasioihin suurten linjausten sijaan. Se, jos mikä, lamauttaa.
Lisäksi lähetin enkeleitä rakkaan ihmisen olkapäille valvomaan ja vartioimaan, heidän mukansa liitin hartaan toiveen siitä kuinka elämä saisi nyt kerrankin olla reilu ja oikeudenmukainen. Surullisia uutisia on viime aikoina kuulunut lähipiiristä monia - nyt olisi jo onnellisten vuoro!
6 kommenttia:
Elämää ei tosiaan pidä ottaa itsestäänselvyytenä! Niin pienestä se on kiinni ja pitää muistaa olla aina kiitollinen kaikesta siitä, mitä on saanut. Olen miettinyt Heli näitä samoja asioita taas viime viikkoina, eikä niitä pitäisikään koskaan unohtaa. Vaikka helppohan se on, niin helposti sitä sortuu valittamaan pienistä. Muistetaan siis olla kiitollisia kaikesta!
Mukavaa alkanutta viikkoa! Toivottavasti koneen sisältö pelastuu!
PS: ihana asu Nasukalla!
oi oi, se on niin inhottavaa, kun kone hajoaa ja mukana uhkaa mennä miljoona muistoa kuvien muodossa ja sitten vielä lisäksi kaikkea muuta tärkeää. Meillä hajosi viimeksi kovalevy koneesta, mutta joku velho onnistui silti kuvat (tai ainakin suuren osan niistä) ja jonkin verran muutakin onkimaan. Nyt olemme puoli vuotta puhuneet miten pitäisi varmuuskopioida jutut tältä koneelta, mutta ei vaan olla saatu aikaiseksi. onneksi edellispäiväinen oli vain säikäys, eikä kone hajonnutkaan vaikka siltä ensin näytti.
Aivan ihana blogi!;) eksyin tänne jossain vaiheessa sattumalta ja päätinpä nyt ekan kerran kommentoida:)!
Kun tossa noita sun ihan voisko puhua jo ikivanhoja tekstestejä luin ja kateudella noita sun vaatteita katoin, ni musta ainakin ois kiva et tekisit postauksen jossa esittelisit nasun vanhoja vaatteita mitä säilytät;)! Mä kun näistä lasten vaatteista kans tykkään ni tietäis et mitä vois sit ettii!
Aivan ihana nasu on ja vaatteet kans:)!
Kiki: Ei pidä, ei. Näitä ajatuksia on nyt erinäisistä syistä tullut mietittyä tänä keväänä ja talvenakin aikas moneen otteeseen. Se on nyt sellaista ollut tämä läheisteni elämä. Ja kiitollinen, se yritän aina muistaa olla. Sillä tavala sopivassa määrin :)
Elina: No älä! En tiedä kehtaanko enää kertoakaan, mutta hajotin sen tilapäiskoneenikin ja käyttötukemme oli revetä naurusta. Ei kuulemma kukaan voi näin tunari olla. No eipä niin, paitsi minä ;) Toivottavasti teillä ei kone tiltannut? *fingers crossed*
Anonyymi: Hei hei ihana anonyymi! Kylläpä kommenttisi piristi kuin kirkas auringonpaiste, kiitos :) Noita nasukan vaatteita on tosiaan tullut jo aika lailla myytyä, mutta toisaalta tosiaan ihan luvattomastikin hamstrattua. Tällä hetkellä ne ovat varastossa laatikkopinoissa, mutta tietty voisin käydä vanhojen postausten kuvia läpi ja laittaa niistä tietoa mitkä tallessa on. Minkämoisia tietoja kaipailisit?
Täällä tämä sama anonyymi!:)
En siis mitään erityisiä tietoja tarvitse! Olis vaan kiva nähdä, että mitkä vaatteet oli sulle erityisen tärkeitä ja vähän vois katella sitten mitä ite etsiä;) mutta siis ei en tarvitse mitään erityisiä tietoja tämä oli tavallaan myös toivepostaus!;)
Mutta kiitän jos teet tälläisen:)!
PS: ei varmaan tekis sullekkaa pahaa vaikka niitä varastoja kaivelisit tai uskon näin;D
Sama anonyymi: Itse asiassa olisi tosi mielenkiintoista itsekin tsekata mitä sitä onkaan hamstrannut ja ennen kaikkea mitä niistä vaatteista ajatteee nyt. Sillä sillon kun pakkasin niitä pois, olivat ne juuri olleet Nasulle käytössä ja siten niihin jokaiseen tuntui liittyvän miljoona muistoa ja kaikki olivat ihan liian ihania luovuttavaksi... Mutta uskoisin, että nyt kun noita vaatteita on nähty jo aika lailla, vois ajatukset ollakin jo erilaisia? Tai sitten ei :D Eli todellakaan ei tekis meitsille pahaa louhia niitä kasoja ;)
Lähetä kommentti