Pikkunoita

Ai että, pääsiäinen on meikäläisen lempijuhla! Arska paistaa, joka paikassa vihertää ja kotiin saa taas asetella kaikki iloisen väriset ja kirkkaan pääsiäiskoristeet. Ja vaikka joka vuosi vannon, että tänä vuonna ei, niin joka kerta täydennän koristevarastoamme jollakin liikuttavalla pikkuöttiäisellä. Sellaisella, joka tuo hyvän mielen pintaan ja saa nauramaan.

Tänä vuonna askartelimme nasukan kanssa ensimmäistä kertaa pajunvitsoja virpomista varten. Mies on sitä mieltä, ettei koskaan voi olla liian nuori virpomaan eikä toisaalta kauhea pian liian vanhakaan, joten tämä perinne aloitettiin meidän huushollissamme nyt Nasun ollessa kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. 

Hui, onko se jo niin vanha?!

 Askartelimme vitsojen ohella myös erilaisia pääsiäiskoristeita, mutta niistä sitten viikolla lisää. Nyt ovat keskiössä ne vitsat. Kaikki alkoi siis sopivien pajunkissojen metsästyksellä, puuha, jonka todellisina kaupunkilaistena toteutimme kauppareissun aikana. Puolustukseksemme on todettava, että tällä reissulla meinasi tulla hieman hoppu. Niinpä mies sitten riipi vitsoja kimppuun ja me Nasun kanssa kannustimme autossa.

 Hyvä isiiiii! Ota paljon, oikea kunnon kimppu!

Kotona, keittiön pöydän ääreen kokoontuneina kävimme miehen kanssa ensimmäisen asiantuntijuusmittelömme aiheesta virpomisvitsat: minä vakuutin höyhenien pysyvän vitsoissa liiman avulla, mies vannoi teipin nimeen. Ja teipillähän ne todellakin kiinni pysyivät, on siitä aikaa kun meikäläinen on näitä askarrellut ja sen kyllä näki.

Minkä muun näki oli miehen mieletön, lähes liukuhihnamainen teho, jolla hän koristeita vitsoihin kiinnitteli. Oli ilmiselvää, että tässä puuhassa on oltu ennenkin. Ja totta, mies paljasti käyneensä vielä lähes hävettävän vanhana virpomassa ihan vaan karkinhimoissaan. Sekä viikkoa ennen että varsinaisena ajankohtana. Maksimoidakseen sadon, kuulemma. Fiksu mies tuo meidän Henkka.

No, tänään sitten päästiin tositoimiin. Nasulle puettiin kunnon pikkunoita-vaatteet, poskille laitettiin "äidin meikkiä" ja kimppu itse väsättyjä virpoja kädessä suunnattiin muutamien harvojen ja valittujen luokse virpomaan. Olisimme toki virponeet monia muitakin, mutta aikataulu oli valitettavan tiukka, päivään kun oli luvattu myös hartaasti odotettu uimahallireissu.

Ta-daa! Nasu ja elämän ensimmäinen virpomisreissu.

Reitti oli ennalta huolella suunniteltu ja tällä kertaa siihen kuului mummin ja ukin ohella kummipoika-Kaapo ja hoitotäti Ritva. Ritvallahan on nyt se jalka leikattu ja nasukan kanssa halusimme käydä tsekkaamassa kuinka toipuminen etenee. Sillä vaikka päivät uudessä tilapäispäiväkodissa hienosti menevätkin, on Nasulla ikävä Ritvaa. Niin se itse kertoi.

  Täällä asuu mummi ja ukki. Minä niitä kohta virvon.

Itse virpomistapahtumaa ja siihen olennaisesti kuuluvaa värssyä oli meillä kotona harjoiteltu jo pari päivää ja erityisen ponnekkaasti nasukka omaksui lorun "karkki mulle" -lopun. Mutta sitten kun tuli tositoimien vuoro, hiljeni muuten niin puliseva naperomme tykkänään. Suusta ei tullut mitään, ujostutti. Meidän reipasta kaksivuotiasta.  

Mutta heti kun tapahtuma oli ohitse ja ansaittu palkka kilisi mummilta saadussa pääsiäiskorissa, ei pulinasta ollut tulla loppua. Erityisihmetystä herätti korissa kasvava herkkupino. Ja niin vanha en minäkään vielä ole, ettenkö tuota taianomaista tunnetta itsekin vielä muistaisi. Ihanaa kun tulee pääsiäinen!

 

 Isi ja äiskä hei, tämähän se on nastaa touhua! 

Voidaanko mennä ens viikonloppuna uudelleen?