maanantai 1. huhtikuuta 2013

Rentoa pääsiäistä

Rivakoiden nousujen jälkeen pääsiäiseemme mahtui kuin mahtuikin oksuilun lisäksi myös mukavaa lomailua koko perheen kesken, ulkoilua, kotona löffimistä, leikkejä ja lehtien lukua, hyvin syömistä (jostainhan ne kaksi menetettyä kiloa oli takaisin saatava) ja kiireetöntä yhdessäoloa. Koska mies on aina lauantaisin Kätkössä töissä, ovat nämä tällaiset muutaman päivän yhteiset lomapäivät tällä hetkellä melko harvinaista herkkua. Siksi meille pääsiäisloma tuntui tänä vuonna jotenkin ekstrapitkältä.

Eilen olimme äitini luona kahvittelemassa ja Nasu mennä vilisti serkkujensa vanavedessä kuin viimeistä päivää. On kyllä suuri onni, että lähipiirissä on muita saman ikäisiä lapsia, joiden kanssa nasukka voi leikkiä ja temuta sydämensä kyllyydestä. Erityisen ylpeä olen siitä miten nätisti nasukka osaa muiden lasten kanssa leikkiä, vaikkei harjoitusta kotoa niin kerrykään. On se vaan niin ihana <3

Pysy kaukana mutsi nyt ku mä hoidan ite tän pukeutumishomman.


Ta-daa, valmis! Tää on mutsi selkeesti mun uus lempiasuni!

Pääsiäisloman aikana aurinko on hellinyt ainakin meitä tamperelaisia - vihdoinkin. Sitä ei ole yksinkertaisesti vain voinut jättää hyödyntämättä, minkä ansiosta meidänkin perheemme on vihdoin raahautunut kartoittamaan muitakin puistoja kuin vain tuota omaa lähipuistoamme. 

Pyöräilyaikaan toki käymme säännöllisestikin eri puistoissa, mutta talven kinokset tuppaavat aika lailla kutistamaan leikkikuviot tähän lähinurkille. Eilen ja tänään kävimme sitten katsastamassa mitä muille suosikkipuistoillemme näin talven jälkeen kuuluu. Hassua oli huomata miten esimerkiksi Pikku Kakkosen puistossa moni härveli ja laite oli ikään kuin kutistunut talven aikana. Uskottava se on, ipana on kasvanut jälleen valtavasti. Ne laitteet, mihin sitä ei vielä syksyllä oikein uskaltanut yksin päästää, olivat nyt jo suorastaan lällyjä. Kai se on kohta hankittava jo mopoauto.

Mutsin kanssa laitettiin mulle tällainen trendinuttura ja kauden kuosia eli raitaa.


Eli olen aikamoinen tyylilyyli, hahaa!

Muutenkin olo on nyt jotenkin ihanan autuas ja rento. Kävimme kaikki illalla vielä suihkussa (Nasu tosin kylvyssä) ja ipana söi iltapuuronsa hyvällä ruokahalulla. Sen jälkeen se lähes juoksi sänkyynsä silmiään hieroen ja me miehen kanssa parkkeerasimme tähän sohvalle löffäilemään. Suunnittelemme tulevaa kevättä, missä on tiedossa kaikenmoista kivaa ja natustelemme hieman herkkuja. Voi, lisää tällaisia rentoutuslomia!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nasu on kyllä niiiin suloinen! Pakko myöntää, että olette saaneet maailman suloisimman ja veikeimmän tytön ;)

-Sanna

Heli kirjoitti...

-Sanna: Voi olipa ihanasti sanottu! En yksinkertaisesti keksi tähän nyt mitään järkevää vastausta, kunhan olen iloisena täällä päässä ja pähkin minkämoinen kuminaama tuosta tytöstä vielä kuoriutuukaan... :D