Long time no see!

Oho! Näin sitä on näemmä lähes kuukausi vilahtanut ohitse, ainakin täällä blogin puolella. Arki Tampereen Tammelassa on kulkenut suhteellisen leppoista lomalaisten tahtia, en ole laisinkaan selvillä enää mikä päivä on ja ennen kaikkea mikä päivä ei ole. Niinpä nyt kun koneen pitkästä aikaa käsiini otin, tuijottelin hyvän hetken näyttöä tajuamatta ensin kunnolla koko asiaa. Näin pitkää postauspaussia ei ole ollut koskaan. Ja toisaalta, kuten elämästä yleensäkin tuppaan ajattelemaan, ehkä ihan hyvä sitten niin.

Minä olen nassikan kanssa siis lomaillut siinä missä mies on pitänyt puotia auki. Tämä kuvio oli jo viime kesänä tiedossa, kun Henkka totesi ensimmäisen kesän olevan niin kiinnostava ja innostava, ettei hän sitä kaupastaan poissa malttaisi viettää. Ja mikäs meillä tytöillä on tässä ollessa, laatuseuraa kun on tarjolla.

Loman alussa päätin ettei tällä lomalla ole mitään suunnitelmia. Herätään aamulla ja mietitään mitä halutaan tehdä. Ei suunniteltuja reissuja, sukulaisvierailuja eikä ainakaan mitään stressiä mistään. Ja se on kyllä pitänyt. Vierailujen sijaan olen energiapuuskissani siivonnut kotimme aina vaatekaapeista keittiön kaappeihin ja heittänyt kasan tavaraa vuorotellen kirppis-, lahjoitus- tai roskiskasaan, kunnosta riippuen. Mikä mahtava kokemus! Se todellakin on niin, että mitä vähemmän turhia tavaroita kaapeissa, sen keveämpi olo niiden ulkopuolellakin.

Nasun kanssa kävimme kyllä Linnanmäellä alkukesästä serkkujen kanssa, mukava päivän reissu junaretkineen ja kieputtimineen (note to self: entiselle huvipuistotyöntekijälle tuli huono olo kummitytön kanssa härvelissä kieppuessaan - ennenkuulumatonta amatööriyttä!). Myös isomummin luona ehdimme piipahtamaan, samoin muutamalla mökillä. Lisäksi kesään on kuulunut pari Kätkömaista kesätapahtumaa, joissa nasukan kanssa olemme ihan vain fiiliksen vuoksi hengailleet. Ja onpa niitä ystäviäkin tullut nähtyä, vaikka mitään en ole etukäteen suunnitellutkaan. Joskus suunnittelemattomuus tuottaa enemmän suunnitelmia kuin suunnitelmallisuus.

Tallipihan Fintage-tapahtumassa oli ehkä retein karuselli ikinä.

Itselleni asetin ainoastaan yhden kesätavoitteen, minkä täällä blogissakin taisin mainita. Ja se oli terveenä pysyminen ja kuntoon kesäloman aikana pääseminen. Ja kuinkas sitten kävikään. Kesälomaa on vajaa kaksi viikkoa nyt jäljellä ja tavoite näyttää toteutuneen: en ole ollut päivääkään sairas ja urheilukuntokin alkaa jo muistuttaa sairauskierteen edellistä aikaa. Aikaa, jonka tautikierteen synkimmässä vaiheessa jo tuskissani unohdin. Mikä mahtava tunne onkaan olla terve!

Nasun kanssa pakastimme yhdessä myös mansikoita ja vaihdoimme kukille mullat, sotkuista puuhaa kumpainenkin. Ainakin jos apurina on yhtä innokas nassikka kuin meikäläisellä. Mutta innoissaanhan nasukka oli ja mikäs ihme se nyt on, onhan se vaan niin maan mahtava tunne upottaa sormensa ihanan pehmoiseen multaan! 

Nasulla on pian kolmevuotissynttärit ja sitä tosiasiaa olen tässä nyt viime päivät yrittänyt sulatella: että pieni nassikkani, tuo suloinen ipanapipana on jo kolmivuotias tyttö! Itse raskaudestakin on kohta neljä vuotta aikaa, vaikka omassa mielessäni nassikka on vasta perheeseen tullut. Ja samalla kuitenkin niin kovin rakas, kotoinen ja tuttu. Kamalaa miten kuulostankin ysikymppiseltä mummolta näine "herranjestas kun aika juoksee" -jorinoineni, minuahan ei mummona jaksa enää kukaan. Jaksaako nykyäänkään?

Jotta eipä tässä nyt sen kummempia, elämä se on rullannut mukavasti eteenpäin ja pikku hiljaa tässä aletaan päästä takaisin rutiineihin. Muutamia lomapostauksia on vielä työn alla, joten lupaan että tästedes päivitystiheyskään ei näin surkeaksi enää jää. Ja kohta, ihan muutamien hassujen päivien päästä alan orientoitumaan työelämän uusiin haasteisiin... hui!