Yksivuotispäivät

Tänään juhlimme toisen lapsemme, Kätkön, yksivuotissyntymäpäiviä. Tuntuu hassulta, että vuosi on jo kaikesta siitä remontti-, perustamis- ja muuttohärdellistä vierähtänyt. Aika lentää kun on kivaa, voisi sanoa. Ja vaikka tämä toinen lapsemme on usein ensimmäistä huomattavasti raivostuttavampi, stressaavampi ja yövalvomisia aiheuttavampi, on se silti oma, rakas ja arvokas.

Perheemme kuopus

Tämä ensimmäinen vuosi kaupanpitäjänä on ollut erittäin hektinen, muutoksia täynnä oleva vuosi. Yllättävän monet asiat ovat lopulta menneet niin kuin alussa ajattelimmekin, mutta kyllä niitä yllätyksiäkin on matkaan mahtunut. Mielettömiä sattumia, kohtaamisia ja onnistumisenhetkiä on Kätkön myötä koettu enkä kyllä montaakaan päivää tästä matkasta antaisi pois. Vaikka ei tämä aina mitenkään helppoa olekaan.

Ihanien asiakkaidemme ohella meillä on tämän ensimmäisen vuoden aikana käynyt myös yllättävän monta julkkista, moni heistä todella isojakin nimiä. Kuinka he ovat meistä kuulleet, miten puotiimme eksyneet on tietyllä lailla meille edelleen mysteeri, emmehän mainosta missään perinteisillä foorumeilla, mutta niin ovat vain sisään tallustelleet. Täytyy tunnustaa, että kyllä se oma pieni sydän aina hieman rinnassa pakahtuu kun tietää vaikkapa erään kuuluisan laulajan pitävän keikoillaan vaatteitamme yllään, musiikkivideoista puhumattakaan. 

Oman kaupan kanssa on vähän kuin kasvavan lapsenkin kanssa. Jossain vaiheessa pitää uskaltaa päästää tietyllä tasolla irti ja katsoa minne se omin siivin lentää. Antaa sen kasvaa ja muotoutua rauhassa näköisekseen, kehittyä ja olla oma itsensä. Siinä sitten lempeästi vieressä koittaa itse ohjailla ja tukea, vailla lopullista kontrollia. Sillä kontrolli, niin elämässä kuin näiden lastenkin kanssa, se on suurimmaksi osaksi harhaa.

Tänään siis hipataan! Jos olette Tampereen keskustan suunnalla tänä iltana, tervetuloa klo 19-22 välillä juhlimaan kanssamme! Tänään ollaan itsestämme ylpeitä, ihastellaan kättemme jälkiä ja läiskitään toisiamme selkään koska me uskalsimme. Tule mukaan! :)

Vitamiineja ja viherpiiperrystä

Hei huhuu kaikki, elossa ollaan! Ja pahoitteluni tästä, toistuvasta, katoamisestamme. Syksy on täällä päässä meinaan käynnistynyt suurella sydämellä, uusilla rutiineilla ja ihan hirmuisella sykkeellä. Sitä on meikäläinen uuden työpaikan kunniaksi laittanut nyt sitten myös arkirutiineja ja elämäntapoja hieman uuteen uskoon. Mitä sitä elämässä vaan yhtä muutosta kerralla tekemään kun niitä voi vaikka vaan haastavuuden takia tehdä useitakin. Samaan aikaan ja yhtä kaikenkattavia.

Joo, mieli on hullu ja pidän haasteista. Mutta ihan vakavasti puhuen viime keväinen sairauskierteeni ja siitä toipuminen saivat minut näkemään arkeni hieman eri valossa. Tajuamaan hyvin konkreettisella tasolla millaista elämä voi olla silloin kun se aina hyvin uskollisesti palvellut terve kroppa ei yhtäkkiä haluakaan enää leikkiä. Sanoo kaikki sopimuksensa irti ja prakaa, kerta toisensa jälkeen. Siinä on meinaan vitsit vähissä.

Joten minäpä olen alkanut nyt oikeasti hoitamaan itseäni. Tämä tarkoittaa mahdollisimman säännöllisiä aterioita (oikeasti haaste ihmiselle joka unohtaa päivisin syödä), pysähtymistä vitamiinien, kalaöljyn ja muiden ravintoaineiden merkitysten äärelle sekä meikäläisen kropalle sopivan urheilun mahduttamista viikkoaikatauluihin. Ja kas, enpä ole sitten kesän alun ollut sairaana, päivääkään. Joten joku tässä taitaa mennä nyt oikein.

Uusi työ on myös harvinaisen väsyttävää, nimenomaan aivojen päässä. Tässä juuri itsekseni pähkäilin jotta on se varmaan joku virhe geeniperimässä tai jotain kun on muka niin fiksun ihmisen pakko räjäyttää tämä arkikuvio aina säännöllisin väliajoin uusilla haasteilla. Sen sijaan, että olisin jäänyt hommiin joita olen suht menestyksekkäästi paiskinut viimeiset kymmenkunta vuotta, piti tämän varhaiskeski-ikäisen tunkea itsensä taas ihan uusille pelikentille pyörimään. No, tietääpähän sitten kiikkustuolissa eläneensä, jos sinne asti ikinä päästään.

Entäpä Nasu, tuo blogimme stara? Nasu se vetelee prinsessavaihetta niin ettei muusta väliä. Homman on oltava jotenkin syväkoodattu pikkutyttöjen geeneihin, mikään muu ei oikein selitä tuota pinkin värin esiinmarssia. Sillä meikäläinenhän verhoutuu lähinnä mustaan. Tällä hetkellä kaiken on siis oltava pinkkiä, aina vaatteista esineisiin. Niinpä jopa kysymykseen "millaisen jätskin haluat?" saan vastaukseksi nopean ja varmuuden rintaäänellä lausutun "pinkin".

Tänään kun tulimme tarhasta kotiin, kiskoi ipana jo eteisessä vaatteensa pois. Tämän jälkeen tarharepusta kiskottiin päivän hörhellysvaatteet (ne, jotka tädit olivat riisuneet ennen ulkosalle menoa) ja tyytyväisesti hyräillen vaihdettiin taas nämä hepenet päälle. Tsekatkaa jos ette usko:

Tämä itse valittu asu pieksää sun haalarisetit kyllä 100-0, eikös?

Voisin loppuun heittää teille vielä kuninkaallisen tervehdykseni, kas näin.

Niin että mitäs sitä meidän arkeemme täällä - yksi hörheltää prinsessana ja toinen kiskoo rautaa kuin mikäkin karpaasi. Yhdessä ollaan melkosenmoinen tiimi.

PS. Iso kiitos Maijalle loistavasta vinkistä - PhotoScape rules! Tästä se taas lähtee.

Ohjelmistovajeessa

Nyt mulla on ongelma ja se ongelma on, harvinaista kyllä, tietoteknisiin ohjelmiin liittyvä. Harvinaista sikäli, että noiden asioiden parissa ammatikseni kun puuhastelen, ei mulla ihan kauhean usein teknisiä ongelmia arkielämässä tule. Mutta nytpä on. Syy on uusi työpaikkani ja sen mukana tullut läppärin vaihto. Siellä meni vanhassa läppärissä meikäläisen suosikkiohjelmia, muun muassa erittäin näpsäkkä, tuttu ja toimiva kuvienkäsittelyohjelma.

Mulla on tallessa kauhea kasa kesävalokuvia, jotka on jo pidemmän aikaa ollut suunnitelmissa postata tänne. Vaan kah, milläpä postaat kun koko koneesta ei löydy softaa jolla nuo kuvat saisi edes oikeaan kokoluokkaan. Eli jokin ilmainen kuvienkäsittelyohjelma pitäisi siis koneelle ladata enkä suoraan sanottuna ole vaan saanut tehtyä asian eteen yhtikäs mitään. Päivät kun ovat tällä hetkellä niin täysiä ei iltaisin löydy enää paukkuja surffailla netissä ja vertailla eri ohjelmistojen plussia ja miinuksia. Sen vuoksi viime postauksessakaan ei kuvia ollut.

Arki rullaa muuten oikein hyvin. Nasu on kotiutunut uuteen tarhaansa ja saanut jo useampia leikkikavereita, joiden kanssa kuulemma päivittäin leikkii. Erityisen ihanaa äidin näkövinkkelistä on se, että lapsi lähtee aamuisin ilomielellä tarhaan ja hakiessa lähinnä taistelemme siitä että nyt todellakin pitää jo lähteä kotiin. Tarhalla on lisäksi oma suljettu Facebook-ryhmänsä, jonne hoitajat päivittäin julkaisevat ihania tilannekuvia. Tänäänkin pääsin kesken hektisen työpäivän ihastelemaan kuinka nasukka teki palapelejä ja jumppaili hernepussi päänsä päällä.

Hitsit kun ärsyttää tämä kuvattomuus. Taidan hakea jääkaapista lasin kylmää valkoviiniä ja käpertyä sohvannurkkaan. Nastaa perjantaita kaikille!