Tänään juhlimme toisen lapsemme, Kätkön, yksivuotissyntymäpäiviä. Tuntuu hassulta, että vuosi on jo kaikesta siitä remontti-, perustamis- ja muuttohärdellistä vierähtänyt. Aika lentää kun on kivaa, voisi sanoa. Ja vaikka tämä toinen lapsemme on usein ensimmäistä huomattavasti raivostuttavampi, stressaavampi ja yövalvomisia aiheuttavampi, on se silti oma, rakas ja arvokas.
Perheemme kuopus |
Tämä ensimmäinen vuosi kaupanpitäjänä on ollut erittäin hektinen, muutoksia täynnä oleva vuosi. Yllättävän monet asiat ovat lopulta menneet niin kuin alussa ajattelimmekin, mutta kyllä niitä yllätyksiäkin on matkaan mahtunut. Mielettömiä sattumia, kohtaamisia ja onnistumisenhetkiä on Kätkön myötä koettu enkä kyllä montaakaan päivää tästä matkasta antaisi pois. Vaikka ei tämä aina mitenkään helppoa olekaan.
Ihanien asiakkaidemme ohella meillä on tämän ensimmäisen vuoden aikana käynyt myös yllättävän monta julkkista, moni heistä todella isojakin nimiä. Kuinka he ovat meistä kuulleet, miten puotiimme eksyneet on tietyllä lailla meille edelleen mysteeri, emmehän mainosta missään perinteisillä foorumeilla, mutta niin ovat vain sisään tallustelleet. Täytyy tunnustaa, että kyllä se oma pieni sydän aina hieman rinnassa pakahtuu kun tietää vaikkapa erään kuuluisan laulajan pitävän keikoillaan vaatteitamme yllään, musiikkivideoista puhumattakaan.
Oman kaupan kanssa on vähän kuin kasvavan lapsenkin kanssa. Jossain vaiheessa pitää uskaltaa päästää tietyllä tasolla irti ja katsoa minne se omin siivin lentää. Antaa sen kasvaa ja muotoutua rauhassa näköisekseen, kehittyä ja olla oma itsensä. Siinä sitten lempeästi vieressä koittaa itse ohjailla ja tukea, vailla lopullista kontrollia. Sillä kontrolli, niin elämässä kuin näiden lastenkin kanssa, se on suurimmaksi osaksi harhaa.
Tänään siis hipataan! Jos olette Tampereen keskustan suunnalla tänä iltana, tervetuloa klo 19-22 välillä juhlimaan kanssamme! Tänään ollaan itsestämme ylpeitä, ihastellaan kättemme jälkiä ja läiskitään toisiamme selkään koska me uskalsimme. Tule mukaan! :)
1 kommentti:
Menestystä yksivuotiaalle ja onnittelut vanhemmille!
Lähetä kommentti